Dynasty tietopalvelu
Kärkölän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 249


Liite2 Kärkölän kunta Tekoälypolitiikka 2026

 

Kärkölän kunnan Tekoälypolitiikan päivittäminen

 

Kunnanhallitus 15.12.2025 § 249  

343/00.01.02/2025  

 

Valmistelija tietohallintoasiantuntija anne.verras@karkola.fi puh. 044 770 2043

 

Tekoälyteknologian nopea kehittyminen tulee huomioida kunnan toimintojen ja palvelutuotannon suunnittelussa ja toteuttamisessa. Kunnissa korkean riskin alueiksi voidaan tekoälyn näkökulmasta tunnistaa esimerkiksi kriittinen infra, sivistyspalvelut, työllisyyden hoito ja kuntalaisten osallistaminen.

 

EU:n tekoälyasetus (AI Act) astui voimaan 1.8.2024, ja siihen liittyvät tekoälykäytäntöjen kiellot tulivat voimaan 2.2.2025. Asetuksen tavoitteena on varmistaa, että markkinoille tulevat tai käyttöön otettavat tekoälyjärjestelmät eivät vaaranna ihmisten turvallisuutta, terveyttä tai perusoikeuksia. Asetus luo yhtenäiset säännöt tekoälyjärjestelmien tarjoamiselle, käyttöönotolle ja käytölle EU:n alueella.

 

Kärkölän kunnan Tekoälypolitiikka on kunnanhallituksessa hyväksyttävä strateginen asiakirja tekoälyn käytön suunnittelemiseksi, toteuttamiseksi ja kehittämiseksi osana sovellusten, ohjelmistojen ja tietojärjestelmien käyttöä. Tekoälypolitiikan tavoitteena on varmistaa yhdenmukaiset käytännöt, toimintaperiaatteet ja vastuut työn tekemisen ja turvallisen toiminnan edistämiseksi. Tekoälypolitiikkaa sovelletaan kaikkiin tekoälyä käyttävien järjestelmien, sovellusten ja toimintojen suunnitteluun, käyttöönottoon ja käyttöön riippumatta esitystavasta, muodosta tai elinkaaren vaiheesta.

 

Tekoälypolitiikka toimii perustana yksityiskohtaisemmille määräyksille, ohjeille sekä käytännöille. Tekoälypolitiikka ja siitä johdetut määräykset, ohjeet sekä käytännöt koskevat jokaista Kärkölän kunnan työntekijää, viranhaltijaa, luottamushenkilöä ja kunnan lukuun toimivaa, joka työnsä tai toimeksiantonsa perusteella käsittelee kunnan omistamaa tai hallinnoimaa tietoa.

 

Kunnanhallitus on hyväksynyt Kärkölän kunnan Tekoälypolitiikan edellisen version päivityksen 18.12.2023 (§ 233). Nyt valmistellussa päivityksessä tarkennetaan voimaan tulleen EU:n tekoälyasetuksen vaatimuksia kunnan toimintojen ja palvelutuotannon toteuttamisessa sekä päivitetään tekoälykäytäntöjen vastuita.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Eija Liikamaa

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Kärkölän kunnan Tekoälypolitiikan päivityksen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus