Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.05.2023/Pykälä 94


 

Kunnanhallituksen varaedustajan nimeäminen sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan

 

Kunnanhallitus 20.02.2023 § 38 

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi puh. 044-770 2206

 

Valtuutettu Jani Kuronen pyytää 31.1.2023 päivätyllä kirjeellä eroa kaikista kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

 

Kuntalain § 70 mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

 

Vaalilain 93 § mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti. Kärkölä-ryhmällä on kymmenen valtuutettua, joten varavaltuutettujakin tulisi määrätä kymmenen. Ryhmän ensimmäisen varavaltuutetun noustessa valtuutetuksi, varavaltuutettuja jää yhdeksän. Varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi.

 

Kärkölä-ryhmän kuntavaalien 2021 kaikki mahdolliset ehdokkaat ovat jo nimetty valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi, eikä henkilöitä ole enää jäljellä nostettaviksi varavaltuutetuiksi.

 

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä, lukuun ottamatta kunnanvaltuustoa, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Hallintosäännön § 6 mukaan Kunnanhallituksessa on pormestarin lisäksi 8 jäsentä, joista valtuusto valitsee kaksi varapuheenjohtajaa. Pormestarilla ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. myöntää eron liikuntatoimikunnan jäsenyydestä Jani Kuroselle

2. myöntää eron sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kunnanhallituksen edustajan tehtävästä Jani Kuroselle

3. nimetä uuden kunnanhallituksen edustajan sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan Jani Kurosen tilalle

Lisäksi kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että:

1. kunnanvaltuusto myöntää eron Jani Kuroselle valtuuston jäsenyydestä sekä kunnanhallituksen jäsenyydestä paikkakunnalta poismuuton vuoksi

2. kunnanvaltuusto valitsee uuden kunnanhallituksen jäsenen Jani Kurosen tilalle,

3. kunnanvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Kärkölä-ryhmän 1. varavaltuutetun Heikki Syrjän kunnanvaltuuston jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi,

4. kunnanvaltuusto toteaa, että Kärkölä-ryhmän varavaltuutettu Eero Lepola nousee 1. varavaltuutetuksi,

5. kunnanvaltuusto toteaa, että Kärkölä-ryhmän varavaltuutettujen määrä jää pysyvästi vajaaksi, koska varavaltuutettuja jää yhdeksän.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti:

1. myöntää eron liikuntatoimikunnan jäsenyydestä Jani Kuroselle

2. myöntää eron sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kunnanhallituksen edustajan tehtävästä Jani Kuroselle

3. nimesi Miia Salmisen kunnanhallituksen edustajaksi sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan Jani Kurosen tilalle. Varaedustaja sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan päätettiin nimetä kunnanhallituksessa seuraavan valtuuston kokouksen jälkeen.

Lisäksi kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle, että:

1. kunnanvaltuusto myöntää eron Jani Kuroselle valtuuston jäsenyydestä sekä kunnanhallituksen jäsenyydestä paikkakunnalta poismuuton vuoksi

2. kunnanvaltuusto valitsee uuden kunnanhallituksen jäsenen Jani Kurosen tilalle,

3. kunnanvaltuuston puheenjohtaja kutsuu Kärkölä-ryhmän 1. varavaltuutetun Heikki Syrjän kunnanvaltuuston jäseneksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi,

4. kunnanvaltuusto toteaa, että Kärkölä-ryhmän varavaltuutettu Eero Lepola nousee 1. varavaltuutetuksi,

5. kunnanvaltuusto toteaa, että Kärkölä-ryhmän varavaltuutettujen määrä jää pysyvästi vajaaksi, koska varavaltuutettuja jää yhdeksän.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Jani Kuronen

 kunnanvaltuusto

 

 

Kunnanhallitus 08.05.2023 § 94  

40/00.00.01/2023  

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207

 

Hallintosäännön 136 §:n mukaan kunnanhallitus voi 2 momentista ilmenevin rajoituksin määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kunnanhallituksen varajäsen.

 

Kunnanhallitus nimesi päätöksellään 30.8.2021 § 188 sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varsinaiseksi edustajaksi Jani Kuronen ja varaedustajaksi Miia Salmisen.

 

Valtuutettu Jani Kuronen on pyytänyt 31.1.2023 päivätyllä kirjeellä eroa kaikista kunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta poismuuton vuoksi.

 

Kunnanhallitus myönsi Jani Kuroselle eron sivistys- ja hyvinvointilautakunnan kunnanhallituksen edustajan tehtävästä 20.2.2023 § 38.

 

Edellä mainitusta syystä on tarpeen nimetä uusi kunnanhallituksen varsinainen edustaja sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää nimetä kunnanhallituksen varsinaisen edustajan sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan.

 

Päätös Pormestari muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

Kunnanhallitus päättää nimetä kunnanhallituksen varaedustajan sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan.

Kunnanhallitus päätti nimetä kunnanhallituksen varaedustajaksi Toni Alander sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu nimetty