Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 134


 

Lahden kaupunkiseutusuunnitelman hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 12.06.2023 § 134  

345/10.02.01/2021  

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Lahden kaupunkiseutusuunnitelma ja Päijät-Hämeen rakennemalli ovat edenneet hyväksymisvaiheeseen. Kaupunkiseutusuunnitelman aineisto on viimeistelty kunkin MAL-kunnan kunnan- ja kaupunginvaltuuston hyväksymistä varten ja rakennemallin aineisto Päijät-Hämeen maakuntavaltuuston hyväksymiskäsittelyä varten.

 

Kaupunkiseutusuunnitelma ja rakennemalli eivät ole oikeusvaikutteisia kaavoja. Kaupunkiseutusuunnitelma on laadittu MAL-toimenpiteenä luomaan pohjaa kaupunkiseudun yhteiselle kehittämiselle ja seuraavan MAL-neuvottelukierroksen toimenpiteille.

 

Kaupunkiseutusuunnitelma ja rakennemalli olivat ehdotuksina nähtävillä 15.3.-13.4.2023 välisenä aikana. Niistä saadun palautteen pohjalta suunnitelma-aineistoon on tehty joitain tarkistuksia. Palautteen keskeinen sisältö sekä lausuntoihin ja kommentteihin laaditut vastineet ovat luettavissa täältä: https://urly.fi/3anf . Suunnitelma-aineistoihin tehdyt tarkistukset ehdotuksen nähtävillä olon jälkeen on koottu esityslistan liitteenä olevaan asiakirjaan.

 

Hyväksyttävä aineisto sisältää ¬suunnitelmakartat (koontikartta, väestö ja asuminen, elinkeinot ja työpaikat, liikenne, viherverkosto), karttoja täydentävät tekstikuvaukset, karttamerkintöjen kuvaukset sekä liitekartat. Hyväksyttävään suunnitelma-aineistoon voi tutustua täältä: https://urly.fi/3amz  

 

Valtuustojen hyväksymiskäsittelyiden ajankohdat tullaan vielä lisäämään aineistoon. Myös pienet tekniset korjaukset ovat mahdollisia, mikäli aineistossa vielä havaitaan kirjoitusvirheitä tai niihin rinnastuvia tarkistustarpeita.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy Lahden kaupunkiseutusuunnitelman ja valtuuttaa kaupunkiseutusuunnitelman suunnitteluryhmän tekemään tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia suunnitteluaineistoihin.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu kunnanvaltuusto