Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 62


Liite2 Henkilöstökertomus 2023

 

Henkilöstökertomus 2023

 

Kunnanhallitus 25.03.2024 § 62  

89/01.00.02/2024  

 

Valmistelija henkilöstöpäällikkö minna.nevavuo@karkola.fi puh. 044-770 2224

 

Kunnan henkilöstömäärä oli vuoden 2023 lopussa 115 vakinaista ja 43 määräaikaista työntekijää, yhteensä 158 työntekijää. Vakinaisten työntekijöiden määrä lisääntyi 3 työntekijällä edellisestä vuodesta.

 

Vuoden 2023 alussa oli myönnetty täyttölupa 10 vakinaiseen virkaan ja toimeen kasvatus- ja opetustoimessa. Määräaikaisten työntekijöiden määrä väheni 1 työntekijällä. Kolme määräaikaista työsuhdetta vakinaistettiin teknisessä toimessa.

 

Henkilöstökuluihin käytettiin yhteensä 7 143 682 euroa (2022 vuonna         6 962 234 euroa), joka on 181 448 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kokonaisuudessaan henkilöstökulut alittuivat budjetoidusta 63 931 euroa. Palkankorotuksista johtuva henkilöstökulujen nousu sopimuskaudella 1.5.2022-30.4.2025 korkoa korolle laskien on keskimäärin 8,79 prosenttia.

 

Kärkölän kunnan koko henkilöstön keski-ikä vakituiset ja määräaikaiset mukaan lukien oli 31.12.2023 tilanteen mukaan 47,8 vuotta. Keski-ikä on laskenut 0,2 vuodella edelliseen vuoteen verrattuna. Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli kertomusvuonna 49,9 vuotta (2022 vuonna 49,6) ja keskimääräinen palvelusaika oli 10,2 vuotta (2021 vuonna 10,0).

 

Sairauspoissaoloja vakituisella henkilöstöllä oli vuonna 2023 keskimäärin 18,0 kalenteripäivää, edellisen kalenterivuoden vastaava luku oli 14,6 kalenteripäivää. Sairauspoissaolot ovat lisääntyneet 3,4 kalenteripäivää vakituista työntekijää kohden vuodesta 2022.

 

Vuonna 2023 siirtyi 1 vakinainen työntekijä eläkkeelle.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan henkilöstökertomuksen tiedokseen ja toimittaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto