Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 225


 

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 225  

402/09.06.00/2023  

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Kunnan valmiussuunnitelman yleinen osa on julkinen viranomaisen asiakirja, jos se sisältää vain yleisiä perusteita kunnan varautumiseen liittyen.

 

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on antanut 11.8.2017 päätöksen (taltio 3819) julkisuuslain soveltamisesta valmiussuunnitelmaan todeten, että päätökseen liittyvässä valmiussuunnitelmassa on kysymys julkisuuslain 24.1 §:n 8 kohdan mukaan salassa pidettävistä asiakirjoista huomioiden, että asiakirjat ovat salassa pidettäviä ainoastaan, jos tiedon antamisesta voi aiheutua vahinkoa tai vaaraa.

 

Valmiussuunnitelman yleisessä osassa olevien yksityiskohtaisten varautumistietojen osalta kunnan tulee harkita, täyttyvätkö salassapidon perusteet ja tällöin salassa pidettävät osat asiakirjasta tulee salata.

 

Valmiussuunnitelmaan liittyy kunnanhallituksen ohjauksessa laadittuja toimialojen ja yksiköiden varautumiseen ja turvallisuuteen liittyviä toimintaohjeita, jotka eivät ole julkisia asiakirjoja.

 

Kuntaliiton 17.11.2023 päivätyssä tiedotteessa todetetaan, että uusi turvallisuusympäristö asettaa kunnille painetta tarkistaa valmius-suunnitelmiensa ajantasaisuus ja niiden julkisuus.  

 

Kuntaliitto suosittelee kunnille 17.11.2023 lähettämässään muistiossa, että kunnat tarkastavat ja arvioivat valmiussuunnitelmien julkisuutta siltä näkökulmalta, onko niissä mahdollisesti turvallisuusjärjestelyjä vaarantavia salassa pidettäviä osuuksia.

 

Kuntaliiton ohjeistus huomioiden kunnan valmiussuunnitelman yleinen osa on päivitetty ja se on jaettu kunnanhallituksen jäsenille kunnan sähköisessä kokousjärjestelmässä.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä valmiussuunnitelman yleisen osan.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus