Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.12.2020/Pykälä 206

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Omakotitonttien markkinointi

 

Kunnanhallitus 14.12.2020 § 206  

783/10.00.02/2020  

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 15.4.2019 (KV:15.4.2019, § 12), että kunnanhallituksella  on oikeus myöntää alennuksia valtuuston päättämistä  tontinhinnoista määräaikaisesti tai tapauskohtaisesti.

 

Kunnan omistaminen tonttien kysyntä on aiempina vuosina ollut tavoiteltua vähäisempää. Tonttimyynnin tehostaminen erilaisia luovutusvaihtoehtoja käyttäen on ollut perusteltua, jotta tontteja myymällä saada aikaiseksi rakentamista ja siten myös asukasluvun kasvua. Vuonna 2020 kunta on myynyt Louhivaaaran alueelta kaksi tonttia huutokauppapalvelussa.

 

Kunnanhallituksen on perusteltua päättää myydä tontteja huutokaupalla myös jatkossa, koska huutokauppapalvelu on osoittautunut toimivaksi ja kustannustehokkaaksi myyntikanavaksi.

 

Louhivaaran, Jaakonsaaren, Pirtintien ja Sopukan alueiden pienten tonttien arvioidaan parhaiten sopivan huutokaupan kohteeksi sijaintinsa, hintatasonsa ja kunnan strategian lähtökohdista.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myydä huutokaupalla seuraavat tontit:

-          Louhivaara kortteli 1 tontti 7, jonka pinta-ala on 1 228 m2

-          Louhivaara kortteli 1 tontti 8, jonka pinta-ala on 1 187 m2

-          Louhivaara kortteli 1 tontti 9, jonka pinta-ala on 1 250 m2

-          Louhivaara kortteli 1 tontti 10, jonka pinta-ala on 1 264 m2

-          Louhivaara kortteli 56 tontti 2, jonka pinta-ala on 1 286 m2

-          Louhivaara kortteli 56 tontti 3, jonka pinta-ala on 1 291 m2

-          Louhivaara kortteli 56 tontti 4, jonka pinta-ala on 1 336 m2

 

-          Jaakonsaari kortteli 126 tontti 2, jonka pinta-ala on 1 215 m2

 

-          Pirtintie kortteli 32 tontti 4, jonka pinta-ala on 1 492 m2

 

-          Sopukka kortteli 25 tontti 1, jonka pinta-ala on 1 227 m2

 

Huutokaupattavat tontit myydään 2 vuoden rakentamisvelvoitteella ja maapohjan pohjahinnaksi asetetaan 500 €. Lisäksi tontin ostajalta peritään alueen voimassa olevat kunnallistekniset maksut ja lohkomiskulut.

 

Lisäksi kunnanhallitus päättää velvoittaa kehityspäällikköä vastaamaan tonttihuutokauppojen aikataulun suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä raportoimaan tonttimyynnin tilanteesta kunnanhallitusta.

 

Päätös Pormestari muutti päätösehdotustaan seuraavasti Riikka Karjalaisen ehdotuksesta:

Kunnanhallitus päättää myydä huutokaupalla seuraavat tontit:

-          Jaakonsaari kortteli 126 tontti 2, jonka pinta-ala on 1215m2,

-          Pirtintie kortteli 32 tontti 4, jonka pinta-ala on 1492m2,

-          Sopukka kortteli 25 tontti 1, jonka pinta-ala on 1227 m2 ja

-          Louhivaara kortteli 56 tontti 2, jonka pinta-ala on 1286m2 . 

 

Myynti huutokauppamenettelyllä suoritetaan vuoden 2021 aikana.

 

Huutokaupattavat tontit myydään 2 vuoden rakentamisvelvoitteella ja maapohjan pohjahinnaksi asetetaan 500 €. Lisäksi tontin ostajalta peritään alueen voimassa olevat kunnallistekniset maksut ja lohkomiskulut.

 

Lisäksi kunnanhallitus päättää velvoittaa kehityspäällikköä vastaamaan tonttihuutokauppojen aikataulun suunnittelusta ja toteuttamisesta sekä raportoimaan tonttimyynnin tilanteesta kunnanhallitusta.

 

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa