Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 08.11.2022/Pykälä 113



 

Kärkölän keskuspuiston puistosuunnitelmaehdotuksen nähtävillä olon palaute

 

Tekninen lautakunta 27.09.2022 § 92 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Kiinteistöpäällikkö ja tekninen johtaja ovat pitäneet katselmuksia Kärkölän keskuspuistossa touko- ja kesäkuussa. Katselmuksien yhteydessä on todettu, että Kärkölän keskuspuisto vaatii perusparannuksen sekä toiminnallisia muutoksia. Kärkölän keskuspuiston toteutussuunnitelma tilattiin kesäkuussa FCG Finnish Consulting Group Oy:ltä ja puistosuunnitelmaehdotus on valmistunut perjantaina 9.9.2022.

 

Puistosuunnitelmaehdotuksessa keskuspuisto on jaettu toiminnalliseen puisto-osaan sekä oleskelupuistoon. Tämän lisäksi puistoon on lisätty pääsuunnanmukainen esteetön, talvikunnossapidettävä ja turvallisuutta lisäävä valaistu pääreitti.

 

Oleskelupuistoon on esitetty mm. kirsikkametsää, omenatarhaa sekä avointa tilaa, joka mahdollistaa mm. pelailun ja oleskelun nurmialueella. Toiminnallinen puoli sisältää säilytettävän, aidatun leikkipuistoalueen, kunnostettavan huvimajan, nuorisolle katukorista ja oleskelua sekä grillialueen. Tämän lisäksi toiminnallinen puoli sisältää petankki- ja bocchia peliin erilliset pelikentät.

 

Tekninen johtaja arvioi Kärkölän keskuspuiston kustannuksiksi suunnittelun osalta 21 300,00 ja rakentamisen 121 000,00, josta Etpähän rahaa on myönnetty toimintojen kehittämiseen 25 000,00 €.  

 

Kustannukset jakautuvat seuraavasti:

 

Kustannuslaskelma

 

Kulkuväylät  10 000

Leikkipaikan aitaus ja alustan parannus   9 000

Katukoripallokenttä 13 400

Petankki+boccia pelikentät 14 800

Kasvillisuuden lisäys 45 000

Puistokalusteet 15 000

Valaistuksen parannus 14 000

  

Yhteensä  121 200 €

 

Kustannusarviot tarkentuvat suunnitelmien valmistuttua, jonka jälkeen kohdetta esitetään kunnan investointeihin 2023-2027.

 

Suunnitelmaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville vähintään 14 päivän ajaksi, arvioidusti ajalle 4.10.-18.10.2022. Suunnitelman nähtäville asettamisen hyväksyy Kärkölän kunnan tekninen lautakunta.

 

Nähtävilläolosta ilmoitetaan suunniteltuun alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Lisäksi nähtävillä olosta tiedotetaan kuulutuksella kunnan verkkosivuilla sekä Otakantaa.fi-palvelussa. Nähtävillä olon aikana suunnitelmaehdotuksesta voi jättää kommentteja ja muistutuksia. Kommentit ja muistutukset huomioidaan, kun puistosuunnitelmaehdotus viimeistellään puistosuunnitelmaksi.

 

Puistosuunnitelman hyväksymisestä päättää nähtävilläolon jälkeen tekninen lautakunta. Teknisen lautakunnan päätöksestä lähetetään pöytäkirjaote asianosaisille (rajautuvat kiinteistöt sekä muistutuksen jättäneet). Pöytäkirjaotteen lisäksi postitetaan suunnitelmaselostus, pienennös suunnitelmasta sekä valitusosoite hallinto-oikeudelle. Em. suunnitelmien päätöksistä mahdollisesti tehdyt valitukset käsitellään hallinto-oikeudessa.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää asettaa puistosuunnitelmaehdotuksen nähtäville ajalle 4.10.2022- 18.10.2022.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Tekninen lautakunta 08.11.2022 § 113  

570/10.03.01.00/2022  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Puistosuunnitelmaehdotus on laadittu syksyn 2022 aikana.

Suunnitelmaehdotus asetettiin julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi ajalle 4.10.-18.10.2022. Suunnitelman nähtäville asettamisen hyväksyi Kärkölän kunnan tekninen lautakunta kokouksessaan 27.09.2022 § 92.

 

Asukasvuorovaikutuksessa hyödynnettiin Otakantaa.fi -palvelua, jossa palautteen antoaika oli 4.10.-18.10.2022.

Puistosuunnitelmaluonnokset olivat lisäksi esillä kunnan verkkosivuilla, josta sai laittaa palautetta kunnan kirjaamoon.

 

Keskuspuiston puistosuunnitelmaehdotukseen saatiin yhteensä 28 palautetta sähköpostitse ja Otakantaa.fi-palvelun kautta.

 

Saapuneiden palautteiden pohjalta esiin nousi seuraavia toivottuja asioita:

 

-          kaikkia kuntalaisia palveleva alue

-          skeitti ja skuuttaus parkki, skeitti ja korisalue, parkour telineet, suurempi petankkikenttä, hiekkalaatikko, kuntoiluvalineet, pienemmille lapsille leikkivälineitä

-          puiston lammen kunnostaminen

-          mahdollisessa puistoon tulevassa kasvillisuudessa allergioiden huomioiminen ja hyötykasvien saaminen puistoon

-          puiston yleinen valvonta ja puiston suojaaminen suoja-aidalla

-          puiston penkkien sijoittaminen ja muutaman penkin lisääminen

-          kunnan valmiiksi omistamien leikkiväleiden ja laitteiden hyödyntäminen

 

Vastauskoosteet molemmilla tavoilla tulleisiin palautteisiin ovat liitteinä.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta keskustelee saapuneista palautteista ja päättää, että kuntalaisten palautteet otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon puistosuunnitelmaehdotusta laatiessa.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto