Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 195



 

Valtuustoaloite koulukyytisovelluksen käyttöönoton selvittäminen

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 195  

380/08.01.01/2023  

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Santeri Nousjoki luki kokoomuksen valtuustoryhmän alla olevan valtuustoaloitteen 25.9.2023 valtuuston kokouksessa koskien koulukyytisovelluksen käyttöönoton selvittämistä.

 

Valtuustoaloite:

 

Ympäri Päijät-Hämettä kunnat ja kaupungit ovat ottaneet viime vuosina

koulukyytisovelluksia käyttöön, viimeisimpänä alkaneella lukuvuotena Heinola. Koulukyytisovelluksella on monia etuja niin kunnalle, perheille kuin kuljetusyrittäjälle.

 

Usein koulukyydeissä on nykytekniikalla esimerkiksi monia kiemuraisia soittokierroksia perheiden, kunnan ja kuljettajan välillä, mikä on aiheuttanut päänvaivaa ja huolta. Muissa kunnissa tähän haasteeseen on reagoitu muun muassa yhteydenpitoa helpottavalla koulukyytisovelluksella.

 

Sovellus ilmoittaa muun muassa perheille, jos lapsi ei ole noussutkaan bussiin tai kuljetus on myöhässä. Perhe puolestaan voi ilmoittaa suoraan sovelluksella sekä kuntaan että liikennöitsijälle, ettei lapsi tulekaan esimerkiksi aamulla bussilla. Tässä oli vain muutama esimerkki mahdollisen koulukyytisovelluksen hyödyistä.

 

Kärkölän on aika hypätä muiden kuntien joukkoon, joissa vastaavista sovelluksista on saatu erittäin myönteistä kuntalaispalautetta.

 

Valtuutetut esittävät seuraavaa:

 

Kärkölässä on otettava käyttöön koulukyytisovellus selvityksen jälkeen.

 

Kunnan tulee selvittää, minkälaisia koulukyytisovelluksia markkinoilla olisi Kärkölän tarpeisiin. Selvityksessä tulee huomioida sovelluksen käyttövarmuus, ominaisuudet sekä ohjelmiston hinta kokonaisuudessaan. Myös Omppu-kyytien yhteensovittaminen sovellukseen tulee huomioida.

 

Kustannusten pienentämiseksi tulevat koulukyytien reittisuunnittelut tulisi yhdistää tähän sovellukseen, jotta koulukyytien parissa olisi vain muutama toimija Kärkölässä. Toimivalla sovelluksella saataisiin parannettua koulukyytipalvelun turvallisuutta ja toimivuutta.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen sivistys- ja hyvinvointilautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu sivistysjohtaja

 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta