Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 9



 

Kärkölän tulevaisuuden johtamismalli

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 196 

 

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Santeri Nousjoki luki valtuutettujen Rauhamaa, Tuomaila, Sallila, Aslamaa, Tammelin, Hietala, Kinnari, Korpela, Nummela sekä Nousjoki alla olevan valtuustoaloitteen 25.9.2023 valtuuston kokouksessa.

 

Valtuustoaloite:

 

Kärkölä on ollut vuodesta 2018 pormestarimallissa. Nykyisen valtuustokauden alussa linjattiin, että kuluva kausi tullaan menemään vielä pormestarimallilla, mutta tämän jälkeen johtamismallin tulevaisuus jäi virallisesti auki.

 

Valtuustokausi on ylittänyt puolivälin, mutta tulevaa johtamismallia ei vieläkään päätetty. Mahdolliseen hallinnon muuttamiseen tulee varata reilusti aikaa ennen seuraavia kuntavaaleja, mistä syystä Kärkölän tulevaisuuden johtamismalli tulee päättää virallisesti mahdollisimman pian.

 

Johtamismallin ympärillä on keskusteltu pitkään kuluneen valtuustokauden aikana, mutta virallisesti asia ei ole päässyt vielä päätöksentekoon. Käydyt pohjakeskustelut ovat olleet arvokkaita, mutta mahdollisten johtamismallin muutostarpeiden viemän ajan vuoksi asiasta tulee saada valtuuston virallinen päätös vielä tämän vuoden aikana.

 

Valtuutetut esittävät seuraavaa:

 

Tulevaisuuden Kärkölän johtamismallista tulee päättää kunnanvaltuustossa vuoden loppuun mennessä. Kunnan johtamismallin varsinainen tarkastelu tulee aloittaa mahdollisimman pian. Kunnanhallitus voisi hyödyntää valmistelussa luontevasti strategiatoimikuntaa, jossa jokainen valtuustoryhmä on edustettuna.

 

Muun valmistelun ohella olisi hyvä pitää valtuustolle seminaari/iltakoulu asiasta, mistä kunnanhallitus onkin jo tehnyt erillisen kannatettavan päätöksen. Seminaarin/iltakoulun jälkeen, valtuuston mielipiteen kuultua, tulee asia valmistella niin strategiatoimikuntaa hyödyntäen, että kunnanhallitus veisi asian kunnanvaltuustolle päätettäväksi viimeistään

vuoden viimeiseen valtuustoon.

 

Kunnan selvitys:

 

Valtuustolle pidetään 6.11.2023 valmistelua ohjaava keskustelutilaisuus Kuntaliiton kehittämispäällikkö Jarkko Majavan alustuksella eri hallintomalleista.

 

Strategiatoimikunnalta pyydetään lausunto keskustelutilaisuuden jälkeen.

 

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Valtuustolle pidetään 6.11.2023 keskustelutilaisuus. Kunnanhallitus käy lähetekeskustelun hallintomallin valmistelusta ja valmistelun aikataulusta kokouksessaan 27.11.2023. Strategiatoimikunnan lausunto pyydetään samassa yhteydessä. Päätösesitys tulevasta hallintomallista tuodaan valtuuston päätettäväksi viimeistään 2024 ensimmäisessä valtuuston kokouksessa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 235 

 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Kunnanvaltuustolle pidettiin 6.11.2023 keskustelutilaisuus tulevasta johtamismallista.

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaaan 9.10.2023, että kunnanhallitus käy lähetekeskustelun johtamismallin valmistelusta ja valmistelun aikataulusta kokouksessaan 27.11.2023.

 

Lisäksi kunnanhallitus päätti pyytää strategiatoimikunnan lausunnon, jonka takia strategiatoimikunnan kokous on perusteltua kutsua koolle 22.1.2024.

 

Päätösesitys kunnan johtamismallista valmistellaan valtuuston päätettäväksi 12.2.2024.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus käy lähetekeskustelun kunnan johtamismallin valmistelusta sekä valmistelun aikataulusta sekä päättää merkitä keskustelun tiedokseen. Lisäksi kunnanhallitus päättää pyytää Strategiatoimikunnan lausunnon asiassa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Strategiatoimikunta 22.01.2024 § 3 

 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 044 770 2217

 

Kunnanvaltuustolle pidettiin 6.11.2023 keskustelutilaisuus tulevasta johtamismallista.

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.11.2023 pyytää lausunnon strategiatoimikunnalta johtamismallista.

 

 

Päätösehdotus Strategiatoimikunta keskustelee tulevaisuuden johtamismallista ja päättää antaa lausuntonsa kunnanhallitukselle.

 

Päätös Enemmistö valtuustoryhmien puheenjohtajista esitti keskustelun aikana siirtymistä kunnanjohtajamalliin kuluvalla valtuustokaudella ensisijaisena vaihtoehtona. Osa valtuustoryhmistä siirtäisi ratkaisun seuraavalle 2025 valittavalle valtuustolle.

Lausuntonaan toimikunta esittää, että pormestarimallin jatkosta päättäminen tuodaan kunnanvaltuuston esityslistalle 12.2.2024.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 29.01.2024 § 22 

 

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Kunnanvaltuustolle pidettiin 6.11.2023 keskustelutilaisuus tulevasta johtamismallista.

 

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 27.11.2023 pyytää lausunnon strategiatoimikunnalta johtamismallista.

 

Strategiatoimikunnan kokouksessa 22.1.2024 enemmistö valtuustoryhmien puheenjohtajista esitti keskustelun aikana siirtymistä kunnanjohtajamalliin kuluvalla valtuustokaudella ensisijaisena vaihtoehtona. Osa valtuusto-ryhmistä siirtäisi ratkaisun seuraavalle 2025 valittavalle valtuustolle.

 

Lausuntonaan toimikunta esittää, että pormestarimallin jatkosta päättäminen tuodaan kunnanvaltuuston esityslistalle 12.2.2024.

 

Päätösesityksen perustelu

 

Kunnan demokraattisen kehittämisen kannalta on tärkeätä, että ylimmällä päättävällä elimellä, kunnanvaltuustolla, on mahdollisuus päättää keskeisistä kunnan hallintoon, talouteen ja kuntalaisten hyvinvointiin liittyvistä asioista. Kuntajohtajamalliin siirtyminen kuluvalla vaalikaudella käytännössä poistaisi tulevalta valtuustolta valinnan mahdollisuuden.

 

Kuntaa tulee johtaa pitkäjänteisesti ja yhteisesti päätetyn strategian mukaisesti. Uuden valtuuston aloittaessa työskentelyn tulee valtuustoryhmien keskenään sopia vaalikauden päätavoitteet ja muodostaa kunnan hallintoelimet. Kunnanhallituksen ja lautakuntien nimeäminen ovat keskeisiä uuden valtuuston tehtäviä.

 

Järjestäytymiskokouksessa tulee valtuustoryhmien nimittää neuvottelujen pohjalta sovittu pormestari. Mikäli neuvotteluissa ei löydy ratkaisua pormestarin valinnasta, voivat valtuustoryhmät sopia keskenään siirtymisestä kunnanjohtajamalliin. Tällöin järjestäytymiskokouksessa päätettäisiin muutetusta hallintosäännöstä, nimitettäisiin vt. kunnanjohtaja sekä aloitettaisiin kunnanjohtajan rekrytointi.

   

 

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuuston päätettäväksi, että johtamismallia ei muuteta tällä vaalikaudella.

Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että johtamismallin muutoksen mahdollistava hallintosääntöluonnos valmistellaan seuraavan kunnanvaltuuston päätettäväksi sen järjestäytymiskokouksessa kesäkuussa 2025.

 

Päätös Keskustelun kuluessa Topias Rauhamaa teki seuraavan vastaesityksen Anne Tuomaila-Lähteenmäen kannattamana:

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuuston päätettäväksi, että johtamismalli muutetaan nykyisestä pormestarimallista kunnanjohtajamalliin.

Lisäksi kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että johtamismallin muutoksen mahdollistava hallintosääntömuutos valmistellaan ja käsitellään kuluvalla valtuustokaudella niin, että kunnanjohtaja aloittaa seuraavan valtuustokauden alussa 1.6.2025 toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa. Valmistelu lähtee siltä pohjalta, että muutoksella ei ole pormestarin tehtävän lisäksi muita henkilöstövaikutuksia. Lisäksi kunnanhallitus valmistelee tiekartan aikataulusta.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdystä ehdotuksesta, mikä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty esittelijän esityksestä poikkeava kannatettu esitys, joten on suoritettava äänestys.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi sähköisenä äänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat esittelijän esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Topias Rauhamaan esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.
Suoritetussa äänestyksessä, äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 2 JAA-ääntä ja 6 EI-ääntä.

Puheenjohtaja julisti kunnanhallituksen päätökseksi tulleen Topias Rauhamaan esityksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

 

Kunnanvaltuusto 12.02.2024 § 9  

381/00.01.01/2023  

 

Esittelijä kunnanhallitus

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää, että

1. johtamismalli muutetaan nykyisestä pormestarimallista kunnanjohtajamalliin.

2. johtamismallin muutoksen mahdollistava hallintosääntömuutos valmistellaan ja käsitellään kuluvalla valtuustokaudella niin, että kunnanjohtaja aloittaa seuraavan valtuustokauden alussa 1.6.2025 toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa.

Valmistelu lähtee siltä pohjalta, että muutoksella ei ole pormestarin tehtävän lisäksi muita henkilöstövaikutuksia. Lisäksi kunnanhallitus valmistelee tiekartan aikataulusta.

 

Päätös Pormestari poistui kokouksesta esteellisenä (osallisuusjäävi HL 28.1 §, kohta 1) tämän asian esittelyn, käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Keskustelun kuluessa Santeri Nousjoki esitti Topias Rauhamaan, Martti Aslamaan ja Jukka Tammelinin kannattamana, että
kunnanvaltuusto päättää:
1. johtamismalli muutetaan nykyisestä pormestarimallista kunnanjohtajamalliin.
2. johtamismallin muutoksen mahdollistava hallintosääntömuutos valmistellaan ja käsitellään kuluvalla valtuustokaudella niin, että kunnanjohtaja aloittaa seuraavan valtuustokauden alussa 1.6.2025 toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa.
Lisäksi kunnanhallitus valmistelee tiekartan aikataulusta.

Keskustelun jatkuessa Toni Alander esitti Mika Pennan ja Kauko Issakaisen kannattamana, että kunnanvaltuusto päättää:
1. Seuraava valtuusto saa vapauden päättää, millä johtamismallilla Kärkölän kunnassa jatketaan.
2. johtamismallin muutoksen mahdollistava hallintosääntömuutos valmistellaan ja käsitellään kuluvalla valtuustokaudella niin, että 1.6.2025 aloittavalla valtuustolla on mahdollisuus, niin päättäessään, hyväksyä kunnanjohtajamallin mukainen hallintosääntö ensimmäisessä valtuuston kokouksessaan.
Valmistelu lähtee siltä pohjalta, että johtamismallin muutoksella ei ole pormestarin tehtävän lisäksi muita henkilöstövaikutuksia. Lisäksi kunnanhallitus valmistelee tiekartan aikataulusta.

Julistettuaan keskustelun päättyneeksi puheenjohtaja esitti selostuksen keskustelun kuluessa tehdyistä ehdotuksista, mitkä hyväksyttiin ja totesi, että keskustelun kuluessa oli tehty kaksi (2) esittelijän esityksestä poikkeavaa kannatettua esitystä, joten on suoritettava kaksi äänestystä seuraavasti: ensin äänestetään Santeri Nousjoen esityksestä vastaan Toni Alanderin esitys ja sen jälkeen voittanut esitys vastaan kunnanhallituksen esitys.

Puheenjohtaja esitti äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat Santeri Nousjoen esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Toni Alanderin esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä, äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 12 JAA-ääntä, 9 EI-ääntä ja 1 tyhjä.

Puheenjohtaja julisti, että kunnanhallituksen vastaesitykseksi tuli Santeri Nousjoen esitys.

Puheenjohtaja esitti toisen äänestyksen toimitettavaksi nimenhuutoäänestyksenä, mikä hyväksyttiin ja teki seuraavan hyväksytyn äänestysesityksen: ne, jotka kannattavat kunnanhallituksen esityksen hyväksymistä, äänestävät JAA, ja ne, jotka kannattavat Santeri Nousjoen esityksen hyväksymistä, äänestävät EI.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä, äänestysluettelo on pöytäkirjan liitteenä, annettiin 12 JAA-ääntä ja 10 EI-ääntä.

Puheenjohtaja julisti kunnanvaltuuston päätökseksi tulleen kunnanhallituksen esityksen.

 

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, Hämeenlinnan hallinto-oikeus