Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Huovila-toimikunta
Muistio 29.04.2024/Asianro 7


 

Huovilan puiston kehittämistoimenpiteet 2024

 

Huovila-toimikunta 05.10.2023 § 16

386/12.03.00/2023

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Huovilan puiston toimintakauden 2023 taloudellisten tunnuslukujen ollessa käytettävissä, on toimikunnan perusteltua laatia suunnitelma toiminnan kehittämisestä siten, että toiminnalla saatavat tulot kattavat toiminnasta aiheutuvat menot vuonna 2024.

 

Huovila- ja kulttuuritoimikuntien roolit ovat keskeiset suunniteltaessa kulttuuritapahtumia vuodelle 2024 sekä niiden käytännön toteuttamisessa. Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan seuraavassa kokouksessa päätetään vuoden 2024 kulttuuritapahtumat, joiden järjestämiseen kunta osallistuu.

 

Esittelijä  sivistysjohtaja

 

Päätösehdotus Huovila-toimikunta laatii suunnitelman toiminnan kehittämisestä siten, että toiminnalla saatavat tulot kattavat toiminnasta aiheutuvat menot vuonna 2024.

 

 Toimikunta päättää esittää sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle Huovilan puistossa toteutettavaksi suunniteltujen kulttuuritapahtumien osalta, että kunta osallistuu vuonna 2024 samojen tapahtumien järjestämiseen järjestämisvastuullisena tai yhteistyötahona kuin oli vuonna 2023. Toimikunta laatii esityksensä tapahtumien järjestämisajankohdista. Lisäksi toimikunta esittää, että puiston kesäkausi toteutetaan 26.5.-18.8.2024

 

Päätös  Toimikunta keskusteli kehityskohteista, kustannusrakenteesta sekä toimintasuunnitelmasta ja esittää, että kunnan kehityspäällikkö selvittää hankerahoitusmahdollisuudet puiston kehittämistoiminnan näkökulmasta.

 

 Toimikunta päätti esittää sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle Huovilan puistossa toteutettavaksi suunniteltujen kulttuuritapahtumien osalta, että kunta osallistuu vuonna 2024 samojen tapahtumien järjestämiseen järjestämisvastuullisena tai yhteistyötahona kuin vuonna 2023. Toimikunta laati esityksensä tapahtumien järjestämisajankohdista. Lisäksi toimikunta esittää, että puiston kesäkausi toteutetaan 26.5.-18.8.2024.

 

Jakelu  Kehityspäällikkö

 

 

Kulttuuritoimikunta 02.11.2023 § 27 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

 Huovila- ja kulttuuritoimikuntien roolit ovat keskeiset suunniteltaessa kulttuuritapahtumia vuodelle 2024 sekä niiden käytännön toteuttamisessa. Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan seuraavassa kokouksessa päätetään vuoden 2024 kulttuuritapahtumat, joiden järjestämiseen kunta osallistuu.

 

Päätösehdotus Kulttuuritoimikunta päättää esittää sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle, että kunta osallistuu vuonna 2024 samojen tapahtumien järjestämiseen järjestämisvastuullisena tai yhteistyötahona kuin oli vuonna 2023.

Kulttuuritapahtumat, joiden osalta kunnalla on järjestämisvastuu:

9.6.    Kärkölä-päivä
10.7.  Hauska maalauspäivä/Helene Schjerfbeckin päivä
27.9.  Valon ja musiikin ilta

ja joihin kunta osallistuu yhteistyötahona:

Kärkölän Sahtimestaruuskilpailut
Entisten ja nykyisten kärköläläisten senioreiden tapaaminen
Perinnepäivä
Vanhojen autojen kokoontumisajot
Kärry-päivä

 

Päätös Kulttuuritoimikunta päätti esittää sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle, että kunta osallistuu vuonna 2024 samojen tapahtumien järjestämiseen järjestämisvastuullisena tai yhteistyötahona kuin oli vuonna 2023.

 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 16.11.2023 § 101

442/12.03.01/2023

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Kulttuuritoimikunnan lisäksi Huovila-toimikunta päätti kokouksessaan 5.10.2023 esittää sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle, kunta osallistuu vuonna 2024 samojen tapahtumien järjestämiseen järjestämisvastuullisena tai yhteistyötahona kuin oli vuonna 2023.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää Huovila- ja kulttuuritoimikuntien esityksiin perustuen toteuttaa seuraavat Huovilan puistossa järjestettävät kulttuuritapahtumat, joiden osalta kunnalla on järjestämisvastuu:

 

  9.6. Kärkölä-päivä

  10.7. Hauska maalauspäivä/Helena Schjerfbeckin päivä

  27.9. Valon ja musiikin ilta

 

  ja osallistua seuraavien tapahtumien järjestämiseen yhteistyötahona:

 

  Kärkölän Sahtimestaruuskilpailut

  Entisten ja nykyisten kärköläläisten senioreiden tapaaminen

  Perinnepäivä

  Vanhojen autojen kokoontumisajot

  Kärry-päivä

 

 

 Lautakunta päättää, että Huovilan puiston kesäkausi toteutetaan ajalla 26.5. - 18.8.2024.

 

 Lautakunta päättää valtuuttaa Huovila- ja kulttuuritoimikunnat päättämään kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien sisällöistä sekä Huovilan puistossa kesällä 2024 toteutettavasta näyttelystä.

 

 Lisäksi lautakunta päättää kansallisiin juhlapäiviin liittyen, että kunta osallistuu Kärkölän kappeliseurakunnan ja järjestöjen kanssa yhteistyössä paikallisesti perinteeksi muodostuneiden kansallisten juhlapäivien tilaisuuksien järjestämiseen vuonna 2024. Niitä ovat kansallinen veteraanipäivä, kaatuneiden muistopäivä, adventtikävely, itsenäisyyspäivä ja jouluaaton messu/hartaus.

 

Päätös   Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku   Oikaisuvaatimus

 

 

Huovila-toimikunta 23.11.2023 § 20  

 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Huovila-toimikunnan kokoukseen on pyydetty asiantuntijoina kuultavaksi kunnan kehityspäällikkö Matti Skyttä sekä matkailualueisiin erikoistuneen arkkitehtitoimisto Studio Puiston Olli Keskinen. Olli Keskinen esittelee toimikunnalle edustamansa arkkitehtitoimiston tarjouksen Huovilan alueen matkailullisesta kehittämisestä. Matti Skyttä esittelee hankerahoitus-mahdollisuuksia puiston kehittämistoiminnan (toimintaympäristö ja palvelut) näkökulmasta.

 

Päätösehdotus Huovila-toimikunta merkitsee esittelyt tiedoksi. Se keskustelee niihin liittyvistä jatkotoimenpiteistä.

Toimikunta merkitsee tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätöksen kulttuuritapahtumista 2024 ja sen sisältämän valtuutuksen Huovila- ja kulttuuritoimikunnille päättää kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien sisällöistä sekä Huovilan puistossa kesällä 2024 toteutettavasta näyttelystä.

Toimikunta jatkaa Huovilan puistossa kesäkaudella 2024 toteutettavien palvelujen ja tapahtumien suunnittelua.

 

Päätös Huovila-toimikunta merkitsi esittelyt tiedoksi ja keskusteli niihin liittyvistä jatkotoimenpiteistä.

Huovila-toimikunta antaa kunnalle toimeksiannon selvittää:
1) mistä rahoitus lampien puhdistamishankkeelle ja millä ehdoilla
2) mistä rahoitus Studio Puiston kehityssuunnitelmalle ja millä ehdoilla

Toimikunta merkitsi tiedoksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätöksen kulttuuritapahtumista 2024 ja sen sisältämän valtuutuksen Huovila- ja kulttuuritoimikunnille päättää kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien sisällöistä sekä Huovilan puistossa kesällä 2024 toteutettavasta näyttelystä.

 

 Studio Puisto/Olli Keskinen.

 

 

Huovila-toimikunta 04.04.2024 § 3 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Kunta laati Huovilan puiston kehittämisen konseptisuunnitelman, jonka tarkoituksena on saada aikaiseksi Huovilan puiston kehittämiselle suuntaviivat ja toteutukselle kärkikohteet, jotka mahdollistavat

alueen matkailullisen potentiaalin hyödyntämisen uudessa mittakaavassa. Alueen mahdollisuudet ovat nykyisellään hyödyntämättä ja konseptisuunnittelun tarkoituksena on avata mahdollisuuksien ikkunoita tulevalle kehittämiselle. Tavoitteena on Huovilan Puiston Kehittämissuunnitelman luominen. Luodaan kattava kehittämis-suunnitelma, joka ottaa huomioon elämyksellisyyden, ekologisen kestävyyden ja toteutettavuuden. Suunnitelma toimii ohjenuorana alueen

kehittämiselle. Tarkoitus on saada hyödynnettyä Huovilan puiston matkailullista potentiaalia luomalla houkutteleva ja ainutlaatuinen matkailukohde. Suunnitelmissa painotetaan kestävää matkailua ja ekologista monimuotoisuutta. Hankkeen tuloksena syntyy aluekonsepti (masterplan), jossa visualisoidaan alueen matkailulliset vahvuudet ja kehityskohdat, rakennusten ja reittien sijoittuminen ympäristöön sekä

luomalla mielikuva kohteen laatutasosta ja keskeisimmistä ominaisuuksista.

Aluekonseptia täydennetään kärkikohdekonseptilla, jossa valitaan aluetasolla esitetyistä vaihtoehdoista tietyt rakennustyypit, esitellään ne luonnosmaisesti ja tarkennetaan suunnitelmia pohjapiirustus- ja visualisointitasolle. Näin saadaan aikaiseksi konsepti valmiille elämykselle, joka houkuttelee vierailijoita, sijoittajia ja muita sidosryhmiä. Suunnitelma tarjoaa pohjan alueen markkinoinnille ja kehittämiselle. Keskiössä ovat elämyksellisyys, ekologinen kestävyys ja toteutettavuus, jotka muodostavat vahvan perustan puiston kehittämiselle ja kävijöiden houkuttelemiselle. Konseptisuunnitelmassa tullaan kiinnittämään erityistä huomiota mielikuvaan erityisyydestä, voimakkaiden tunnetilojen luomiseen sekä

panostetaan vahvasti kokemuksellisuuteen. Hankkeella parannetaan Huovilan puiston matkailullista kiinnostavuutta, houkutellen kävijöitä alueelle ja edistäen alueen elinvoimaa. Se tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia sijoittajille ja yrittäjille, jotka voivat hyödyntää kehittämissuunnitelman antamia suuntaviivoja.

 

Konseptisuunnitelman kokonaiskustannusarvio on 42 000 euroa. Siihen ei sisälly kunnan rahoitusosuutta. Hankehakemus lähetettiin Ruokavirastolle 14.3.2024.

 

Huovilan puiston toimintatuottojen kasvattamiseen liittyen huomioitavaksi sivistys- ja hyvinvointilautakunnan 17.11.2022 § 101 päättämät asiakashinnat:

Huovilan puiston päivämaksu (Huovilamaksu) seitsemän euroa, kausimaksu kaksitoista euroa ja tapahtumissa vuokratuista myyntipaikoista perittävä maksu seitsemänkymmentä euroa (maksu ei koske kärköläläisiä yhdistyksiä) sekä ryhmäopastuksen hinta kahdeksankymmentä euroa ja hintaan lisätään päivämaksu seitsemän euroa henkilöltä osallistujamäärän mukaan. Maksuttomuuden ikäraja on 18 vuotta.

 

Lisäksi huomioivaksi ehdotus Valon ja musiikin illan muuttamisesta maksulliseksi, jotta tilaisuudesta saatavat tulot kattaisivat tilaisuuden järjestämisestä aiheutuvat menot.

 

Kiinteistöpäällikkö esittelee kokouksessa puiston ylläpitoon ja isännöintiin sekä kasvien myyntiin, ryhmäopastuksiin ja pihakalusteiden uusimiseen liittyviä järjestelyjä ja suunnitelmia kesän 2024 osalta. Sivistysjohtaja esittelee kahvio-infopisteen palveluihin, näyttelyyn ja markkinointiin liittyviä järjestelyjä ja suunnitelmia sekä kulttuuritoimikunnan laatimat luonnokset Kärkölä-päivän ja Hauskan maalauspäivän ohjelmarungoista.

 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Huovila-toimikunta merkitsi esittelyt tiedoksi. Toimikunta jatkaa esittelyjen pohjalta puiston kehittämistoimenpiteiden suunnittelua vuodelle 2024.

 

Päätös Huovila-toimikunta merkitsi esittelyt tiedoksi. Puiston kehittämistoimenpiteistä käydyssä keskustelussa todettiin tarve kasvien myynnin ja ryhmäopastusten toteuttamisen uudelleenorganisoinnille sekä tarve selvittää asiakaskokemuksia markkinoinnin tehostamiseksi ja puiston vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Toimikunta totesi tarpeelliseksi aluekartan liittämisen puiston esitteeseen. Toimikunta keskusteli toimintatuottojen lisäämisestä. Se tekee lisäselvityksiä liittyen tapahtumien muuttamiseen osittain maksullisiksi ja käsittelee asiaa uudelleen seuraavassa kokouksessaan. Toimikunta ehdottaa, että Kärkölä päivässä vuoden aikana Kärkölään muuttaneille annetaan puiston kausikortti sekä kahvilippu.

 

Muutoksenhaku 

 

 

Huovila-toimikunta 29.04.2024 § 7  

386/12.03.00/2023  

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Huovila-toimikunta toteuttaa puiston kesäkauden järjestelyihin ja markkinointiin liittyvän tilannekatsauksen sekä jatkaa suunnittelua Valon ja musiikin illan tuottojen kasvattamiseksi.

 

Päätös Huovila-toimikunta toteutti puiston kesäkauden järjestelyihin ja markkinointiin liittyvän tilannekatsauksen ja jatkoi suunnittelua Valon ja musiikin illan tuottojen kasvattamiseksi.

Toimikunta päätti esittää, että kahvilan myyntituotteiden hintoihin tehdään indeksitarkastus.

Toimikuntakunta päätti selvittää, onko puiston tiedotuksen lisäämiseen mahdollista saada Leader-rahoitusta.

Toimikunta päätti, että vuoden aikana kuntaan muuttaneille jaetaan Kärkölä-päivässä Huovilan puiston kahviliput ja kausikortit 2024.

Huovila-toimikunta päätti esittää sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle, että Valon ja musiikin illassa ei peritä sisäänpääsy- ja pysäköintimaksuja. Toimikunta päätti selvittää vapaaehtoisen maksun järjestämisen mahdollisuudet ja ryhtyä toimiin sponsoreiden hankkimiseksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto