Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 132


Liite4 Valtuustoaloite Sammalistontien tienreunojen kunnostaminen

 

Valtuustoaloite Sammalistontien tienreunojen kunnostaminen

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 229 

 

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Kauko Issakainen teki alla olevan valtuustoaloitteen 23.10.2023 valtuuston kokouksessa koskien Sammalistontien tienreunojen kunnostamista.

 

Valtuustoaloite:

 

Aloite koskee lähinnä Virkatien ja Sammalistontien alkupäätä Sammalistontien suuntaan noin sadan metrin matkalta.

 

Sammalistontien molemmat tienreunat ovat paikoin pahoin painuneet niin, että varsinkin vanhemmilla ihmisillä on vaikeuksia kulkea tien osalla turvallisesti.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen Teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu aloitteentekijä 

 Tekninen lautakunta

 

 

Tekninen lautakunta 13.12.2023 § 132  

435/10.03.01.01/2023  

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Tekniselle lautakunnalle on saapunut liitteenä oleva valtuustoaloite koskien Sammalistontien tienreunojen kunnostamista.

 

Sammalistontie on perusparannettava katu, minkä laajamittainen korjaaminen tässä tilanteessa ei ole mahdollista. Tekninen toimi katselmoi keväällä Sammalistontien tienreunoja ja tekee määrärahojen puitteissa mahdolliset korjaustoimenpiteet.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää, että tekninen toimi katselmoi keväällä Sammalistontien tienreunojen tilanteen ja tekee tarvittavat korjaustoimenpiteet määrärahojen puitteissa.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Aloitteentekijä