RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.10.2020/Pykälä 154
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Teknisen lautakunnan talousarvion investointiohjelman muutos
Kunnanhallitus 12.10.2020 § 154
556/02.02.00/2020
Tekninen lautakunta 25.8.2020 § 23
Talousarvion investointiosa sitoo valtuustoon nähden sillä tarkkuudella, jolla hankkeet on investointiohjelmassa esitetty eli yksittäisinä hankkeina tai hankeryhminä.
Yhtenäiskoulun 2. vaiheen rakentaminen on edennyt suunnitteluvaiheeseen. Varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät valitun urakoitsijan toimesta keväällä 2021. Tälle vuodelle investointiohjelmaan varattu 1 135 000 euroa ei toteudu siten täysimääräisenä. Investointiohjelmaan esitetään muutosta.
Yhtenäiskoulun 2. vaiheen osalta vuodelle 2020 350 000 €:n varaus suunnittelua varten ja tulevaan varaudutaan vuodelle 2021 6 070 000 € ja 2022 2 602 000€. Kustannusten jakautuminen tarkentuu suunnitelmien edetessä ja mahdollisten muutos- ja lisätöiden vaikutus kustannuksiin selviää myös tuolloin.
Liikuntahallin osalta maksusuunnitelman mukaiset erät toteutuvat siten, että vuodelle 2020 varattu 2 950 000 € ei toteudu aivan täysimääräisenä.
Suunnittelun edetessä tilattujen lisätöiden kanssa varaus pienennetään
2 700 000€:n. Vuoden 2021 varaus kasvaa vastaavalla summalla eli
1 750 000 €:n
Valmistelija tekninen johtaja Ville Partio 044 770 2226 ville.partio@karkola.fi
Päätösehdotus:
Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle talousarvion 2020 investointiohjelmaan 2020-2024 seuraavia muutoksia:
1 000€ 2020 2021 2022
Yhtenäiskoulun 2. vaihe 350 6 070 2 602
Liikuntahalli 2 700 1 750
Koulun osalta mahdolliset lisätyöt ja niiden kustannusvaikutukset selviävät suunnittelun tarkentuessa ja niihin palataan talousarviokäsittelyn 2021 yhteydessä.
Päätös:
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Täytäntöönpano: kunnanhallitus, talouspäällikkö
Muutoksenhaku: Muutoksenhakukielto
_____________________
Kunnanhallitus 12.10.2020
Valmistelija tekninen johtaja ville.partio@karkola.fi puh. 044-770 2226
Investointihankkeiden aikataulujen tarkennuttua liikuntahallin ja Yhtenäiskoulun 2. vaiheen osalta investointiohjelmaan varattujen määrärahojen koh-dentaminen tuleville vuosille tarkentuu.
Lisäksi Yhtenäiskoulun 1. vaiheen, Keltasiiven, takuuasioiden takia urakkasummasta pidätetty 50 000 euroa voidaan nyt maksaa urakoitsijalle.
(1 000 €) 2020 2021 2022
Yhtenäiskoulun 2. vaihe 350 6 070 2 602
Liikuntahalli 2 700 1 750
Yhtenäiskoulun 1. vaihe 50
Esittelijä pormestari
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä talousarvion vuoden 2020 -2024 investointiohjelmaan esitetyt muutokset ja päättää esittää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |