Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 78


Liite4 Kärkölän kunta tietoturvapolitiikka 2023

 

Tietoturvapolitiikan päivittäminen

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 234 

 

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Kärkölän kunnan toiminta ja palvelutuotanto perustuvat merkittäviltä osin tietoon sekä koulutettuun ja tietoturvatietoiseen henkilöstöön ja hyvän hallinnon periaatteiden noudattamiseen. Sähköisen ja muussa muodossa olevan tiedon ja tietojen käsittelyn turvaaminen on osa kunnan toimintaa ja kokonaisturvallisuuden ylläpitämistä.

 

Tietoturvapolitiikassa kunnanhallitus määrittelee tietoturvaan liittyvän toiminnan tavoitteet, vastuut ja periaatteet Kärkölän kunnassa.

 

Liitteenä oleva politiikka toimii perustana yksityiskohtaisemmille määräyksille ja -ohjeille sekä käytännöille, joiden avulla tietoturvatyö liitetään osaksi kunnan toimintaa.

 

Tietoturvapolitiikka koskee jokaista Kärkölän kunnan työntekijää, viranhaltijaa ja luottamushenkilöä sekä kunnan lukuun toimivaa, joka työnsä tai toimeksiantonsa puitteissa käsittelee kunnan omistamaa tai hallinnoimaa tietoa.

 

Tietoturvapolitiikkaa sovelletaan kaikkeen tietoon riippumatta tiedon esitystavasta, muodosta tai elinkaaren vaiheesta.

 

Kärkölän kunnan tietoturvapolitiikka on päivitetty 11.10.2021, jolloin päivittäminen oli kunnanhallituksen valtuustotason sitova tavoite.

 

Nyt valmistellussa päivityksessä tarkennetaan tiedon, tietojärjestelmien ja päätelaitteiden turvallisen käytön ohjeistusta sekä kehittyvien tekoäly teknologioiden kehittämistä ja hyödyntämistä kunnan palvelutuotannossa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Kärkölän kunnan tietoturvapolitiikan.

 

Päätös Mari Raininko teki pöydällepanoehdotuksen.

Pöydällepanoehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

 

Kunnanhallitus 15.04.2024 § 78  

605/07.01.00/2021  

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Kunnanhallitus käsitteli asiaa 27.11.2023 kokouksessaan ja päätti jättää asian pöydälle. Asian käsittelyn yhteydessä todettiin, että päätöksenteon tueksi tarvitaan lisätietoja ja mahdollisuutta keskustella tietoturvasta kattavammin.

 

Valtuustoseminaari tietoturvasta järjestettiin kunnanhallituksen ohjaukseen perustuen 8.4.2024. Seminaarissa käsiteltiin seuraavat aiheet:

 

-       Tietoturvan osa-alueet

-       Yleinen tietoturvallisuus

-       Tekninen tietoturva

-       Tietoturvauhat ja riskit sekä niiden hallinta

-       Luottamushenkilön tietoturvaohjeet ja koulutukset

 

Kunnan toiminta ja palvelutuotanto perustuvat merkittäviltä osin tietoon. Tiedon ja tietojen käsittelyn turvaaminen on osa kokonaisturvallisuuden ylläpitämistä. Tietoturvapolitiikkaa sovelletaan kaikkeen tietoon riippumatta tiedon esitystavasta, muodosta tai elinkaaren vaiheesta.

 

Tietoturvapolitiikka määrittelee tietoturvan tavoitteet, vastuut ja periaatteet kunnassa ja se koskee kaikkia kunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä.

 

Tietoturvapolitiikan päivityksessä tarkennetaan tiedon, tietojärjestelmien ja päätelaitteiden turvallisen käytön ohjeistusta sekä tekoälyn tietoturvallista hyödyntämistä kunnan palvelutuotannossa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Kärkölän kunnan tietoturvapolitiikan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu tietohallintoasiantuntija