Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 131


 

Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 131  

227/01.01.00/2023  

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Laissa kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 24 § 1 mom. säädetään, että viranhaltija voidaan siirtää toiseen virkasuhteeseen, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, jos hänen asemansa toistaiseksi otettuna tai määräaikaisena viranhaltijana ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy ja hänen varsinainen palkkansa ei alene tai hän on antanut siirtoon suostumuksensa taikka siirtoon on muu hyväksyttävä syy ja viranhaltija on antanut siirtoon suostumuksensa.

 

Hallintosäännön § 51 mukaan viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen kunnallisen viranhaltijalain 24 §:n nojalla päättää kunnanhallitus.

 

Jaana Vanhanen on työskennellyt luokanopettajana Kärkölän kunnan opetuspalveluissa vuodesta 2006 alkaen. Vuonna 2022 hän suoritti erilliset erityisopettajan opinnot, jonka seurauksena hänellä on ammatilliset valmiudet ja muodollinen kelpoisuus erityisopettajan tehtäviin (laaja-alainen erityisopettaja ja erityisluokanopettaja). Jaana Vanhanen on antanut 23.5.2023 suostumuksensa, että työnantaja voi siirtää hänet luokanopettajan virasta nro 0221 erityisluokanopettajan virkaan 0201 1.1.2024 alkaen. Järjestelyssä Jaana Vanhasen asema toistaiseksi otettuna viranhaltijana ei muutu ja hänen varsinainen palkkansa ei alene.

 

Sivistystoimen vuoden 2023 talousarvio ja palvelusuunnitelma sisältävät perusopetuksen yhden yleisopetusryhmän vähentämisen 1.8.2023 alkaen, joka tarkoittaa yhden luokanopettajan tehtävän vähentämistä nykyisestä.

 

Kyseisellä virkasiirrolla vältetään yhteistoimintamenettely ja yhden toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa olevan luokanopettajan irtisanominen siten, että palvelussuhde olisi päättynyt 31.12.2023.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää siirtää 1.1.2024 alkaen Jaana Vanhasen luokanopettajan virasta nro 0221 erityisluokanopettajan virkaan nro 0201.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu Jaana Vanhanen

 rehtori

 sivistysjohtaja

 henkilöstöpäällikkö

 sivistys- ja hyvinvointilautakunta