Dynasty tietopalvelu
Kärkölän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 252


 

Vuokkoharjun koulun omaisuuserän alaskirjaus vuoden 2025 taseesta

 

Kunnanhallitus 15.12.2025 § 252  

13/10.03.02.02/2025  

 

Valmistelija tekninen johtaja niina.varjo@karkola.fi puh. 044 770 2148

kehittämisasiantuntija petra.nevalainen@karkola.fi puh. 044 770

 

Kunnan omistama Vuokkoharjun koulun rakennus on poistunut käytöstä koulutoiminnan osalta vuonna 2019, kun uuden yhtenäiskoulun 1. vaihe valmistui. Tätä ennen opetusta oli jo siirretty väistötiloihin, mutta osa toiminnoista säilyi vielä koululla. Muu säännöllinen harrastetoiminta koulurakennuksessa päättyi vuonna 2022. Koulurakennusta on tämän jälkeen käytetty satunnaisesti. Rakennukselle ei ole enää suunniteltua käyttöä, eikä sille ole odotettavissa vuokra- tai myyntituloja. Vuokkoharjun koulun purkamista on käsitelty teknisessä lautakunnassa 28.1.2025, jolloin se esitti kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle, että

 

  1. Vuokkoharjun koulusta luovutaan ja sille haetaan purkulupa.
  2. Vuokkoharjun koulun purku-urakkakilpailutus käynnistetään vuoden 2025 aikana, mikäli purkujätekierrätyshankkeeseen päästään mukaan.

Tällöin myös esitetään valtuustolle talousarviomuutosta purkukustannusten kattamiseksi.

 

Kunnanvaltuusto hyväksyi kyseisen esityksen kokouksessaan 17.2.2025 § 5.

 

Vuokkoharjun koulun purkuun ei ole varauduttu talousarviota tehtäessä vuodelle 2026. Mikäli purkamishanketta saadaan edistettyä, tullaan Vuokkoharjun koulun purkamiselle esittämään lisämäärärahaa vuoden 2026 talousarvioon.

 

Kärkölän kunta on lisäksi hakemassa mukaan LADEC:n purkujätekierrätyshankkeeseen, jonka myötä purkukustannuksiin olisi mahdollista saada avustusta. Mikäli hanke toteutuu, on tällöin mahdollista saada jopa 50 % purkukustannuksista hankeavustuksena.

 

Kuntalain, kirjanpitolain ja Kirjanpitolautakunnan ohjeiden mukaisten säännösten ja periaatteiden, sekä tilintarkastajalta saadun ohjeistuksen perusteella, tulee Vuokkoharjun koulun omaisuuserä poistaa taseesta eli alaskirjata. Koulurakennuksen tasearvo 31.10.2025 on 262 054,04 €. Lisäksi alaskirjattavaksi tulee vuonna 2020 tehty investointi, jonka tasearvo 31.10.2025 on 5 114,54 € sekä 2024 tehty investointi (päiväkodin irrottaminen koulurakennuksesta), jonka tasearvo 31.10.2025 on 26 990,40 €. Lisäksi omaisuusrekisteristä poistetaan Vuokkoharjun kouluun liittyviä investointihankintoja, joilla ei ole enää tasearvoa kirjanpidossa. Eli yhteensä alaskirjattavaa on 294 158,98 €.

 

Kirjanpitolaki, 5:13 § arvonalentuminen: jos pysyviin vastaaviin kuuluvan hyödykkeen todennäköisesti tulevaisuudessa kerryttämä tulo on pysyvästi pienempi kuin poistamaton hankintameno (nykyinen tasearvo), erotus kirjataan arvonalentumisena kuluksi.

 

Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohje (2023), kohta 2.3.2 Arvonalentumiset: arvonalentuminen kirjataan, kun hyödykkeen käyttöarvo tai luovutushinta on olennaisesti ja pysyvästi alentunut.

 

Lisäksi kirjanpitolakiin sisältyvän yleisen tilinpäätösperiaatteen, eli varovaisuusperiaatteen mukaisesti, jos on todennäköistä, että hyödykkeen arvo on pysyvästi alentunut, on arvonalentuminen kirjattava tilinpäätökseen.

 

Alaskirjaus on kirjanpidollinen toimenpide, joka ei vaadi erillistä toimielimen päätöstä, vaan se vahvistetaan osana tilinpäätöksen hyväksymistä.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi Vuokkoharjun koulun omaisuuserän 294 158,98 euron alakirjauksen vuoden 2025 taseesta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto