RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 24.09.2026/Pykälä 64
Uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn pohjalta laadittu kehittämissuunnitelma sekä asiakasmaksujen tarkistaminen
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 17.04.2026 § 28
Valmistelija hyvinvointikoordinaattori sanna.nevalainen@karkola.fi puh. 044 770 2173
Kärkölän kunta toteutti ajalla 17.3.–5.4.2026 uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn osana uimahallin palvelujen, käyttöasteen ja tulevaisuuden kehittämisen arviointia. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kuntalaisten näkemyksiä uimahallin merkityksestä, nykyisten palvelujen toimivuudesta sekä kehittämistarpeista päätöksenteon tueksi.
Kyselyyn vastasi yhteensä 224 henkilöä, joista valtaosa oli eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia kuntalaisia. Kysely sisälsi sekä määrällisiä että laadullisia kysymyksiä, ja avovastauksia kertyi merkittävä määrä.
Kyselyn perusteella uimahalli koetaan erittäin tärkeäksi tai jopa välttämättömäksi palveluksi. Yhteensä noin 86 % vastaajista piti uimahallin säilymistä osana kunnan hyvinvointipalveluja erittäin tärkeänä tai välttämättömänä. Vastauksissa korostui uimahallin merkitys kuntalaisten hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja yhteisöllisyyden tukena sekä sen rooli lasten uimataidon ja ikääntyneiden liikuntamahdollisuuksien vahvistajana.
Selkeästi merkittävin kehittämiskohde oli altaiden veden lämpötila, jota vastaajat pitivät liian kylmänä, erityisesti lastenaltaassa. Toiseksi keskeisimpänä kehittämiskohteena nousivat aukioloajat. Lisäksi osa vastaajista koki lipunhinnat korkeiksi suhteessa uimahallin kokoon ja palveluihin, erityisesti lapsiperheiden ja pienituloisten näkökulmasta. Myös entistä aktiivisempaa tiedottamista uimahallin palveluista ja toiminnasta toivottiin.
Avovastauksissa esitettiin runsaasti kehittämisehdotuksia, kuten lisää ohjattua toimintaa, erilaisia teemapäiviä ja tapahtumia eri-ikäisille kuntalaisille, viihtyisyyden parantamista sekä toiveita lisävarustelusta. Yhteinen viesti vastauksissa oli, että uimahallia halutaan kehittää ja sen toiminta turvata myös tulevaisuudessa.
Kyselyn tulokset osoittavat, että uimahalli on kuntalaisille merkittävä hyvinvointipalvelu. Kehittämisehdotukset kohdistuvat pääosin perusasioihin, joihin reagoimalla voidaan parantaa käyttäjäkokemusta ja mahdollisesti lisätä kävijämääriä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään uimahallin jatkokehittämisen ja tulevien ratkaisujen valmistelussa.
Esittelijä hyvinvointikoordinaattori Sanna Nevalainen
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää:
1. merkitä Kärkölän uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn tulokset tiedoksi,
2. ohjata liikuntapalveluja valmistelemaan kehittämissuunnitelman kyselyn tulosten pohjalta,
3. että valmistelun tulokset tuodaan lautakunnan käsiteltäväksi erillisenä esityksenä sekä
4. pyytää tekniseltä toimelta kannanoton kyselyssä esille nousseisiin kiinteistöä koskeviin kehittämiskohteisiin.
Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti:
- merkitä Kärkölän uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn tulokset tiedoksi,
- ohjata liikuntapalveluja valmistelemaan kehittämissuunnitelman kyselyn tulosten pohjalta,
- että valmistelun tulokset tuodaan lautakunnan käsiteltäväksi erillisenä esityksenä sekä
- pyytää tekniseltä lautakunnalta kannanoton kyselyssä esille nousseisiin kiinteistöä koskeviin kehittämiskohteisiin.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 24.09.2026 § 64
96/12.04.01/2026
Valmistelija hyvinvointikoordinaattori sanna.nevalainen@karkola.fi, puh. 044 770 2173
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsitteli kokouksessaan 17.4.2026 (§ 28) Kärkölän uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn tulokset sekä päätti ohjata liikuntapalveluja valmistelemaan kehittämissuunnitelman kyselyn tulosten pohjalta. Samalla lautakunta pyysi tekniseltä lautakunnalta kannanoton kyselyssä esille nousseisiin kiinteistöä koskeviin kehittämiskohteisiin.
Tekninen lautakunta käsitteli asian kokouksessaan 13.5.2026 (§ 36) ja antoi kannanottonsa uimahallin kiinteistöön liittyvistä kehittämistarpeista. Teknisen lautakunnan mukaan altaiden veden lämpötilat ovat nykyisellään voimassa olevien suositusten mukaiset ja sijoittuvat suositeltujen lämpötilojen yläpäähän. Veden lämpötilan nostaminen lisäisi energiankulutusta ja ylläpitokustannuksia, minkä vuoksi mahdollisten muutosten vaikutuksia käyttäjäkokemukseen ja käyttäjämääriin tulee arvioida suhteessa kustannusvaikutuksiin. Tekninen lautakunta päätti, että tiedot altaiden veden lämpötiloista laitetaan näkyville uimahallin tiloihin sekä kunnan verkkosivuille.
Tekninen lautakunta totesi lisäksi, että pesu- ja pukutilojen lämpötilat ovat käyttötarkoituksen mukaiset ja perustuvat rakennuksen ilmanvaihdon sekä kosteudenhallinnan vaatimuksiin. Viileänä koettu lämpötila voi osittain johtua tuloilmakanavien sijainnista.
Kyselyssä esille nousseet toiveet lisäistumapaikoista huomioidaan mahdollisuuksien mukaan. Allastiloihin ei kuitenkaan voida sijoittaa merkittävästi uusia kiinteitä istuimia tilojen mitoituksen ja puhtaanapidon vaatimusten vuoksi. Sen sijaan pukeutumistiloihin pyritään hankkimaan korkeampia, invamitoitettuja istuimia.
Uimahallin siisteyttä ja turvallisuutta ylläpidetään nykyisten käytäntöjen mukaisesti. Puhtauden seurantaa toteutetaan säännöllisellä omavalvonnalla ja viranomaisnäytteillä. Saunatilojen lauteisiin sekä muihin havaittuihin pienempiin korjauskohteisiin liittyviä kunnostustoimenpiteitä on toteutettu kesän 2026 aikana.
Tekninen lautakunta totesi myös, että kyselyssä esille nousseiden uusien toimintojen ja varusteiden, kuten porealtaan, lämminvesialtaan, liukumäen tai hyppytornin, toteuttaminen edellyttäisi merkittäviä investointeja sekä tilamuutoksia, eikä niiden toteuttaminen ole nykyisessä taloudellisessa tilanteessa mahdollista.
Pukukaappeja ja niiden lukitusjärjestelmiä huolletaan edelleen säännöllisesti tarpeen mukaan. Kuntosalin valvontakameraa ei poisteta, sillä kameravalvonnalla on merkittävä rooli käyttäjäturvallisuuden ylläpitämisessä sekä häiriö- ja ilkivaltatilanteiden ehkäisemisessä.
Tekninen palvelualue on teettänyt vuoden 2026 aikana uimahallin allasteknisen kuntoarvion. Kuntoarvion tavoitteena oli selvittää allastekniikan nykykunto, arvioida korjausvelan määrä sekä priorisoida tulevia korjaus- ja investointitarpeita. Kuntoarvion tuloksia hyödynnetään uimahallin pitkän aikavälin kunnossapidon ja investointien suunnittelussa.
Asiakaskyselyn perusteella uimahalli koetaan kuntalaisten keskuudessa erittäin tärkeäksi hyvinvointipalveluksi. Merkittävimmiksi toiminnallisiksi kehittämiskohteiksi nousivat tiedottaminen, palvelutarjonnan monipuolistaminen sekä käyttäjäkokemuksen kehittäminen.
Altaiden veden lämpötilat julkaistaan kunnan verkkosivuilla ja tuodaan näkyvästi esille uimahallin tiloihin. Lisäksi tiedottamista tehostetaan erityisesti poikkeusaukioloajoista, ryhmäliikuntatarjonnasta, tapahtumista, kampanjoista sekä muista ajankohtaisista asioista kunnan eri viestintäkanavissa.
Uimahallille laaditaan hygienia- ja turvallisuusohjeistus, jossa huomioidaan muun muassa peseytyminen ennen uintia sekä turvallinen käyttäytyminen uimahallissa. Lasten uimalelut pidetään vapaasti saatavilla ja rikkoutuneita uimaleluja ja muita välineitä uusitaan tarpeen mukaan.
Toiminnan monipuolistamiseksi jatketaan erilaisten tapahtumien ja teemapäivien suunnittelua ja toteuttamista huomioiden mahdollisuuksien mukaan kyselyssä esille nousseet kehittämisehdotukset.
Kyselyssä nousi esille myös aukioloaikojen kehittäminen. Nykyisillä resursseilla ja käyttäjämäärillä aukioloaikojen merkittävä laajentaminen ei kuitenkaan ole mahdollista eikä kustannustehokasta. Nykyisten aukioloaikojen arvioidaan palvelevan käyttäjiä tarkoituksenmukaisesti. Toiminnan kehittämisen yhteydessä selvitetään erilaisia vaihtoehtoja uimahallin käytettävyyden ja saavutettavuuden parantamiseksi. Samalla arvioidaan mahdollisuutta toteuttaa määräaikainen aamu-uintikokeilu kerran viikossa sekä seurata sen vaikutuksia kävijämääriin, asiakastyytyväisyyteen ja toiminnan kustannuksiin.
Kyselyn perusteella osa vastaajista koki asiakasmaksut korkeiksi suhteessa uimahallin kokoon ja palveluihin. Samanaikaisesti uimahallin ylläpitokustannukset ovat kasvaneet ja tulevina vuosina on varauduttava allastekniikan merkittäviin korjaus- ja investointitarpeisiin. Palvelun pitkäjänteisen toiminnan turvaamiseksi asiakasmaksuja esitetään tarkistettavaksi 1.11.2026 alkaen seuraavasti (suluissa nykyiset hinnat):
- aikuisten kertalippu 6,50 euroa (7,00 €)
- aikuisten 10 kerran sarjalippu 58,00 euroa (62,50 €)
- lasten kertalippu 4,00 euroa (5,00 €)
- lasten 10 kerran sarjalippu 35,00 euroa (41,50 €)
- alle 5-vuotiaat maksutta
- perhelippu 17,00 euroa (4 saman perheen jäsentä, max. 2 aikuista), lisälapsi 3 euroa (19,00 €)
- vuosikortti aikuiset 275,00 euroa (285,00 €)
- vuosikortti lapset 155,00 euroa (171,00 €)
Eläkeläiset, työttömät, opiskelijat, invalidit, varusmiehet ja kuntoutettavat sekä yli 75-vuotiaat pääsevät todistusta vastaan lasten lipun hinnalla. Kuntohuoneen käyttö sisältyy pääsymaksuun.
Asiakasmaksujen tarkistuksen yhteydessä useimpien asiakasryhmien uintimaksut alenevat nykyisestä. Hintojen tarkistamisen tavoitteena on parantaa uimahallipalveluiden saavutettavuutta sekä kannustaa kuntalaisia palvelun aktiiviseen käyttöön. Jotta asiakasmaksuja voidaan alentaa ja samalla turvata uimahallin toiminnan taloudellinen kestävyys, esitetään, että maksuttomat uimahallin käyttöetuudet poistetaan 1.11.2026 alkaen kaikilta asiakasryhmiltä, mukaan lukien yli 75-vuotiaat, 5.-9.-luokkalaiset sekä kunnan työntekijät. Ratkaisulla mahdollistetaan kohtuullinen hintataso eri käyttäjäryhmille sekä varaudutaan uimahallin korjausvelan hallintaan ja tuleviin investointi- ja peruskorjaustarpeisiin.
Kunnan työntekijöiden osalta maksuttoman uimahallikäynnin voidaan katsoa olevan päällekkäinen henkilöstölle tarjottavan ePassi-edun kanssa, jota työntekijät voivat hyödyntää kunnan määrittelemien käyttöehtojen mukaisesti liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin.
Maksuttoman 5.-9.-luokkalaisten uimahalliedun käyttöä seurattaessa on havaittu, että etuutta hyödyntävien lasten määrä on jäänyt vähäiseksi suhteessa koko kohderyhmään. Tämän vuoksi maksuttoman käyttöetuuden vaikuttavuutta voidaan pitää rajallisena. Lasten ja nuorten uinti- ja vesiliikuntamahdollisuuksia tuetaan jatkossakin muun muassa kouluyhteistyön sekä Harrastamisen Suomen mallin mukaisen maksuttoman kerhotoiminnan kautta, jossa uimahallia voidaan hyödyntää harrastustoiminnan toteuttamispaikkana.
Yli 75-vuotiaiden osalta maksuttomasta käyttöetuudesta luopumisen yhteydessä myönnetään siirtymäjärjestelynä kertaluonteinen maksuton 10 kerran sarjalippu. Tämän jälkeen yli 75-vuotiaat ovat oikeutettuja käyttämään uimahallia lasten lipun hinnalla. Ratkaisulla pyritään tukemaan ikääntyneiden toimintakykyä ja hyvinvointia samalla, kun uimahallin toiminnan taloudellista kestävyyttä vahvistetaan.
Kehittämistoimenpiteiden, asiakasmaksujen sekä käyttäjämäärien vaikutuksia seurataan osana uimahallin toiminnan ja talouden vuosittaista arviointia.
Esittelijä hyvinvointikoordinaattori Sanna Nevalainen
Päätösehdotus
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää:
- merkitä tiedoksi teknisen lautakunnan antaman kannanoton uimahallin kiinteistöön liittyvistä kehittämiskohteista;
- hyväksyä selostusosassa esitetyn uimahallin kehittämissuunnitelman;
- hyväksyä uimahallin asiakasmaksut 1.11.2026 alkaen selostusosan mukaisesti;
- lakkauttaa maksuttomat uimahallin käyttöetuudet 1.11.2026 alkaen;
- myöntää kaikille yli 75-vuotiaille kertaluonteisen maksuttoman 10 kerran sarjalipun siirtymäjärjestelynä;
- todeta, että lasten ja nuorten maksuttomia liikuntamahdollisuuksia tuetaan jatkossakin kouluyhteistyöllä ja Harrastamisen Suomen mallin mukaisella kerhotoiminnalla;
- valtuuttaa liikuntapalvelut toteuttamaan kehittämistoimenpiteet käytettävissä olevien määrärahojen puitteissa;
- sekä seurata kehittämistoimenpiteiden ja asiakasmaksumuutosten vaikutuksia käyttäjämääriin, talouteen ja asiakastyytyväisyyteen vuoden 2027 aikana.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.
Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus
Jakelu Uimahallin työntekijät
Henkilöstösihteeri
Kunnanjohtaja
Kehittämisasiantuntija
Senioriohjaaja
Tekninen johtaja