Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 5


 

Vireillä olevat työt

 

Tekninen lautakunta 16.01.2024 § 5  

  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Vireillä olevat työt

 

-          Kärkölä-Herrala siirtoviemärilinjan ja laitoksen rakentaminen on käynnissä. Siirtolinjan rakentamisessa aikataulun viivästyminen on mahdollista, sillä käytöstä poistettavien sähkölinjojen tilanne on epäselvä.

 

-          Vuotovesiselvitys on käynnissä.

 

-          Vesijohtoverkoston mallinnustyö on käynnissä.

 

-          Hulevesimaksu ja hulevesiviemärin liittymisen maksut työn alla.

 

-          Louhivaaran monipaikkaisen puutarha-asumisen kaavoitustyö on käynnissä.

 

-          Viheralueiden vaarallisten ja huonokuntoisten puiden kaadoista on pidetty katselmukset ja puunkaadot toteutetaan maisematyölupien mukaisesti alkutalvesta. Puunkaadot aloitetaan viikolla 3. Lähialueen asukkaat tiedotetaan Blueidean kautta. Muutoin tiedotus tapahtuu kunnan verkkosivujen kautta.

 

-          Lähdeojantien ja Tolkonkujan katualueen haltuunottoprosessi on käynnissä. Haltuunottokorvaukset Maanmittauslaitokselta eivät ole vielä saapuneet. Hanke lähtee laskentaan tammikuun aikana.

 

-          Vuokkoharjun päiväkodin kuntoraporttia täydentävät kuntotutkimukset on tilattu ja ja työt aloitetaan joulukuun aikana. Kuntoraportti valmistuu tammikuun aikana.

 

-          Monitoimikaukalo on valmistunut. Kaukalon aidat asennetaan vuoden 2024 keväällä.

 

-          Keltasiipeen on suunnitteilla wc tilan muutos rauhoittumistilaksi (lupa tarkastettu rakennustarkastajalta).

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tehdyt työt tiedokseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tehdyt työt tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto