Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.11.2023/Pykälä 26


 

Uuden varavaltuutetun nimeäminen Suomen Keskusta r.p:lle kaudelle 2021-2025

 

Keskusvaalilautakunta 09.11.2023 § 26  

570/00.00.00/2020  

 

Valmistelija ympäristösihteeri riitta.hyytiainen@karkola.fi puh. 044-770 2235

 

 

Valtuuston puheenjohtaja Matti Airola pyytää määräämään uuden 2. varavaltuutetun Suomen Keskusta r.p:lle.

 

Valtuusto on myöntänyt eron varavaltuutettu Max Markkolalle

25.9.2023 § 40. Keskustan varavaltuutettujen määrä jää Markkolan eron jälkeen vajaaksi.

 

Vaalilain 93 § mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Keskustalla on kaksi valtuutettua, joten varavaltuutettujakin on kaksi.  Vaalituloksen perusteella Keskustan varavaltuutetuksi Max Markkolan tilalle nousee Timo Naapuri vertausluvulla 28,167.

 

Esittelijä keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää Suomen Keskusta r.p:n 2. varavaltuutetuksi Timo Naapurin Max Markkolan tilalle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Timo Naapuri, KV