RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.02.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Huovilan puiston puunkaatojen, hoitoleikkausten ja aitojen leikkausten hankinta
Tekninen lautakunta 27.02.2024 § 23
190/02.08.00/2023
Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056
Hankinnan kuvaus
Huovilan puiston alueella polkujen reunoilla on vanhoja suuria kuusia, joihin on iskenyt kirjanpainaja, ja jotka ovat sen vuoksi kuivuneet pystyyn. Kuivumisesta aiheutuu oksien tippumista ja pitkällä aikavälillä lahoamisen aiheuttama kaatumisriski, joka vaarantaa alueen käyttäjien turvallisuuden. Tämän lisäksi jotkut alueen puista vaativat hoitoselvityksen ja mahdollisesti hoitoleikkauksia tai tuentaa.
Puiston piha-aita on leikattu viimeksi arviolta 6-7 vuotta sitten, ja se tulisi leikata ennen seuraavaa kasvukautta. Piha-aidan leikkausväli hyväkasvuisilla aidoilla tulisi olla jopa 2 krt / vuosi, jolloin aita tuuheutuu ja leikattava osa pysyy pienenä. Muuten aita alkaa kasvattamaan oksia sivulle, josta aiheutuu häiriötä aidan viereiselle tielle.
Hankintamenettely
Hankinta on kansalliset kynnysarvot alittava hankinta. Hankintaan ei sovelleta hankintalakia.
Hankinta on toteutettu neuvottelumenettelyllä soveltuvan toimittajan kanssa.
Tarjous ja toteutus
Huovilan puistossa on pidetty katselmus 2.2.2024 Pirkanmaan Pihatyön kanssa, jossa paikalla on ollut kunnan puutarhuri. Katselmuksen perusteella on tehty toimenpidesuunnitelma ja pyydetty tarjousta puiden poistoista ja muista hoitotoimenpiteistä.
Tarjous on saatu 14.2.2024 sähköpostitse Pirkanmaan Pihatyöltä seuraavasti:
Arboristin työt, joihin kuuluu puiden poistot, hoitoleikkaukset, aitojen leikkaukset, jälkien siivous ja silmämääräinen kuntoarviointi.
Työ sisältää kirjanpainajan vahingoittamien kuusien ja muutaman huonokuntoisen koivun kaatamisen, oksien ja runkojen poiskuljetuksen alueelta tienvarteen ja jälkien siivouksen.
Kustannusarvio työlle tuntityönä:
Palvelu | Tuntihinta | Työmäärä | Kokonaishinta |
Arboristin työt | -- € / h | -- h | 4 480 € |
Ajokone | -- € / h | -- h | 2 800 € |
Yhteensä |
| 120 h | 7 280 € |
Aikataulu
Työn aloitusajankohta sovitaan erikseen. Arvioituna kestona työlle on noin viikko.
Kokonaishinta
Hankinnan arvioitu kokonaishinta on 7 280 euroa ilman arvonlisäveroa. Lopullinen hankinnan arvo muodostuu toteutuneiden tuntien perusteella.
Hankinnan kustannukset tiliöidään kustannuspaikalle 1940 Puistot kohteelle 1082 Huovilan puisto.
Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää hankkia Huovilan puiston puunkaadot, hoitoleikkaukset ja aitojen leikkauksen tarjouksen mukaisilla tuntityöhinnoilla arvioituun kokonaishintaan 7 280 € (alv 0 %).
Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.
Muutoksenhaku Hankintaoikaisu, oikaisuvaatimus
Jakelu Pirkanmaan pihatyö
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |