Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 193


Liite7 Valtuustoaloite hiihtolatujen kunnossapito

 

Valtuustoaloite hiihtolatujen kunnossapito

 

Kunnanhallitus 09.10.2023 § 193  

383/10.03.01.01/2023  

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Valtuutettu Mari Raininko luki kokoomuksen valtuustoryhmän alla olevan valtuustoaloitteen 25.9.2023 valtuuston kokouksessa koskien hiihtolatujen kunnossapitoa.

 

Valtuustoaloite:

 

Murtomaahiihto on monelle kärköläläiselle tärkeä liikuntamuoto. Latujen kunnossapito Kärkölässä on hoidettu kiitettävästi, mutta tulevasta ei ole takeita. Nykyinen latujenajaja on ilmoittanut heinäkuussa lopettavansa latujen kunnossapidon. Lisäksi kunnan omistama ja vastuulla oleva latukone on huonossa kunnossa. Latukoneen huoltotyöt ovat olleet viime vuosina vähäisiä, vaikka kunta on luvannut laittaa koneen kuntoon. Esimerkiksi kojetaulu ei ole toiminut muutamaan vuoteen. Tämä on riski, koska kojetaulusta seurataan muun muassa koneen moottorin lämpöä ja polttoainetilannetta.

 

Kokoomuksen valtuustoryhmä esittää seuraavaa:

 

Kunta etsii uuden henkilön latujen kunnossapitoon nopealla aikatalulla, sillä talvi koittaa pian. Kuljettajan lisäksi tarvitaan traktori latukoneen siirtoa varten Ampumaradalta Kukonmäkeen ja Kirkonkylään. Latujen ajamisessa on vielä huomioitava, että latuja joudutaan ajamaan myös iltaisin ja viikonloppuisin, jotta kuntoilijoilla on mahdollista käyttää latuja vapaa-aikanaan.

 

Lisäksi kunnan tulee huoltaa latukone vuosittan huolella. Kunnalla on hyvä latukone ja sitä ei saa jättää heikolle huollolle. Huolellisella ylläpidolla se palvelee kuntaa vielä monet vuodet.  

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu tekninen johtaja

 Tekninen lautakunta