Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.05.2023/Pykälä 112


 

Vuoden 2024 talousarviovalmistelun lähetekeskustelu

 

Kunnanhallitus 29.05.2023 § 112  

205/02.02.00/2023  

 

Valmistelijat kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 talouspäällikkö markus.saarikivi@karkola.fi puh. 044-770 2213

 

Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.

 

Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

 

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kunnan strategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

 

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajankohtana katetaan.

 

Hallintosäännön 66 §:n mukaan kunnanhallitus hyväksyy suunnittelu-kehykset ja talousarvion laadintaohjeet, joiden perusteella toimielimet laativat talousarvioehdotuksensa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus keskustelee vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2025 -2026 taloussuunnitelman valmistelutyön strategisesta ohjauksesta ja aikataulusta.

Kunnanhallitus päättää käsitellä vuoden 2024 talousarvion ja vuosien 2022 - 2026 taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet kokouksessaan 12.6.2022.

Lisäksi kunnanhallitus päättää merkitä vuoden 2024 talousarviovalmistelun lähetekeskustelun tiedokseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu talouspäällikkö

 toimialajohtajat