Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 15


 

Kärkölä- Herrala siirtoviemäriurakan urakoitsijan valinta

 

Tekninen lautakunta 24.01.2023 § 15  

599/02.08.00/2022  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Hankinnan kuvaus

 

Kärkölän jäteveden puhdistamolle tulevat jätevedet tullaan tulevaisuudessa siirtämään siirtolinjalla Herralaan (KV päätös 23.5.2022 § 18).

 

Kärkölän Vesi on pyytänyt tarjouksia Kärkölä-Herrala siirtoviemärin suunnittelu- ja toteutusurakasta. Hankkeen toteutusmuoto on ST-urakka eli suunnittele ja toteuta. Hankintaan kuuluu siirtolinjan toteuttaminen pumppaamoineen ja muine laitoksineen mukaan lukien niiden vaatiman suunnittelun. Lisäksi hankintaan sisältyy vesijohdon suunnittelu ja rakentaminen Hollolan vesihuoltolaitokselle.

 

Linjan rakentamisen yhteydessä Hollolan kunnan alueella sijaitseva vesijohto saneerataan yleissuunnitelmassa esitetyssä laajuudessa. Puhdistamo alueen tekniset järjestelyt muutetaan yleissuunnitelmassa esitetyllä tavalla, jolloin vanha puhdistamo jää pois käytöstä. Olemassa olevien puhdistamon rakenteiden purku ei sisälly tähän urakkaan, kuin siltä osin miten uudet järjestelyt sen vaativat.

 

 Hankinnasta ilmoittaminen ja hankintamenettely

 

Hankintamenettelynä käytettiin erityisalojen hankintalain mukaista avointa menettelyä (Laki vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista § 36).

Kyseessä on EU-kynnysarvot ylittävä hankinta.

 

Hankinnasta julkaistiin 16.11.2022 hankintailmoitus ja tarjouspyyntö liitteineen julkisten hankintojen HILMA-kanavalla osoitteessa https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/

 

Tarjouspyynnön perusteella soveltuvat tarjoajat saivat jättää tarjouksen kaikkine liitteineen 30.12.2022 klo 14:00 mennessä.

 

 Tarjouspyynnön mukaisesti tarjoaja sai esittää tehtäväksi ja kunta sai lähettää tarjouspyyntöasiakirjoja koskevia muutoksia, lisäselvityksiä ja tulkintoja.

 

 Kunnan toimesta tehtävät muutokset, lisäselvitykset ja tulkinnat julkaistiin korjatulla HILMA-ilmoituksella 31.12.2022 klo 8.50, jossa tarjousten määräaikaa jatkettiin 16.01.2022 klo 12:00 saakka.

 

 Tarjouksen jättäneet toimittajat

 

 Tarjouksen jättivät määräaikaan mennessä seuraavat toimittajat/yritykset:

-        Prosessi- ja vesitekniikka Provetek Oy

-        GRK Suomi Oy

-        Vesihaka Oy

-        Louhintahiekka Oy

-        TYL Resoile

-        Erkkiheikkilä Oy

-        VM Suomalainen Oy

-        Tieluiska Oy

 

 Tarjousten avaustilaisuus pidettiin Kärkölän kunnanviraston valtuustosalissa 17.01.2023 klo 12:00 - 14:45. Tilaisuudesta laadittu tarjoustenavauspöytäkirja on liitteenä.

 

 Tarjoajien yleisen soveltuvuuden arviointi 

 

Soveltuvuuden toteamiseksi tarjoajien tuli toimittaa tarjouspyynnön mukana soveltuvuuden todentavat asiakirjat. Soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset on esitetty tarjouksen liitteenä.

 

-          Selvitys rekisteröitymisestä ammatti- tai elinkeinorekisteriin

-          Selvitys alihankkijoiden lakisääteisien maksujen maksamisesta ja merkinnät ennakkoperintälain mukaisiin rekistereihin

-          Hankintaa vastaava urakkareferenssi viimeisen 10 vuoden ajalta

-          Työnjohtajan päätevyys

-          Henkilötietolomakkeet työ-/projektipäälliköltä ja rakennustöiden vastaavalta työnjohtajalta

-          RALA-pätevyys ja -sertifikaatti

-          Suunnittelijan pätevyys ja referenssit

-          Edellytykset toimittaa dokumentoinnit avoimessa formaatissa

-          Luettelo alihankkijoista soveltuvuusvaatimuksen täyttämiseksi

 

Toimitettujen asiakirjojen perusteella todettiin, että kaikki yritykset täyttivät soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset.

 

 Kaikkien yritysten tarjoukset vastasivat tarjouspyyntöä.

 

 Tarjouksen vertailu ja valinta perusteluineen

 

Tarjouksen valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus. Kokonaistaloudellisesti edullisin on tarjous, joka on hankintayksikön kannalta hinnaltaan halvin, kustannuksiltaan edullisin tai hinta-laatusuhteeltaan paras. 

 

Koska kaikki yritykset täyttivät soveltuvuuden vähimmäisvaatimukset, avattiin ja tarkistettiin hintatarjousten hyväksyttävyys. Urakkatarjouksen tuli perustua tarjouspyyntökirjeeseen,  asiakirjaluetteloissa mainittuihin asiakirjoihin, tarjouksesta esitettyihin kysymyksiin ja niiden vastauksiin sekä lisäkirjeisiin.

 

Tarjousten vertailu kokonaishinnan mukaan (alv 0 %).

 

Prosessi- ja vesitekniikka Provetek Oy

5 178 800 €

GRK Suomi Oy

5 645 870 €

Vesihaka Oy

4 918 000 €

Louhintahiekka Oy

8 490 100 €

TYL Resoile

4 262 000 €

Erkkiheikkilä Oy

3 850 000 €

VM Suomalainen Oy

9 200 000 €

Tieluiska Oy

6 530 000 €

 

Erkkiheikkilä Oy:n ja TYL-Resoile Oy:n kanssa pidettiin 20.01.2023 tarjouspyyntöön ja tarjoukseen liittyvät selonottoneuvottelut, joista on erilliset muistiot.

 

 Kokonaishinnaltaan halvimman tarjouksen teki Erkkiheikkilä Oy hintaan 3 850 000 € (alv 0 %).

 

 Sopimukset

 

 Hankintasopimus syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella. Sopimus allekirjoitetaan vasta erityisalojen hankintalain § 120 mukaisen odotusajan päätyttyä (aikaisintaan 14 päivän kuluttua tiedoksisaannista). 

 

Ennen urakkasopimuksen allekirjoitusta pidetään valitun tarjoajan kanssa sopimuskatselmus, jossa käydään läpi urakoitsijan laatusuunnitelman täydennykset sekä tarjouspyynnön ja tarjouksen sisältöön mahdollisesti liittyvät yksityiskohtaiset tulkinnat sekä sovitaan raportointi- ja työmaakokouskäytännöstä sekä muut urakkasopimuksen edellyttämät asiat.

 

Sopimuskatselmuksessa tarjoajan on esitettävä myös ne tärkeimmät ali- hankintasopimuksensa, jotka on tässä tarjouspyynnössä vaadittu esitettä- väksi tarjousvaiheessa tai viimeistään ennen sopimuksen solmimista, jotta tilaaja voi varmistautua tarjoajan lopullisista edellytyksistä suoriutua urak- kasopimuksen mukaisista velvoitteistaan. Tilaaja voi erityisestä syystä hy- väksyä sen, että alihankintasopimusten lopullinen allekirjoittaminen tapah- tuu vasta urakkasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen

 

Tilaajaa sitova sopimus syntyy vasta varsinaisen sopimusasiakirjan allekirjoittamisella. Ennen urakkasopimuksen solmimista on tarjoajan toimitettava tilaajalle hyväksyttäväksi kokonaishintaperusteisista töistä laadittu maksuerätaulukko, jonka tulee olla oikeassa suhteessa tehtävien töiden aikatauluun ja näiden kustannuksiin nähden. Maksuerät tulee mahdollisuuksien mukaan muodostaa rakenneosittain siten, että maksueriä voidaan käyttää hyväksi määrättäessä rakenneosille mahdollisia arvonvähennyksiä. Edelleen maksuerätaulukko on laadittava siten, että työstä tulevia maksuja tulee noin kerran kuukaudessa ja että siinä on esitetty laatudokumentaation toimittaminen vaiheistettuna tilaajalle. Hyväksytty maksuerätaulukko liitetään allekirjoitettavaan sopimukseen.

Urakkasopimuksen allekirjoittamisen jälkeen lähetetään tieto sähköpostilla urakkasopimuksen syntymisestä muille tarjoajille, jolloin nämä vapautuvat tarjousten sitovuudesta.

 

 Sopimuskausi määritellään tarkemmin urakkasopimuksessa. Alustavaksi urakan valmistumisajankohdaksi on suunniteltu toukokuuta 2024.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hankkia Kärkölä-Herrala siirtoviemärin ST-urakan kokonaishinnaltaan halvimman tarjouksen jättäneeltä Erkkiheikkilä Oy:ltä hintaan 3 850 000 € (alv 0 %).

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

Lisäksi tekninen lautakunta päätti valtuuttaa teknisen johtajan solmimaan hankintasopimuksen tarjouskilpailun voittaneen yrityksen kanssa.

 

Muutoksenhaku Hankintaoikaisu, valitusosoitus Markkinaoikeuteen

 

Jakelu Tarjoajat