Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 83


 

Työllisyyslautakunnan jäsenen ja varajäsenen esittäminen

 

Kunnanhallitus 15.04.2024 § 83  

115/14.00.00/2024  

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Valtioneuvosto päätti 22.2.2024 työllisyysalueista. Yksi näistä on Päijät-Hämeen työllisyysalue, johon kuuluvat seuraavat kunnat: Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Orimattila, Kärkölä, Padasjoki, Sysmä. Työllisyysalueen toiminta järjestetään vastuukuntamallilla, vastuukuntana toimii Hollolan kunta.

 

Päijät-Hämeen työllisyysalueen yhteistoimintasopimus on hyväksytty kaikissa työllisyysalueen kunnissa syyskuussa 2023.

 

Yhteistoimintasopimuksen kohdassa 4.1 on todettu mm. siitä että yhteistoiminta-alueen hallinnosta vastaa vastuukunta ja yhteistoiminta-alueen palvelujen järjestämisestä vastaavana, kuntalain (2015/410) 51 §:n mukaisena yhteisenä toimielimenä ja työllisyysalueen työvoimaviranomaisena toimii vastuukunnan työllisyyslautakunta.

Työllisyyslautakunta sijoittuu vastuukunnan organisaatiossa elinvoimavaliokunnan rinnalle kunnanhallituksen alaiseksi toimielimeksi. Päijät-Hämeen työllisyysalueen Taseyksikkö perustetaan elinvoiman palvelualueelle. Yhteisen toimielimen toimintaan sovelletaan vastuukunnan valtuuston hyväksymiä hallintosääntömääräyksiä.

 

Yhteistoimintasopimuksen kohdan 4.2 mukaan sopimuskuntien valtuustot valitsevat kukin varsinaisen jäsenen /jäsenet sekä varajäsenen/-jäsenet lautakuntaan valtuuston toimikaudeksi. Hollola nimeää varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan, Heinola nimeää varsinaisista jäsenistä 1. varapuheenjohtajan ja Orimattila nimeää varsinaisista jäsenistä 2. varapuheenjohtajan.

 

Ensimmäinen lautakunta toimii 1.9.2024 lähtien kunnes 2025 kuntavaalien jälkeen on valittu uusi lautakunta valtuustokaudeksi.

 

Kullakin sopimuskunnalla on työllisyyslautakunnassa yksi jäsen ja yksi varajäsen jokaista alkavaa 10 000 asukasta kohti. Jäsenmäärä per sopimuskunta määritetään valintapäätöstä edeltävän vuoden

(31.12.) asukasluvun mukaan.

 

Hollolan kunta pyytää yhteistoimintasopimukseen viitaten kunnanvaltuustoa nimeämään edustajansa ja varaedustajansa työllisyyslautakuntaan 1.6.2024 mennessä seuraavalla tavalla:

 

-        Asikkala: jäsen ja henkilökohtainen varajäsen

-        Hartola: jäsen ja henkilökohtainen varajäsen

-        Heinola: kaksi jäsentä ja kaksi henkilökohtaista varajäsentä, jäsenistä toinen tulee esittää 1. varapuheenjohtajaksi

-        Iitti: jäsen ja henkilökohtainen varajäsen

-        Kärkölä: jäsen ja henkilökohtainen varajäsen

-        Orimattila: kaksi jäsentä ja kaksi henkilökohtaista varajäsentä, jäsenistä toinen tulee esittää 2. varapuheenjohtajaksi

-        Padasjoki: jäsen ja henkilökohtainen varajäsen

-        Sysmä: jäsen ja henkilökohtainen varajäsen.

 

Kunnan tulee tehdä esitys niin, että tasa-arvolain vaatimus on otettu huomioon.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se nimeää työllisyyslautakuntaan jäsenen ja varajäsenen.

 

Päätös Anne Tuomaila-Lähteenmäki esitti, että kunnanvaltuustolle esitetään nimettäväksi työllisyyslautakuntaan varsinaiseksi jäseneksi Jukka Tammelin ja varajäseneksi Ari Wahlberg. 

Anne Tuomaila-Lähteenmäen esitys hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto