Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 41


 

Koulukuljetusten reittisuunnitteluohjelmiston ja asiakassovellusten toimittajan valinta

  

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 195 

 

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Santeri Nousjoki luki kokoomuksen valtuustoryhmän alla olevan valtuustoaloitteen 25.9.2023 valtuuston kokouksessa koskien koulukyytisovelluksen käyttöönoton selvittämistä.

 

Valtuustoaloite:

 

Ympäri Päijät-Hämettä kunnat ja kaupungit ovat ottaneet viime vuosina

koulukyytisovelluksia käyttöön, viimeisimpänä alkaneella lukuvuotena Heinola. Koulukyytisovelluksella on monia etuja niin kunnalle, perheille kuin kuljetusyrittäjälle.

 

Usein koulukyydeissä on nykytekniikalla esimerkiksi monia kiemuraisia soittokierroksia perheiden, kunnan ja kuljettajan välillä, mikä on aiheuttanut päänvaivaa ja huolta. Muissa kunnissa tähän haasteeseen on reagoitu muun muassa yhteydenpitoa helpottavalla koulukyytisovelluksella.

 

Sovellus ilmoittaa muun muassa perheille, jos lapsi ei ole noussutkaan bussiin tai kuljetus on myöhässä. Perhe puolestaan voi ilmoittaa suoraan sovelluksella sekä kuntaan että liikennöitsijälle, ettei lapsi tulekaan esimerkiksi aamulla bussilla. Tässä oli vain muutama esimerkki mahdollisen koulukyytisovelluksen hyödyistä.

 

Kärkölän on aika hypätä muiden kuntien joukkoon, joissa vastaavista sovelluksista on saatu erittäin myönteistä kuntalaispalautetta.

 

Valtuutetut esittävät seuraavaa:

 

Kärkölässä on otettava käyttöön koulukyytisovellus selvityksen jälkeen.

 

Kunnan tulee selvittää, minkälaisia koulukyytisovelluksia markkinoilla olisi Kärkölän tarpeisiin. Selvityksessä tulee huomioida sovelluksen käyttövarmuus, ominaisuudet sekä ohjelmiston hinta kokonaisuudessaan. Myös Omppu-kyytien yhteensovittaminen sovellukseen tulee huomioida.

 

Kustannusten pienentämiseksi tulevat koulukyytien reittisuunnittelut tulisi yhdistää tähän sovellukseen, jotta koulukyytien parissa olisi vain muutama toimija Kärkölässä. Toimivalla sovelluksella saataisiin parannettua koulukyytipalvelun turvallisuutta ja toimivuutta.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu sivistysjohtaja

 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta

 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 18.04.2024 § 41  

119/02.08.00/2024  

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi, puh. 044-770 2130

 

Kärkölän kunta lähetti 25.3.2024 liitteenä olevan tarjouspyynnön viidelle (5) kuljetusten reittisuunnitteluohjelmistopalveluja myyvälle yritykselle. Siinä pyydettiin tarjousta koulukuljetusten reittisuunnitteluohjelmistosta,

huoltaja- ja oppilassovelluksista sekä edellä mainittujen ohjelmistojen

käyttöönotto- ja käyttäjätuesta. Lisäksi siinä ilmoitettiin, että lähivuosina (1-3 vuotta) kunnalla on halu liittää asiakassovelluksen käyttäjiksi myös asiointi- ja palvelukuljetuksia tarvitsevat kuntalaiset. Hankinnan kohteena olevassa ohjelmistossa ja sovelluksissa pitää olla valmius edellä mainittuun asiakasryhmän laajentamiseen lähivuosina.

Tarjoajan on ilmoitettava edellä kuvatun ohjelmiston, sovellusten sekä

käyttöönotto- ja käyttäjätuen arvonlisäveroton kokonaishinta sopimuskauden (3 vuotta) aikana. Tarjouksessa pitää mainita yksilöidysti mahdollisten lisätöiden kustannukset ja arvio niistä sopimuskauden aikana.

 

Tarjouspyynnössä ilmoitettiin, että sopimuskausi on kolme (3) lukuvuotta alkaen 1.6.2024 ja jatkuen 31.7.2027 saakka. Sopimuskautta on mahdollisuutta jatkaa kahdella (2) optiokaudella 31.7.2029 saakka sopijaosapuolten hyväksynnällä.

 

Tarjousten käsittelystä ilmoitettiin, että myöhästyneet, määräajan jälkeen saapuneet tarjoukset hylätään avaamattomina. Tarjous hylätään, mikäli se on kalliimpia kuin kunnan nykyiset koulukuljetussuunnittelun henkilöstökustannukset. Tarjous hylätään, jos se ei muuten vastaa tarjouspyyntöä.

 

Tarjouksista valitaan kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous liitteessä esitetyin vertailuperusteiden mukaisesti.

 

Tarjousten avaustilaisuuden pöytäkirja lähetetään lautakunnan jäsenille ennen kokousta.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta kiittää aloitteen tekijöitä.
Se tutustuu tarjousten avaustilaisuuden pöytäkirjaan ja tekee hankintapäätöksen. Lautakunta valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään sopimuksen tarjouskilpailun voittaneen yrityksen kanssa. Tarjoukset ovat nähtävillä kokouksessa. Avaustilaisuuden pöytäkirja liitetään pöytäkirjaan.

 

Päätös Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päätti jatkaa asiankäsittelyä seuraavassa kokouksessa 2.5.2024 saatuaan lisäselvitystä asiakokonaisuuteen.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus