Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 21


 

Muut mahdollisesti esille tulevat asiat

 

Kunnanvaltuusto 22.04.2024 § 21  

    

 

KunL 95 §:n mukaan valtuusto voi käsitellä asian, joka on mainittu kokouskutsussa ja joka on valmisteltu 93 §:n tarkoittamalla tavalla.

 

Jos asia on kiireellinen, valtuusto voi päättää ottaa asian käsiteltäväkseen, vaikka sitä ei ole mainittu kokouskutsussa. Jos asiaa ei ole valmisteltu, päätös asian ottamisesta käsiteltäväksi on tehtävä yksimielisesti. 

 

 

Päätös Valtuutettu Santeri Nousjoki esitti kysymyksen koskien johtamismallin muutoksen valmistelun etenemisestä.
Kansliapäällikkö Jouni Nieminen vastasi, että pohjatyötä on tehty, mutta aikataulullisesti valtuustolle asia tuodaan kesäkauden jälkeen.

Valtuutettu Miia Salminen esitti Kärkölä-ryhmän haasteen valtuustoryhmille, yrityksille ja yhteisöille hankkia tai valmistaa ulkopenkkejä yhteistyössä teknisen toimen kanssa.

Valtuutettu Mari Raininko esitti kysymyksen koskien siirtoviemärin valmistumisaikataulua.
Pormestari vastasi, että 30.6.2024 on tavoitteen mukainen valmistumisaikataulu.

Valtuutettu Seppo Eerola esitti huolen, liittyen yhdistysten palkkatuettujen henkilöiden palkkausmahdollisuuksista jatkossa ja toivoi, että kunnan virkamiehet selvittäisivät mahdollisuutta vaikuttaa muutoksiin.

Valtuutettu Matti Sallila tiedusteli Vuokkoharjun koulun nivelosan purkamistöiden etenemisestä ja ovatko työt aiheuttaneet järjestelyjä.
Kansliapäällikkö vastasi, että purkutyöt ovat käynnissä ja 3 päiväkotiryhmää on siirretty Opintien koulun tiloihin purkamistöiden ajaksi.

Valtuutettu Liisa Korpela esitti huomion § 20 käsiteltyyn asiaan tehtyjen eriävien mielipiteiden osalta. Eriävän mielipiteen on voinut jättää vain, jos on tehnyt vastaehdotuksen. Onko em. tullut muutosta. 

Kansliapäällikkö vastasi, ettei muutosta ole tullut ja puheenjohtaja täydensi asiaa siten, että päätöksentekoon osallistuneella, jos hän on tehnyt vastaehdotuksen tai äänestänyt päätöstä vastaan, on oikeus ilmoittaa päätöksestä eriävä mielipide (Kuntalaki § 106).

Kokouksessa päätettiin pitää neuvottelutauko klo 19:23 - 19:28 asian tarkastamiseksi.

Neuvottelutauon jälkeen puheenjohtaja totesi, että tulkinta eriävän mielipiteen jättämisestä § 20 asiaan on oikein, ja Kuntalain § 106 lause lisätään § 20 päätökseen.