RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.06.2026/Pykälä 115
Valtuustoaloite ikääntyneet mukaan digiaikaan
Kunnanhallitus 08.06.2026 § 115
155/00.01.03/2026
Valmistelija kunnanjohtaja eija.liikamaa@karkola.fi, puh. 044 770 2077
asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044 770 2207
Valtuutettu Reijo Päivärinta teki alla olevan valtuustoaloitteen 25.5.2026 valtuuston kokouksessa koskien ikääntyvien digipalveluiden saavutettavuutta.
Valtuustoaloite
Digipalvelut ovat levinneet voimalla ja vauhdilla kaikkialle. Palvelujen etuna voidaan pitää sitä, että digitaalisten kanavien välityksellä tarvittavia palveluja voidaan käyttää ajasta ja paikasta riippumatta.
Kokemus on osoittanut, että siirtyminen digiaikaan on ollut monelle ikäihmiselle myös täällä Kärkölässä liian nopeaa. Ennen käytössä ollutta "normaalia" palvelua ei aina enää ole saatavilla.
Osa julkista valtaa, monet yhteisöt, yritykset ja järjestöt ovat jättäneet osan ikäihmisiä puille paljaille. Pankkiasiointi, terveydenhuollon yhteydenotot, kelan palvelut sekä monet muut viranomaistahot edellyttävät käytännössä digitaalisia tunnistautumisvälineitä ja riittävää teknistä osaamista.
Kaikilla Kärkölän ikäihmisillä ei ole älypuhelinta, verkkopankkitunnuksia tai osaamista näiden käyttöön. Mikä neuvoksi, kun palveluja ei tavoiteta? Digimaailma siis sulkee ainakin osan kuntamme ikä-ihmisistä palvelujen ulkopuolelle. Tekniikasta pudotaan ja moraalisesti epäonnistutaan.
Keiden on vastuu? Riippuvuus läheisistä lisääntyy. Miten käy omatoimisuudelle?
Digimaailmasta on tullut monille ikäihmisille pakko eikä mahdollisuus. Samalla eriarvoisuus on kasvanut. Vastuuta on sekä yksilöillä että palvelujen tarjoavillakin. Asiassa pitäisi päästä eteenpäin kohti parempaa.
Valtuutettu esittää, että Kärkölän kunta päivittää aloitteen aihetta koskevan tilannekuvan ja arvioi omalta osaltaan, voiko kunta tehdä jotakin asiantilan parantamiseksi.
Valtuutettu toteaa, että myös hämäläisten eläkeläisjärjestöjen neuvottelukunta on tämän asian takana. Neuvottelukuntaan, jonka puheenjohtajana toimin, kuuluvat kaikkien keskeisten eläkeläisjärjestöjen edustajat Päijät-Hämeen ja Kanta-Hämeen alueilta. Neuvottelukuntana olemme antaneet tulevaan kuntalakiin asiaa koskevan lausunnon.
Torstaiset digipalvelut Kärkölän kirjastossa ovat kiitettävää tämän aloitteen aihetta koskevaa toimintaa.
Kunnan valmistelu
Valtuutettu on jättänyt valtuustoaloitteen, joka koskee ikäihmisten digipalvelujen saavutettavuutta Kärkölän kunnassa. Aloitteessa todetaan, että digitalisaation nopea eteneminen on heikentänyt osan ikäihmisistä mahdollisuuksia käyttää palveluja yhdenvertaisesti.
Nykytilan kartoitus ja palveluiden kehittäminen
Valmistelussa laaditaan ennakkovaikutusten arvionti, jossa kartoitetaan nykytilanne ja mahdolliset kehittämiskohteet kunnan ikääntyville asukkaille tarjottavista digipalveluista ja niiden vaatimuksista, ei-digitaalisista asiointikanavista, ikäihmisten digivalmiuksista sekä nykyisestä digituen tarjonnasta. Arviointi ja mahdolliset kehittämissuunnitlemat ja -toimet tehdään yhteistyössä hyvinvointipalveluiden, IT-palveluiden, Kärkölän vanhus- ja vammaisneuston ja Päijät-Hämeen hyvinvointialueen ikääntyvien palveluiden kanssa.
Seuranta
Toimenpiteiden toteutumista seurataan asiakasmäärien, palautteen ja palvelujen saavutettavuuden avulla. Tulokset raportoidaan kunnanhallitukselle.
Kunnan tavoitteena on turvata kuntalaisille yhdenvertainen pääsy tarvittaviin palveluihin. Digipalvelujen kehittämisen rinnalla varmistetaan riittävä tuki ja vaihtoehtoiset asiointitavat.
Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa
Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä valtuustoaloitteen tiedoksi ja lähettää sen valmisteltavaksi tietohallintoasiantuntijalle, hyvinvointikoordinaattorille ja viestintä- ja markkinointikoordinaattorille.
Valmistelussa laaditaan ajantasainen tilannekuva ikäihmisten digiasioinnista, arvioidaan vaikutukset yhdenvertaisuuteen sekä esitetään suunnitelmat ja toimenpiteet digituen vahvistamiseksi ja ei-digitaalisten asiointikanavien turvaamiseksi.
Valmistelu tuodaan kunnanhallituksen käsittelyyn syksyllä 2026.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Jakelu aloitteen tekijä
tietohallintoasiantuntija
hyvinvointikoordinaattori
viestintä- ja markkinointikoordinaattori