RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 17.04.2026/Pykälä 28
Uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn tulokset
Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 17.04.2026 § 28
96/12.04.01/2026
Valmistelija hyvinvointikoordinaattori sanna.nevalainen@karkola.fi puh. 044 770 2173
Kärkölän kunta toteutti ajalla 17.3.–5.4.2026 uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn osana uimahallin palvelujen, käyttöasteen ja tulevaisuuden kehittämisen arviointia. Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kuntalaisten näkemyksiä uimahallin merkityksestä, nykyisten palvelujen toimivuudesta sekä kehittämistarpeista päätöksenteon tueksi.
Kyselyyn vastasi yhteensä 224 henkilöä, joista valtaosa oli eri ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia kuntalaisia. Kysely sisälsi sekä määrällisiä että laadullisia kysymyksiä, ja avovastauksia kertyi merkittävä määrä.
Kyselyn perusteella uimahalli koetaan erittäin tärkeäksi tai jopa välttämättömäksi palveluksi. Yhteensä noin 86 % vastaajista piti uimahallin säilymistä osana kunnan hyvinvointipalveluja erittäin tärkeänä tai välttämättömänä. Vastauksissa korostui uimahallin merkitys kuntalaisten hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja yhteisöllisyyden tukena sekä sen rooli lasten uimataidon ja ikääntyneiden liikuntamahdollisuuksien vahvistajana.
Selkeästi merkittävin kehittämiskohde oli altaiden veden lämpötila, jota vastaajat pitivät liian kylmänä, erityisesti lastenaltaassa. Toiseksi keskeisimpänä kehittämiskohteena nousivat aukioloajat. Lisäksi osa vastaajista koki lipunhinnat korkeiksi suhteessa uimahallin kokoon ja palveluihin, erityisesti lapsiperheiden ja pienituloisten näkökulmasta. Myös entistä aktiivisempaa tiedottamista uimahallin palveluista ja toiminnasta toivottiin.
Avovastauksissa esitettiin runsaasti kehittämisehdotuksia, kuten lisää ohjattua toimintaa, erilaisia teemapäiviä ja tapahtumia eri-ikäisille kuntalaisille, viihtyisyyden parantamista sekä toiveita lisävarustelusta. Yhteinen viesti vastauksissa oli, että uimahallia halutaan kehittää ja sen toiminta turvata myös tulevaisuudessa.
Kyselyn tulokset osoittavat, että uimahalli on kuntalaisille merkittävä hyvinvointipalvelu. Kehittämisehdotukset kohdistuvat pääosin perusasioihin, joihin reagoimalla voidaan parantaa käyttäjäkokemusta ja mahdollisesti lisätä kävijämääriä. Kyselyn tuloksia hyödynnetään uimahallin jatkokehittämisen ja tulevien ratkaisujen valmistelussa.
Esittelijä hyvinvointikoordinaattori Sanna Nevalainen
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää:
- merkitä Kärkölän uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn tulokset tiedoksi,
- ohjata liikuntapalveluja valmistelemaan kehittämissuunnitelman kyselyn tulosten pohjalta,
- että valmistelun tulokset tuodaan lautakunnan käsiteltäväksi erillisenä esityksenä sekä
- pyytää tekniseltä toimelta kannanoton kyselyssä esille nousseisiin kiinteistöä koskeviin kehittämiskohteisiin.
Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti:
- merkitä Kärkölän uimahallin asiakaspalaute- ja kehittämiskyselyn tulokset tiedoksi,
- ohjata liikuntapalveluja valmistelemaan kehittämissuunnitelman kyselyn tulosten pohjalta,
- että valmistelun tulokset tuodaan lautakunnan käsiteltäväksi erillisenä esityksenä sekä
- pyytää tekniseltä lautakunnalta kannanoton kyselyssä esille nousseisiin kiinteistöä koskeviin kehittämiskohteisiin.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto