Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 11


 

Hallinto-oikeuden lausuntopyyntö kunnanhallitukselle teknisen lautakunnan päätöksestä 22.11.2022 § 125

 

Tekninen lautakunta 24.01.2023 § 11  

561/01.01.01/2022  

Oikaisuvaatimus teknisen johtajan päätöksestä § 36, kiinteistöpäällikön valinta

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Kuntaan saapui oikaisuvaatimus 15.11.2022 koskien teknisen johtajan päätöstä 1.11.2022 § 36.

 

Oikaisuvaatimuksen mukaan:

 

Tekninen johtaja on laittanut avoimeksi ja hakuun kiinteistöpäällikön tehtävän kansliapäällikön myöntämän täyttöluvan perusteella. Kummallakaan ei ole ollut toimivaltaa määritellä uudestaan kiinteistöpäällikön tehtäväkuvaa, vastuita tai velvollisuuksia Kärkölän kunnan hallintosäännön vastaiseksi.

 

Hallintosäännössä kiinteistöpäällikön tehtävät ovat yksiselitteisesti

  1. päättää kaava-alueella sijaitsevien maa- ja metsätalouskiinteistöjen sekä rakennusten ja rakentamattomien tonttien vuokraamisesta
  2. toimii kiinteistöjen isännöitsijänä
  3. vastaa kunnan kiinteistöjen, kaava- ja puistoalueiden terveellisyydestä ja turvallisuudesta
  4. päättää toimialansa osalta ulkopuolisille annettavien maksullisten palvelujen laskutushinnoista ja perittävistä maksuista sekä vahvistaa sisäisen laskutuksen hinnat.
     

Kiinteistöpäällikön tehtävään ei kuulu

  1. rakennusten ja rakentamattomien tonttien ja puistojen hallinnointia
  2. kaava-alueella sijaitsevien kunnan omistamien maa- ja metsätalouskiinteistöjen hallinnointi
  3. kiinteistöjen korjaussuunnittelu
  4. remonttien teettäminen.

 

Tekninen johtaja ei vastannut minulle, mahdolliselle hakijalle tätä tehtävänkuvan muuttamista koskeviin kysymyksiini. Itse asiassa tekninen johtaja ei vastannut minulle mihinkään kysymykseeni. Tekninen johtaja on näin tehden syrjinyt minua hakijana.

 

Rekrytointitilanteessa tapahtuneen teknisen johtajan tai kansliapäällikön virheen takia Kärkölän kunnan hallinto kuormittuu ja Kärkölän kunnan maine työnantajana kärsii. Hallintosäännön toistuva "venyttäminen" ei ole eduksi Kärkölän kunnan maineelle.

 

Teknisen johtajan päätös kiinteistöpäällikön valinnasta tulee kumota, koska tekninen johtaja on

 

  1. ylittänyt toimivaltansa tehtävän avoimeksi asettamisessa
  2. syrjinyt vähintään yhtä hakijaa.

 

Kunnan selvitys ja perustelut

 

Oikausuvaatimuksen kohta 1.

Tekninen johtaja on ylittänyt toimivaltansa tehtävän avoimeksi asettamisessa.

 

Kärkölän kunnan hallintosääntö § 45 määrittelee palvelussuhteeseen ottamisen seuraavasti :

 

Hallintosäännön § 45 Palvelussuhteeseen ottaminen

 

Kunnanhallitus ottaa kansliapäällikön, sivistysjohtajan, teknisen johtajan, ja ympäristösihteerin. Muun henkilökunnan ottamisesta kunnan palvelukseen päättävät kunkin yksikön esimiehet kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion puitteissa.

 

Tekninen johtaja on kiinteistöpäällikön esihenkilö, ja siten päättää kiinteistöpäällikön palkkaamisesta kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion puitteissa. Tekninen johtaja voi myös määritellä kiinteistö-päällikölle tarkentavia ja täydentäviä työtehtäviä hallintosääntöä  täydentäen. Hallintosäännön tehtävänä on määritellä ne työtehtävät, joista tehdään hallintosäännön mukaisia päätöksiä. Työtehtävät voivat siis sisältää myös rakennusten ja rakentamattomien tonttien ja puistojen hallinnointia, kaava-alueella sijaitsevien kunnan omistamien maa- ja metsätalous-kiinteistöjen hallinnointia, kiinteistöjen korjaussuunnittelua ja remonttien teettämistä, jotka ovat tavanomaisia kiinteistöpäällikön tehtäviä.

 

Hallintosäännön § 44  Haettavaksi julistaminen

 

Viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.

 

Tekninen johtaja päättää kiinteistöpäällikön virkasuhteeseen ottamisesta ja siten julistaa viran haettavaksi.

 

Oikaisuvaatimuksen kohta 2.

Tekninen johtaja on syrjinyt vähintään yhtä hakijaa

 

Hakijalle on toimitettu kiinteistöpäällikön tehtävien sisältö kirjaamon kautta. Muilta osin tekninen johtaja on arvioinut, ettei hakija ole kelpoinen tehtävään. Viran hoitaminen edellyttää kokemusta mm. kiinteistö-hallinnasta, jota oikaisuvaatimuksen esittäjällä ei ole.

 

Hallintosäännön § 43 Kelpoisuusvaatimukset

 

Virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuusvaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa. Jos henkilö otetaan virkasuhteeseen ilman, että tehtävää varten on perustettu virkaa, kelpoisuusvaatimuksista päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hylätä oikaisuvaatimuksen aiheettomana.

 

 Päätöksen perusteluna tekninen lautakunta toteaa, että viranhaltija ei ole ylittänyt toimivaltaansa vaan toiminut hallintosäännön § 43 ja § 44 mukaisesti viran haettavaksi julistamisessa ja sen kelpoisuusvaatimusten asettamisessa sekä § 45 mukaisesti palvelusuhteeseen ottamisen osalta. Syrjintää kiinteistöpäällikön valinnassa ei ole tapahtunut. Kiinteistöpäällikköä valittaessa on haastateltu virkaan soveltuvat ja kelpoiset hakijat, joista tehtävään valittiin pätevin hakija.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, Hämeenlinnan hallinto-oikeus

 

 

Tekninen lautakunta 24.01.2023 § 11  

561/01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Kuntaan saapui lausuntopyyntö Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta 23.12.2022 koskien teknisen lautakunnan päätöstä 22.11.2022 § 125.

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää Kärkölän kunnanhallitusta oheisen valituksen johdosta

 

  1. hankkimaan teknisen lautakunnan lausunnon ja
  2. liittämään asiakirjoihin jäljennökset valituksenalaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista.

 

Samalla kunnanhallitukselle varataan tilaisuus antaa tarvittaessa oma lausuntonsa asiasta.

 

Lausunnossa tulee antaa selostus asiasta, vastata oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausua esitetystä selvityksestä.

 

Lausunto ja asiakirjat on toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään 28.2.2023.

 

Kunnallisvalitus Kärkölän kunnan teknisen johtajan päätöksestä 1.11.2022/36§ (kiinteistöpäällikön ottaminen tehtävään) ja Kärkölän kunnan teknisen lautakunnan päätöksestä 22.11.2022/125§ (oikaisuvaatimuksen käsittely).

 

Tekninen johtaja on ylittänyt toimivaltansa

 

Kärkölän kunnan tekninen johtaja on laittanut avoimeksi kiinteistöpäällikön tehtävän. Tekninen johtaja on määritellyt tehtäväkuvan pääosin hallintosäännön vastaiseksi. Tekninen johtaja on mm. lisännyt kiinteistöpäällikön tehtävään ja toimivaltaan rakennusten ja rakentamattomien tonttien ja puistojen sekä kaava-alueella sijaitsevien kunnan omistamien maa- ja metsätalouskiinteistöjen hallinnoinnin.

 

Hallintosäännön mukaan kiinteistöpäällikön tehtäviin ei kuulu hallinnointia. Kiinteistöpäällikön tehtävä on kuvattu yksiselitteisesti Kärkölän kunnan hallintosäännössä. Teknisellä johtajalla ei ole oikeutta päättää kiinteistöpäällikön tarkentavia työtehtävistä siten, että tehtäväkuvauksesta muodostuu hallintosäännön vastainen.

 

Tekninen johtaja on syrjinyt minua hakijana

 

Tekninen johtaja ei ole vastannut minulle hakuaikana esittämiini kysymyksiin, vaikka hakuilmoituksessa nimenomaan pyydettiin osoittamaan tehtävää koskevat kysymykset tekniselle johtajalle. Tekninen johtaja on kysymysteni perusteella arvioinut, että en ole hakijana kelpoinen tehtävään. Tekninen johtaja on myös kysymysteni perusteella arvioinut, että minulla ei ole viran hoitamisen edellyttämää kokemusta mm.

kiinteistönhallinnasta. Teknisellä johtajalla ei ole ollut oikeutta eikä perusteita arvioida minua hakijana kysymysteni perusteella. Teknisen johtajan päättely johti siihen, ettei kysymyksiini edes vastattu. Minua

syrjittiin hakijana.

 

Virheet oikaisuvaatimuksen käsittelyssä

 

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä ei vastata esitettyihin kysymyksiin.

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä esittelijänä toimiva tekninen johtaja perustelee omaa ratkaisuaan paljastamalla tarpeettomasti ja oikeudettomasti oikaisuvaatimuksen tekijästä eli hakijasta yksityiskohtaista tietoa. Oikaisuvaatimuksessani en esittänyt, että hakijoiden koulutusta, kokemusta tai muita ominaisuuksia tulisi esitellä tai verrata.

 

Teknisen johtajan päätös kiinteistöpäällikön tehtävään ottamisesta tulee kumota, koska tekninen johtaja on ylittänyt toimivaltansa tehtävän avoimeksi asettamisessa ja täyttämisessä sekä syrjinyt vähintään

yhtä hakijaa.

 

Selvitys ja perustelut

 

Kunnallisvalituksen kohta 1. Tekninen johtaja on ylittänyt toimivaltansa.

 

Kunnallisvalituksessa esitetään, että tekninen johtaja on laittanut avoimeksi kiinteistöpäällikön tehtävän ja siten ylittänyt toimivaltansa.

 

Kunnallisvalituksessa esitetään, että tekninen johtaja on määritellyt tehtävän kuvan pääosin hallintosäännön vastaiseksi, ja siten ylittänyt toimivaltansa.

 

Kunnallisvalituksessa esitetään, että hallintosäännössä kiinteistöpäällikön tehtäviin ei kuulu hallinnointia, ja tehtävät on yksiselitteisesti kuvattu Kärkölän kunnan hallintosäännössä.

 

Kunnallisvalituksessa esitetään, että teknisellä johtajalla ei ole oikeutta päättää kiinteistöpäällikön tarkentavia työtehtäviä siten, että tehtäväkuvauksesta muodostuu hallintosäännön vastainen, ja siten ylittänyt toimivaltansa.

 

Selvitys ja perustelut kunnallisvalituksen kohtaan 1.

 

Hallintosäännön § 45 Palvelussuhteeseen ottaminen

 

Kunnanhallitus ottaa kansliapäällikön, sivistysjohtajan, teknisen johtajan, ja ympäristösihteerin. Muun henkilökunnan ottamisesta kunnan palvelukseen päättävät kunkin yksikön esimiehet kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion puitteissa.

 

Tekninen johtaja on kiinteistöpäällikön esihenkilö, ja siten päättää kiinteistöpäällikön palkkaamisesta kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion puitteissa.

 

Teknisellä johtajalla on toimivalta päättää henkilökunnan ottamisesta kunnan palvelukseen talousarvion puitteissa. Talousarvioon vuodelle 2022 oli varattu kiinteistöpäällikön palkkavaraus, siten tekninen johtaja ei ole ylittänyt toimivaltaansa, ja siten kunnallisvalituksen kohta tältä osin on perusteeton.

 

Hallintosäännön § 44  Haettavaksi julistaminen

 

Viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen.

 

Tekninen johtaja päättää kiinteistöpäällikön virkasuhteeseen ottamisesta ja siten julistaa viran haettavaksi, ja siten kunnallisvalituksen kohta tältä osin on perusteeton.

 

Hallintosäännön 33 § Kiinteistöpäällikön tehtävät ja toimivalta

 

Sen lisäksi mitä lainsäädännössä tai tämän hallintosäännön muissa määräyksissä on säädetty kiinteistöpäällikkö

 

  1. päättää kaava-alueella sijaitsevien maa- ja metsätalouskiinteistöjen sekä rakennusten ja rakentamattomien tonttien vuokraamisesta
  2. toimii kiinteistöjen isännöitsijänä
  3. vastaa kunnan kiinteistöjen, kaava- ja puistoalueiden terveellisyydestä ja turvallisuudesta
  4. päättää toimialansa osalta ulkopuolisille annettavien maksullisten palvelujen laskutushinnoista ja perittävistä maksuista sekä vahvistaa sisäisen laskutuksen hinnat

 

Tekninen johtaja on kuvannut työpaikkahakemukseen kiinteistöpäällikön tavanomaisia työtehtäviä, kuten rakennusten ja rakentamattomien tonttien ja puistojen hallinnoinnin, kaava-alueella sijaitsevien kunnan omistamien maa- ja metsäkiinteistöjen hallinnoinnin, kiinteistöjen korjaussuunnittelu ja remonttien teettäminen.

 

Tekninen johtaja toimii kiinteistöpäällikön esihenkilönä ja ohjaa sekä ohjeistaa kiinteistöpäällikköä toteuttamaan virkansa mukaista tehtävää. Hallinnoinnin synonyymi Suomen kielessä on isännöinti. 

 

Kiinteistöpäällikön tehtäviin hallintosäännön mukaan kuuluu kiinteistöjen isännöinti. Kiinteistöjä ovat sekä rakennetut että rakentamattomat tontit.

Tältä osin todetaan, että työtehtävä vastaa hallintosääntöä , ja siten tekninen johtaja ei ole toimivaltaansa ylittänyt.

 

Kiinteistöpäällikön tehtäviin hallintosäännön mukaan kuuluu vastata kiinteistöjen, kaava- ja puistoalueiden turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Työ on kiinteistöjen , kaava- ja puistoalueiden hallinnointia eli isännöintiä. Tältä osin todetaan, että työtehtävä vastaa hallintosääntöä, ja siten tekninen johtaja ei ole toimivaltaansa ylittänyt

 

Kiinteistöjen turvallisuudesta ja terveellisyydestä vastattaessa huolehditaan myös kiinteistöjen tarvittavasta korjaussuunnittelusta ja remontoimisesta.

Edellä mainitut tehtävät ovat merkittävä osa kiinteistöpäällikön työtehtävää. Tältä osin todetaan, että työtehtävä vastaa hallintosääntöä, ja siten tekninen johtaja ei ole toimivaltaansa ylittänyt.

 

Palkattaessa työtehtävään soveltuvaa henkilöä on oleellista selostaa, mitä tehtäviä työhön kuuluu. Teknisellä johtajalla on myös velvollisuus määritellä ja kertoa kiinteistöpäällikön työtehtävät mahdollisimman hyvin työpaikkailmoitukseen, jotta tehtävään valittu henkilö vastaa virkatehtävän vaatimuksia.

 

Tekninen johtaja voi myös määritellä kiinteistöpäällikölle tarkentavia ja täydentäviä työtehtäviä hallintosääntöä täydentäen. Hallintosäännön tehtävänä on määritellä ne työtehtävät, joista tehdään hallintosäännön mukaisia päätöksiä. Työtehtävät voivat siis sisältää myös rakennusten ja rakentamattomien tonttien ja puistojen hallinnointia, kaava-alueella sijaitsevien kunnan omistamien maa- ja metsätalouskiinteistöjen hallinnointia, kiinteistöjen korjaussuunnittelua ja remonttien teettämistä, jotka ovat tavanomaisia kiinteistöpäällikön tehtäviä. Tältä osin todetaan, että työpaikkailmoitus vastaa kiinteistöpäällikön tehtävää hallintosääntöä täydentäen, ja siten tekninen johtaja ei ole toimivaltaansa ylittänyt.

 

Kunnallisvalituksen kohta 2. Tekninen johtaja on syrjinyt minua hakijana

 

Tekninen johtaja ei ole vastannut minulle hakuaikana esittämiini kysymyksiin, vaikka hakuilmoituksessa nimenoaan pyydettiin osoittamaan tehtävää koskevat kysymykset tekniselle johtajalle.

 

Tekninen johtaja on kysymysteni perusteella arvioinut, että en hakijana ole kelpoinen tehtävään.Tekninen johtaja on kysymysteni perusteella arvioinut, että minulla ei ole viran hoitamiseen edellyttämää kokemusta mm. kiinteistöhallinnasta.Teknisellä johtajalla ei ole ollut oikeutta eikä perusteita arvioida minua hakijana kysymysteni perusteella. Teknisen johtajan päättely johti siihen, ettei kysymyksiini edes vastattu. Minua syrjittiin hakijana.

 

Selvitys ja perustelut kunnallisvalituksen kohtaan 2.

 

Hakijalle on vastattu kirjallisesti kirjaamon kautta. Hakija oli toimittanut kysymyksen sekä tekniselle johtajalle että kirjaamoon, ja hänelle on toimitettu vastaus kirjaamosta. Kirjaamo on toimittanut hakijalle otteen hallintosäännön kohdasta 33 § Kiinteistöpäällikön tehtävät ja toimivalta.

 

Hallintosäännön § 43 Kelpoisuusvaatimukset

 

Virkasuhteeseen ottava viranomainen päättää viran kelpoisuus-vaatimuksista, jos niistä ei ole päätetty virkaa perustettaessa. Jos henkilö otetaan virkasuhteeseen ilman, että tehtävää varten on perustettu virkaa, kelpoisuusvaatimuksista päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen. Henkilöstöltä vaadittavasta kelpoisuudesta pidetään erillistä luetteloa.

 

Kiinteistöpäällikön virkatehtävä edellyttää koulutusta ja osaamista mm. kiinteistöhallinnasta, kiinteistöpidosta sekä toimitilahallinnasta. Virkatehtävään on valittu pätevin hakija, jolla oli osoittaa mm. edellämainittua osaamista.

 

Tekninen johtaja ei ole arvioinut hakijaa saapuneiden kysymysten perusteella, vaan saapuneen työhakemuksen perusteella. Työhakemus saapui kuntarekrytointijärjestelmään 17.10.2022 klo 21:24. Hakemuksen perusteella tekninen johtaja arvioi, ettei hakijalla ollut sopivaa koulutusta tai kokemusta virkatehtävän hoitamiseksi.

 

Kunnallisvalituksen kohta 3. Virheet oikaisuvaatimuksen käsittelyssä

 

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä ei vastata esitettyihin kysymyksiin.

 

Oikaisuvaatimuksen käsittelyssä esittelijänä toimiva tekninen johtaja perustelee ratkaisuaan paljastamalla tarpeettomasta oikeudettomasti oikaisuvaatimuksen tekijästä eli hakijasta yksityiskohtaista tietoa. Oikaisuvaatimuksessani en esittänyt , että hakijoiden koulutusta,kokemusta tai muita ominaisuuksia tulisi esitellä tai verrata.

 

Teknisen johtajan päätös kiinteistöpäällikön tehtävään ottamisesta tulee kumota, koska tekninen johtaja on ylittänyt toimivaltansa tehtävän avoimeksi asettamisessa ja täyttämisessä sekä syrjinyt vähintän yhtä hakijaa.

 

Selvitys ja perustelut kunnallisvalituksen kohtaan 3.

 

Oikaisuvaatimuksessa vastataan esitettyihin kysymyksiin. Esitettyihin kysymyksiin annetaan oikaisuvaatimuksessa perustelut, joihin tehdyt päätökset perustuvat.

 

Oikaisuvaatimuksessa kerrotaan, miksi hakija ei ole tullut valituksi tehtävään. Hakijasta ei tarpeettomasti paljasteta yksityiskohtaisia tietoja. Oikaisuvaatimuksessa kerrotaan, mihin kiinteistöpäällikön valinta perustuu ja yksi peruste on mm. hakijalla ei ole kokemusta mm. kiinteistön-hallinnasta, joka tehtävässä edellytetään.

 

Tekninen johtaja ei ole hakuprosessi syrjinyt hakijoita, vaan jokaista hakijaa on arvioitu saapuneen hakemuksen perusteella.

 

Tekninen johtaja ei ole ylittänyt toimivaltaansa.  Toimivallan perustelut esitetty kunnallisvalituksen kohdissa 1 ja 2.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa lausuntonaan kunnanhallitukselle teknisen johtajan selvityksen ja perustelut.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto