Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 123


 

Vireillä olevat työt

 

Tekninen lautakunta 13.12.2023 § 123  

  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Vireillä olevat työt

 

-          Kärkölä-Herrala siirtoviemärilinjan ja laitoksen rakentaminen on käynnissä. Siirtolinjan rakentamisessa aikataulun viivästyminen on mahdollista, sillä käytöstä poistettavien sähkölinjojen tilanne on epäselvä.

 

-          Vuotovesiselvitys on käynnissä. Kunta on hakenut rahoitusta ELY-keskukselta, ja rahoituksen saaminen selvitystyöhön vaikuttaa mahdolliselta.

 

-          Viheralueiden vaarallisten ja huonokuntoisten puiden kaadoista on pidetty katselmukset ja puunkaadot toteutetaan maisematyölupien mukaisesti alkutalvesta. Puunkaadoista tiedotetaan Blueidean kautta asiakkaita, kun aikataulut tarkentuvat.

 

-          Kärkölän kunnan tekninen toimi on saanut valtionavustuspäätöksen kävelyn ja pyöräilyn investointiohjelmasta. Kärkölän hankkeena on juna-asemien pyöräpysäköinnin parantaminen.

 

-          Yksityistieavustuksia on valtion toimesta nostettu vuosille 23-25. Tekninen toimi voi avustaa tiekuntia hakemusten tekemisessä. Valtionavustuksen enimmäismäärät nousevat seuraavasti:

-   tavanomaiset tien parantamiskohteet 50 % ?70 %

-   merkittävimmät siltakohteet 75 % ? 85 %

-   luonnonolosuhteiden aiheuttamat yllättävät korjauskohteet

75 % ? 85 %

-   lauttapaikka ja vuosittain purettava silta 80 % ? 85 % vähintään 80 %

-   talvitie 65 % ? 70 %

 

-          Lähdeojantien ja Tolkonkujan katualueen haltuunottoprosessi on käynnissä. Haltuunottokorvaukset saadaan Maanmittauslaitokselta jouluun loppuun mennessä. Haltuunotettavat alueet on merkitty maastoon.

 

-          Vuokkoharjun nivelosan purkaminen ja tarvittavien muutostöiden tarjouspyyntöön saapui tarjouksia. Selonottoneuvottelut pidetään joulukuun aikana.Vuokkoharjun päiväkodin kuntoraporttia täydentävät kuntotutkimukset on tilattu ja ja työt aloitetaan joulukuun aikana. Kuntoraportti valmistuu tammikuun aikana.

 

-          Monitoimikaukalo on valmistunut. Kaukalon aidat asennetaan vuoden 2024 keväällä.

 

-          Keltasiipeen on suunnitteilla wc tilan muutos rauhoittumistilaksi (lupa tarkastettu rakennustarkastajalta).

 

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tehdyt työt tiedokseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tehdyt työt tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto