Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 23


 

Vuoden 2024 presidentinvaalin ennakkoäänestysasiakirjojen ja kirjeäänestysasiakirjojen valmistelevat toimenpiteet ja valmisteleva tarkastus

 

Keskusvaalilautakunta 09.11.2023 § 23  

258/00.00.00/2023  

 

Valmistelija ympäristösihteeri riitta.hyytiainen@karkola.fi puh. 044-770 2235

 

 

Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 26.1.2024 ennen klo 19.00 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat ehditään käsitellä.

 

Keskusvaalilautakunnan on päätettävä mahdollisista tarkastuksen valmistavista toimenpiteistä. Valmistelevan tarkastuksen voi tehdä esim. keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä avustavan henkilöstön kanssa. Vähintään kahden henkilön on oltava paikalla aina kun ennakkoäänestysasiakirjoja käsitellään. Ennakkovalmistelu on eri asia kuin tarkastamiseen liittyvät ratkaisut, kuten kaikki huomioon ottamatta jättämiset, jotka keskusvaalilautakunnan on tehtävä päätösvaltaisessa kokoonpanossa perjantaina 26.1.2024.

 

Mikäli mahdollinen II kierros pidetään, niin vastaavat valmistelevat toimenpiteet on tehtävä siten, että perjantaina 9.2.2024  ennen klo 19.00 saanpuneet ennakkoäänestyskirjat ja kirjeäänestysasiakirjat ehditään käsitellä.

 

Esittelijä keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että laitosäänestysten ja kotiäänestysten kirjaukset äänioikeusrekisteriin tekee keskusvaalilautakunnan sihteeri tai muuta vaalihenkilöstöä kuitenkin aina kaksi henkilöä yhdessä.

Tarkastuksen yhtenä valmistelevana toimenpiteenä avataan ja aakkostetaan lähetekirjeet. Tämän tekee keskusvaalilautakunnan sihteeri yhdessä muun vaalihenkilöstön kanssa tai muu henkilöstö kuitenkin siten, että valmistelussa on aina kaksi henkilöä. Lähetekirjeiden avaamisesta pidetään päiväkirjaa, jossa todetaan osallistujat, päivämäärä ja kellonajat.     

Lisäksi pidetään ennakkoäänestysasiakirjojen valmisteleva tarkastus keskusvaalilautakunnan käsittelyä varten ja se aloitetaan Vanhalla Opintien koululla 26.1.2024 klo 9.00. Osallistujat: keskusvaalilautakunnan jäseniä, keskusvaalilautakunnan sihteeri ja tarvittava määrä muuta henkilöstöä.

Mahdollista II kierrosta varten toteutetaan vastaavat valmistelevat  toimenpiteet ja valmisteleva tarkastus aloitetaan Vanhalla Opintien koululla 9.2.2024 klo 9.00, mikäli II kierros pidetään.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto