Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.01.2024/Pykälä 12


 

Kärkölän osayleiskaavan päivityksen käynnistäminen

 

Tekninen lautakunta 16.01.2024 § 12  

3/10.02.02/2024  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh.044-770 2056

 kaavoittaja julia.pulkkinen@karkola.fi puh. 044-770 2080

 

Kärkölän voimassaoleva taajamien osayleiskaava on hyväksytty kunnanvaltuuston päätöksellä 13.12.2004 § 47. Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, joka on oikeusvaikutteinen. Osa-yleiskaavasta puhutaan silloin, kun kaava laaditaan osa-alueelle, eli Kärkölän tapauksessa taajama-alueille.

 

Osayleiskaavassa tarkastellaan väestön asumisen, työpaikkojen ja elinkeinojen, palvelujen ja vapaa-ajan alueiden sekä näitä yhdistävien liikenneväylien ja teknisen huollon verkostojen sijoittumista ja niiden keskinäistä suhdetta. Viherrakenteen osalta tarkastellaan seudun pääosin rakentamattomien ja kasvullisten alueiden välisten yhteyksien muodostamaa verkostoa.

 

Kärkölän osayleiskaava on tarpeen päivittää kunnan elinvoiman ja kehittämisen varmistamiseksi. Tärkeänä osana Kärkölän kunnan osayleiskaavan päivitystyötä on uusiutuvan energian tuotanto. Kunta on saanut Ympäristöministeriöltä avustusta osayleiskaavan päivityshankkeeseen vihreän siirtymän investointihankkeiden edistämiseksi. Avustusta hyödynnetään Kärkölän uusiutuvan energiatuotannon alueiden selvitykseen, joka on yksi osayleiskaavan perusselvityksiä, sekä selvitykseen liittyvään osallistumisen ja vuorovaikutuksen edistämiseen tuuli- ja aurinkovoimaloille varattujen alueiden osoittamiseen osayleiskaavassa.

 

Tavoitteena on aloittaa kaavoitustyö osayleiskaava-aineiston laatimisen kilpailuttamisella vuoden 2023 aikana ja saattaa osayleiskaava valmiiksi vuoden 2026 aikana.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle Kärkölän osayleiskaavan päivittämistyön käynnistämistä vuonna 2024.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Kunnanhallitus