Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.10.2023/Pykälä 212


 

Määräaikaisen omavalmentajan viran perustaminen ajalle 1.12.2023 - 31.12.2024

 

Kunnanhallitus 30.10.2023 § 212  

433/01.01.00/2023  

 

Valmistelija elinvoimapäällikkö susanna.rahikkala@karkola.fi, puh. 044-770 2108.

 

Hallintosäännön § 20 mukaan kunnanhallitus päättää virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta.

 

Kärkölän kunta osallistuu valtakunnalliseen työllisyyden kuntakokeiluun yhdessä Lahden kaupungin, Orimattilan, Hollolan ja Asikkalan kuntien kanssa ajalla 1.1.2021-31.12.2024. Kokeilun yhteinen nimi on Lahden seudun kuntakokeilu.

 

Työllisyyskokeilujen tavoitteena on aiempaa tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen. Kokeilujen tarkoituksena on parantaa erityisesti pidempään työttömänä olleiden ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien pääsyä työmarkkinoille.

 

Työllisyyden kuntakokeilussa työskenneltäessä käytetään julkista valtaa ja tällöin palvelussuhde on oltava virkasuhde. Virkasuhde oikeuttaa käyttämään TE-toimistojen asiakasjärjestelmää, ns. URA-järjestelmää.

Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan aina virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka (Laki kunnallisesta viranhaltijasta 304/2003).

 

Kuntakokeilun lakisääteisten tehtävien hoitamiseen niiden vaatimissa aikarajoissa sekä riittävien sijaisjärjestelyiden toteuttamiseen on perusteltua rekrytoida kokeilun ajalle määräaikaiseen virkaan kolmas omavalmentaja. Talouden näkökulmasta rekrytointi on perusteltua, sillä vuosi 2024 on viimeinen, jolloin työttömän aktivoituminen tuottaa kunnalle säästöä työmarkkinatuen kuntaosuuteen. Käynnissä oleva Lahden seudun työllisyyden kuntakokeilu on osoittanut, että mitä enemmän kunta kykenee panostamaan henkilöasiakkaan palveluun, sitä todennäköisempää on myönteisten ratkaisujen löytyminen.

 

Vuonna 2024 Kärkölän työllisyyspalvelut valmistautuu vuoden 2025 muutoksiin luomalla yhteistoimintamalleja yritysten, kolmannen sektorin toimijoiden ja koulutusorganisaatioiden kanssa. Lisävahvistus resursseihin tukee tätä valmistautumista.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa määräaikaisen omavalmentajan viran ajalle 1.12.2023 - 31.12.2024.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu elinvoimapäällikkö