Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 223


 

Kunnan perintönä saamien huoneistojen myynti

 

Kunnanhallitus 19.04.2021 § 82 

374/10.03.02.02/2021 

 

Valmistelijat tekninen johtaja ville.partio@karkola.fi puh. 044-770 2226

 kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Kärkölän kunta haki valtion perintönä (VK874/08.02.01/2019) saadun omaisuuden luovutusta 2.3.2020 päivätyllä hakemuksella Kärkölän kunnan lasten ja nuorten hyvinvointipalvelujen kehittämiseen.

 

Valtioneuvosto teki 3.12.2020 päätöksen perintökaaren (40/1965) 5 luvun 2 §:n nojalla, johon perustuen Kärkölän kunnalle luovutettiin kolme Hollolan kunnassa sijaitsevaa kerrostalohuoneistoa alla olevan erittely mukaisesti:

 

  1. As. Oy Havuyritti -nimisen yhtiön osakkeet 1222-1843, jotka oikeuttavat hallitsemaan 58,5 m2 huoneistoa osoitteessa Terveystie 3 A 3
  2. As. Oy Kastanjankukka -nimisen yhtiön osakkeet 56562-59341, jotka oikeuttavat hallitsemaan 51 m2 huoneistoa osoitteessa Mäkirinteentie 1 A 23
  3. As. Oy Kastanjankukka -nimisen yhtiön osakkeet 174253-177654, jotka oikeuttavat hallitsemaan 67,5 m2 huoneistoa osoitteessa Mäkirinteentie 1 B 67

 

Terveystiellä sijaitsevassa huoneistossa on pitkäaikainen vuokralainen ja molemmat Mäkirinteentien huoneistot ovat tyhjillään.

 

Kärkölän kunta on saanut perinnön hakemuksensa mukaan kohdennettuna lasten ja nuorten hyvinvointipalvelujen kehittämiseen. Jotta perintövarat voidaan kohdentaa em. palvelujen kehittämiseen, tyhjillään olevat Hollolan kunnassa sijaitsevat kerrostalohuoneistot on perusteltua myydä.

 

Vuokrattuna olevan huoneiston myynnin ajankohta on korrektia arvioida myöhemmin erikseen vuokralaisen ikä ja muut henkilöön liittyvät seikat huomioiden. Tämän huoneiston myynnin siirtäminen myöhempään ajan-kohtaan ei asiantuntijan arvion mukaan merkittävästi vaikuta huoneiston myyntituotto-olettamaan.

 

Hallintosäännön § 20/2 mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden myymisestä ja hallintosäännön mukaan §32/7 mukaan tekninen johtaja allekirjoittaa kiinteistön kauppakirjat.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa esittelyosassa yksilöidyt Asunto Oy Kastanjankukka -nimisessä yhtiössä kunnan omistamat huoneistot myyntiin.

Lisäksi kunnanhallitus päättää valtuuttaa teknisen johtajan neuvottelemaan edustajanaan sopimuksen kiinteistönvälittäjän kanssa huoneistojen myyntiehdoista erikseen asettamiensa ohjeiden ja rajoitusten mukaisesti.

 

Päätös Pormestari muutti päätösehdotusta seuraavasti:

Kunnanhallitus päättää asettaa esittelyosassa yksilöidyt Asunto Oy Kastanjankukka -nimisessä yhtiössä kunnan omistamat huoneistot myyntiin.

Asunto-osakeyhtiön osakkeet katsotaan irtaimeksi omaisuudeksi. Kunnanhallitus valtuuttaa teknisen johtajan myymään ko. osakkeet yhteistyössä kiinteistövälittäjän kanssa. Tavoitteena on myydä asunto-osakkeet markkinahintaan.

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 223  

374/10.03.02.02/2021  

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Kunnanhallitus on päätöksellään 19.4.2021 § 82 päättänyt asettaa myyntiin kunnan omistamat yksilöidyt huoneistot Asunto Oy Kastanjankukka -nimisessä yhtiössä.

 

As. Oy Havuyritti -nimisen yhtiön osakkeet 1222-1843, jotka oikeuttavat hallitsemaan 58,5 m2 huoneistoa osoitteessa Terveystie 3 A 3, on ollut vuokrattuna.

 

Kuntaan saapui irtisanomisilmoitus Terveystie 3 A 3 asunnosta 30.10.2022 siten, että vuokra-aika päättyy 30.11.2022. Edellä mainistusta syystä on tarkoituksenmukaista laittaa asunto myyntiin.

 

Hallintosäännön § 20/2 mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden myymisestä ja hallintosäännön mukaan § 32/6 mukaan tekninen johtaja allekirjoittaa kiinteistön kauppakirjat.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa esittelyosassa kerrotun Asunto Oy Havuyrtti -nimisessä yhtiössä kunnan omistaman huoneiston myyntiin.

Asunto-osakeyhtiön osakkeet katsotaan irtaimeksi omaisuudeksi. Kunnanhallitus valtuuttaa kiinteistöpäällikön myymään Asunto Oy Havuyrtti -nimisen yhtiön osakkeet. Tavoitteena on myydä asunto-osakkeet markkinahintaan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu kiinteistöpäällikkö

 talouspäällikkö

 tekninen johtaja