Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 228



 

Valtuustoaloite tienvarsiniittojen lisääminen ja tukihenkilön palkkaaminen

 

Kunnanhallitus 27.11.2023 § 228  

436/10.03.01.01/2023  

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Anne Tuomaila-Lähteenmäki teki alla olevan valtuustoaloitteen 23.10.2023 valtuuston kokouksessa koskien tienvarsiniittoja sekä tukihenkilön palkkaamista.

 

Valtuustotaloite:

 

Kärkölän kunnan taajama-alueet ovat varsinkin tänä vuonna jäänyt vähälle ylläpidolle. Ruohojen leikkuun ja rikkaruohojen kitkemisen hoitovälit ovat selvästi pitkittyneet ja tienvarsien niittoväli vähentynyt kahdesta kerrasta vain yhteen kertaan.

 

Nämä vähentyneet toimenpiteet ovat tietyissä paikoissa jo vaarantaneet turvallisuutta, puhumattakaan kuntamme yleisilmettä, kun samalla kuitenkin kuntamme pyrkii lisäämään asukasmäärää.

 

Anne Tuomaila-Lähteenmäki esittää, että tienvarsiniittoja lisätään yhdellä eli kahteen kertaan kesässä ja lisäksi palkataan kuntoutustukihenkilöille oma tukihenkilö ja näin varsinaiset työntekijät pystyvät keskittymään omaan työhönsä.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen Teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu aloitteentekijä

Tekninen lautakunta