Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 57


 

Teknisen toimialan osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2023

 

Tekninen lautakunta 23.05.2023 § 57  

188/02.02.02/2023  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Hallintosäännön 68 § mukaan toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista vähintään kolmannesvuosittain. Toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan toimielimille talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätetyllä tavalla.

 

Alla olevaan taulukkoon on merkitty valtuustotason sitovien tavoitteiden toteutuminen tammi-maaliskuun aikana.

 

Strategiaohjaus
Toiminnallinen tavoite
Mittari
Vastuu

Kunnan laadukas HR - johtaminen ja sen kehittäminen

 

Teknisen toimen henkilöstöjohtamisen kehittäminen

Teknisessä toimessa kehitetään esimiestyötä, organisaation resursseja, tiimimäisiä toimintatapoja sekä työhyvinvoinnin kehittämistä
Organisaatiossa mitataan sairauspoissaoloja ja henkilöstön vaihtuvuutta.

Toteuma 31.3.2023:

Vuonna 2023 lähiesihenkilökoulutuksesta on valmistunut 1 hlö ja 2 hlöä on koulutuksessa. Henkilöstön lukumäärä on tavoitteen mukainen. Sairauspoissaolot ovat kasvaneet yli 10% vuoden 2022 tasosta johtuen muutamasta pitkästä poissaolosta. Muut kehittämistavoitteet ovat tavoitteiden mukaiset. Taso 2 saavutettu.

Sairauspoissaolojen lkm/vuodessa sekä henkilöstön vaihtuvuus/vuodessa.

Taso 1
Sairauspoissaolot ovat vähentyneet 10 %, ja henkilöstön vaihtuvuus on alle 10 %.

Taso 2
Sairauspoissaolot ja henkilöstön vaihtuvuus pysyneet tasolla 0-10 %.

Taso 3
Sairauspoissaolot ja henkilöstön vaihtuvuus kasvaneet yli 10 % vuoden 2022 tasosta.

 

Tekninen johtaja

Laadukkaat palvelut

 

Kärkölä seuraa tuottamiensa palvelujen laatua ja asiakaslähtöisyyttä

Kunta digitalisoi palveluja, palvelukuvauksia, tiedonhallintaa, arkistointia ja prosesseja.

Palvelujen laadun ja tehokkuuden parantamisessa keskeinen elementti on palvelujen sähköistäminen.

Toteuma 31.3.2023:

Kunnan karttatietoa on viety paikkatietomuotoon, mikä mahdollistaa paremman tiedon tuottamisen kuntalaisille.

Palautejärjestelmän kehittäminen on käynnissä.

Projektinhallintaa kehitetään, ja asiakaslähtöisyyttä toteutetaan mm. käyttäjien kanssa pidetyillä palavereilla. Taso 2 saavutettu.

Järjestelmien digitalisointi

Taso 1
Palautejärjestelmä, projektinhallinta, lupaprosessit

Taso 2
NPS>0

Taso 3

NPS<0

Tekninen johtaja

Terveys- ja turvallisuus

 

Kiinteistöjen tekninen hallinta

Kiinteistöpäällikkö luo rekisterin, jossa on kiinteistöjen kuntoarviot, korjaussuunnitelmat ja sähköiset huoltokirjat

Kiinteistöt muodostavat huomattavan osan kunnan omaisuudesta ja luovat edellytykset hyvinvoinnin ja turvallisuuden tavoitteiden toteutumiselle.

Toteuma 31.3.2023

Kiinteistöstrategiaa luodaan rekisterin pohjaksi. Olemme vielä tasolla 3.

Rekisterin kattavuus

Taso 1
Rekisteri kattaa 100 % kunnan omistamat kiinteistöt

Taso 2
Rekisteri kattaa yli 50 % kiinteistöistä

Taso 3

Rekisteriä ei ole luotu.

Kiinteistöpäällikkö

Terveys- ja turvallisuus

 

Teknisen toimen turvallisuuden kehittämistavoitteet

Kunta seuraa turvallisuusaloitteiden määrää ja parannustoimien toteutusta.

Turvallisuuden kehittäminen liittyy olennaisena osana pääosaan teknisen toimen palveluista. Turvallisuusasioiden kehittäminen on ensisijaisen tärkeää liikenteen, ulkoalueiden ja kiinteistöjen kehittämisessä

Toteuma 31.3.2023:

Kuntaan ei ole saapunut turvallisuusaloitteita ensimmäisen neljänneksen aikana. Olemme pitäneet liikenneturvallisuustiimin palaverin ja käyneet siellä toimenpiteitä lävitse. Olemme vielä tasolla 3.

Toteutetut turvallisuusparannukset

Taso 1
saapuneista aloitteista toteutettu 90 %

Taso 2
saapuneista aloitteista toteutettu 50 %

Taso 3

saapuneista aloitteista toteutettu alle 50 %

Tekninen johtaja

Alueiden, olosuhteiden ja kiinteistöjen kehittäminen

 

Ulkoalueiden hoito

Ulkoalueiden hoidosta laaditaan kattava hoitosuunnitelma.

Ulkoalueiden hoito kattaa puistoalueet, liikuntapaikat, kaavatiet jne.

Toteuma 31.3.2023:

Liikuntapaikkojen ja ulkoilureittien sijainnit on muutettu paikkatietoon, jotta voimme käynnistää liikuntapaikkojen hoitosuunnitelman laatimisen.

Viheralueidenhoitosuunnitelmaa ei ole aloitettu laatimaan.

Olemme tasolla 3.

Hoitosuunnitelman valmiusaste

Taso 1
Suunnitelma kattaa 70 % kunnan vastuualueista

Taso 2
Suunnitelma kattaa 50 % kunnan vastuualueista

Taso 3

Suunnitelmaa ei ole aloitettu laatimaan

 

Tekninen johtaja

Alueiden, olosuhteiden ja kiinteistöjen kehittäminen

 

Kärkölän veden kehittäminen

Kunta aloittaa jätevesiratkaisun rakentamisen.

Kärkölän veden toiminnan kehittämisessä keskeinen hanke on siirtoviemärilinjan rakentaminen Järvelästä Hollolan Herralaan. Lisäksi järjestelmien automatisointi ja verkoston vuotovesien hallinta ovat tavoitteena

Toteuma 31.3.2023:

Siirtoviemärihankkeen rakentaminen alkaa ennen 06/2023.  Vuotovesihallintaa on suunniteltu ja kohteet toteutuksen valittu. Puhtaanveden automaatiosuunnittelu on käynnissä. Olemme tasolla 2.

 

Rakentamisen aloitusajankohta

Taso 1
ennen 03/2023

Taso 2
ennen 06/2023

Taso 3

jälkeen 06/2023

Tekninen johtaja

Laadukkaat palvelut

 

Siivous- ja ruokahuollon laatu

Kunta seuraa siivous- ja ruokahuollon asiakastyytyväisyyttä.

Siivous- ja ruokahuolto on keskeinen kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttava palvelu

Toteuma 31.3.2023:

Ruokahuollon asiakastyytyväisyyttä seurataan päivittäin.

Siivoushuollon asiakastyytyväisyyskyselyä ei ole toteutettu vielä.

Olemme tasolla 2.

 

Asiakastyytyväisyyskysely vuonna 2023

Taso 1
NPS>50

Taso 2
NPS>0

Taso 3

NPS<0

Palveluesimies

 

Alla investointien toteuma 1.1. - 31.3.2023

 

Kunnanhallitus

Ta 2023

Tot. 3/2023

Ta-Tot.2023

Tot%

Tot. 3/2022

TP2022

TPE2023

Maa alueet ja muu kiinteä omaisuus tuotot

10 000

3 256

-6 744

32,6

43

43

10 000

Maa alueet ja muu kiinteä omaisuus kulut

-10 000

0

10 000

0,0

0

-2 551

-10 000

Paloaseman osto

0

0

0

0,0

0

-1 171 644

0

Kunnanhallitus yhteensä

0

3 256

3 256

***

43

-1 174 152

0

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta

 

 

 

 

 

 

 

Yhtenäiskoulun kalusteet

0

-88

88

***

-6 024

-320 156

-88

Liikuntahallin AV-laitteet

0

0

0

***

0

-59 740

0

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta yhteensä

0

-88

88

***

-6 024

-379 896

-88

 

 

 

 

 

 

 

 

Tekninen lautakunta

 

 

 

 

 

 

 

Kiinteistöt

 

 

 

 

 

 

 

Jätekatosten ja astioiden uudelleen mitoitus

-25 000

0

25 000

0

0

0

-25 000

Keskuspuiston suunnittelu ja kunnostaminen

-25 000

0

25 000

0

0

-15 147

-25 000

Monitoimikaukalo

-100 000

0

0

0

0

-66 266

-100 000

Kiinteistöjen korjauksia (pitkäntäht. suun.)

-340 000

-11 576

328 424

1,8

0

-26 910

-340 000

Kantamon sauna/suihkutilan remontti

 

-10 576

 

 

0

-18 852

0

Kiinteistöjen korjausvelkaselvitys

 

-1 000

 

 

0

0

0

Kiinteistöjen korjaussuunnittelu

 

 

 

 

0

-8 058

0

Huovilan puiston lampien kunnostus

-10 000

-4 898

5 102

49,0

0

-5 547

-10 000

Leikkialueiden kunnostus

-20 000

0

25 000

0

0

-21 929

-20 000

Paloasema

0

1 171 644

-1 171 644

***

0

0

1 171 644

Paloasema putkiremontti

0

42 474

-42 474

***

-1 052

-42 474

42 474

Nerola putkiremonttiurakka

0

0

0

0,0

-141 700

-144 118

0

Nerola savuilmaisimien uusinta

0

0

0

0,0

0

-14 538

0

Nerolan vesikattokorjaus

0

0

0

0,0

0

-1 122

 

Terveysasema vesikaton korjaus

0

0

0

0,0

0

-33 253

0

Yhtenäiskoulun 2. vaihe

0

0

0

0,0

-202 632

-1 527 688

0

Kiinteisönhal. johtamisohjelm.

0

0

0

0,0

0

-12 700

0

Koulun siivous- ja keittiötarvikkeet

0

0

0

0

-2 985

-43 053

0

Kiinteistöt yhteensä

-520 000

1 197 644

1 717 644

-230,3

-348 369

-1 954 745

694 118

Liikenneväylät

 

 

 

 

 

 

 

Liikenneväylien päällystäminen

-70 000

0

70 000

0

-201

-41 715

-70 000

Katujen liikennemerkit ja katumaalaukset

-15 000

0

15 000

0

0

0

-15 000

Uimarannan wc-tilat

-5 000

0

5 000

0

0

0

-5 000

Valkjärven uimarannan laiturin uusiminen

-5 000

0

5 000

0

0

0

-5 000

Liikenneväylien valaistus

-40 000

-5 152

34 848

12,9

-1 438

-65 907

-40 000

Kaavoitustyö

-70 000

0

70 000

0

0

0

-70 000

Lähdeojantien ja Tolkonkujan katurakenteet

-100 000

-8 469

91 532

8,5

0

0

-100 000

Kaavateiden rakentaminen ja korjaus sekä liikenneturvallisuustoimet

-35 000

0

35 000

0

0

-21 951

-35 000

Valkjärven alueen kaavan valmistelu

-10 000

0

10 000

0

0

0

-10 000

Virkatien pysäköintialue

-20 000

0

20 000

0

0

0

-20 000

Opintien liikennejärj. 2. vaihe

0

0

0

0

-1 708

-171 861

0

Liikenneväylät yhteensä

-370 000

-13 621

356 379

3,7

-3 347

-301 434

-370 000

Kärkölän Vesi

 

 

 

 

 

 

 

Lähdeojantien ja Tolkonkujan vesihuolto

-50 000

-2 439

47 562

4,9

0

0

-50 000

Vesi- ja viemäriverkoston saneeraus

-50 000

0

50 000

0

0

-78 265

-50 000

Vesi- ja viemäriliittymien rakentaminen

-30 000

0

30 000

0

0

-40 823

-30 000

Siirtoviemärin rakentaminen

-6 000 000

-17 348

5 982 652

0,3

-9 603

-143 233

-5 000 000

Jätevedenpumppaamoiden saneeraus

-25 000

0

25 000

0

0

-31 891

-25 000

Vuokkoharjun paineenkorotusasema

-20 000

0

20 000

0

0

0

-20 000

Vedenottamoiden automaatio ja valvonnan saneeraus

-60 000

-9 320

50 680

15,5

0

-10 661

-60 000

Kukonmäen ylävesisäiliön suunnittelu ja korjaus

-20 000

0

20 000

0

0

0

-20 000

Vuotovesiselvityksen ja korjaustoimien jatkaminen

-80 000

-7 998

72 003

10,0

0

-40 019

-80 000

Kärkölän Vesi yhteensä

-6 335 000

-37 105

6 297 895

0,6

-9 603

-344 892

-5 335 000

Tekninen lautakunta yhteensä

-7 225 000

1 146 918

8 371 918

-15,9

-361 319

-2 601 072

-5 010 882

RAPORTTI YHTEENSÄ

-7 225 000

1 150 086

8 375 086

-15,9

-367 300

-4 155 120

-5 010 970

 

 

Jätekatosten ja astioiden uudelleen mitoitus

Kärkölän kunnan kiinteistöjen jätehuollon järjestämiseksi jätelain edellyttämällä tavalla on kiinteistölle rakennettava lukittavia ja laajempia jätekatoksia 2 kpl. Jätekatoksia on laajennettava, sillä kiinteistöiltä on kerättävä vuoden 2023 heinäkuusta lähtien bio- ja pakkausjätteet sekä metallijätteet.

 

Toteuma 31.3.2023:

Suunnittelu käynnissä. Ei vielä toteutuksessa. Bio- ja pakkausjätteet kerätään elokuusta 2023 lähtien.

 

Keskuspuiston suunnittelu ja kunnostaminen

Keskuspuiston toteuttaminen hyväksytyn puistosuunnitelman mukaan vuosina 2023 - 2026.

 

Toteuma 31.3.2023:

Suunnittelu käynnissä. Kohteeseen suunnitellaan asiakaspalautteen mukaisesti skeittiparkkia.

 

Monitoimikaukalo

Monitoimikaukalon rakentaminen valmiiksi vuonna 2023. Työ on käynnistetty lisämäärärahan puitteissa vuoden 2022 aikana. Monitoimikaukalo rakennetaan liikuntahallin parkkipaikalle. Monitoimikaukalo mahdollistaa monipuolisen liikunnan harrastus ja välitunti käytön sekä parantaa talviliikunnan mahdollisuuksia.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä käynnissä.

 

Kiinteistöjen korjauksia (pitkäntähtäimen suunnitelma)

Kiireellisiä korjauksia tehdään kiinteistöjen korjausvelkakohteiden kustannusarvion sekä määrärahojen mukaisesti.

Tältä momentilta toteutetaan myös mahdollinen korjaussuunnittelu. Kehitetään PTS-suunnittelua kiinteistöjen korjaustarpeiden ennakointia varten.

 

Toteuma 31.3.2023:

Kantamon saunaremontin kilpailutus käynnissä. Vuokkoharjun päiväkodin irrottaminen koulusta -hankkeen suunnittelutarjous pyydetty. Kunnanviraston kuntokartoitus ja korjaussuunnitelma valmistuneet ja sisäilmaoireilukysely toteutettu henkilöstölle. Opintien koulun tietoliikenneyhteydet rakennettu.

 

Huovilan puiston lampien kunnostus

Jatketaan käynnissä olevaa Huovilan puiston lampien kunnostusta.

 

Toteuma 31.3.2023:

Lampeen lisättävät biologiset puhdistuspallot ovat saapuneet.

 

Leikkialueiden kunnostus

Toteutetaan leikkipaikkojen kunnostusta hyväksytyn Kärkölän kunnan leikki- ja ulkoliikuntapaikkojen verkostotarkastelun mukaisesti. Leikkialueet on kokonaisuudessaan kartoitettu ja havainnoitu huono-kuntoiset leikkilaiteet. Leikkilaitteita tulee uusia ja turvahiekkaa lisätä keinujen leikkilaitteiden alle. Erittäin huonokuntoiset leikkilaitteet poistetaan käytöstä.

 

Toteuma 31.3.2023:

Leikkialueilta poistettu huonokuntoisia leikkivälineitä.

 

Liikenneväylien päällystäminen

Huonokuntoisia liikenneväyliä päällystetään kohteiden kiireellisyysjärjestyksessä.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Katujen liikennemerkit ja katumaalaukset

Huonokuntoisia liikennemerkkejä ja katumaalauksia uusitaan kohteiden kiireellisyysjärjestyksessä.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Uimarannan wc-tilat

Uusitaan uimarannan wc-tilat vastaamaan terveystarkastajan edellyttämää tasoa.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Valkjärven uimarannan laiturin uusiminen

Uusitaan Valkjärven uimarannan laituri.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Liikenneväylien valaistus

Elohopeahöyryvalaisimia muutetaan LED-valaisimiksi eri liikenneväylillä sekä kehitetään kunnan valaistusta.

 

Toteuma 31.3.2023:

Toteutettu Järvelän alueella LED-valaisin vaihtoja.

 

Kaavoitustyö

Aloitetaan Kärkölän kunnan osayleiskaavan kaavoitustyö.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Lähdeojantien ja Tolkonkujan katurakenteet

Lähdeojantien ja Tolkonkujan katurakenteiden uusiminen hyväksytyn katusuunnitelman mukaisesti.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Kaavateiden rakentaminen ja korjaus sekä liikenneturvallisuustoimet

Kaavateiden korjauksia eri kohteissa sekä saapuneiden liikenneturvallisuusaloitteiden toteuttaminen.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Valkjärven alueen kaavan valmistelu

Valkjärven asuntoalueen kaavan valmistelu.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Virkatien pysäköintialue

Virkatien pysäköintialue rakennetaan vastaamaan kaavamääräystä.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Lähdeojantien ja Tolkonkujan vesihuolto

Lähdeojantien ja Tolkonkujan vesihuollon uusiminen hyväksytyn katusuunnitelman mukaisesti.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Vesi- ja viemäriverkoston saneeraus

Saneerataan saneerausiässä olevaa vesi- ja viemäriverkostoa.

Vesi- ja viemäriliittymien rakentaminen

Liittymiä rakennetaan hyväksytyllä toiminta-alueilla oleviin kiinteistöihin.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa. Suunnittelu käynnissä.

 

Siirtoviemärin rakentaminen

Siirtoviemärin rakentaminen aloitetaan vuonna 2023 ja saatetaan käyttökuntoon keväällä 2024.

 

Toteuma 31.3.2023:

Suunnittelu ja maankäyttösopimusten valmistelu käynnissä.

 

Jätevedenpumppaamoiden saneeraus

Toimintavarmuuden parantamiseksi uusitaan suunnitelman mukaisesti vielä yksi pumppaamo 2023, jolloin saneeraustyön on tarkoitus pumppaamoiden osalta valmistua.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Vuokkoharjun paineenkorotusasema

Vuokkoharjun paineenkorotusaseman rakentaminen vuonna 2023 valmiiksi.

 

Toteuma 31.3.2023:

Paineenkorotusasema tilattu toimittajalta.

 

Vedenottamoiden automaatio ja valvonnan saneeraus

Vedenottamoiden automaation ja valvonnan saneeraus automaatio- ja saneeraussuunnitelman mukaisesti.

 

Toteuma 31.3.2023:

Suunnittelu käynnissä.

 

Kukonmäen ylävesisäiliön suunnittelu ja korjaus

Kukonmäen ylävesisäiliö on käyttöikänsä päässä ja ylävesisäiliön saneeraussuunnittelu tulee aloittaa vuoden 2023 aikana.

 

Toteuma 31.3.2023:

Ei vielä toteutuksessa.

 

Vuotovesiselvityksen ja korjaustoimien jatkaminen

Vuotovesiselvitystä jatketaan savukokein kiinteistöillä, joista tiedetään pääsevän mm. kattovesiä viemäriverkostoon. Hulevesien hallinnan kokonaissuunnittelua jatketaan konsultin toimesta.

 

Toteuma 31.3.2023:

Suunnittelu käynnissä.

 

Oheiseen taulukkoon on merkitty talouden toteuma:

 

Tekninen suunnittelu

Ta 2023

Tot. 2023

Ta-Tot.2023

Tot%

Tot. 2022

TP2022

TPE2023

Tuotot

0

0

0

0

0

580

0

Kulut

-334 800

-68 160

-266 640

20,4

-58 061

-296 520

-334 800

Netto

-334 800

-68 160

-266 640

20,4

-58 061

-295 940

-334 800

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiinteistöt

 

 

 

 

 

 

 

Tuotot

3 596 290

876 119

2 720 171

24,4

985 743

3 814 985

3 596 290

Kulut

-2 343 380

-560 651

-1 782 729

23,9

-530 522

-2 268 612

-2 343 380

Netto

1 252 910

315 468

937 442

25,2

455 221

1 546 374

1 252 910

 

 

 

 

 

 

 

 

Liikenneväylät

 

 

 

 

 

 

 

Tuotot

0

922

-922

*****

0

840

0

Kulut

-383 860

-118 781

-265 079

30,9

-145 401

-457 103

-383 860

Netto

-383 860

-117 860

-266 000

30,7

-145 401

-456 263

-383 860

 

 

 

 

 

 

 

 

Kärkölän Vesi

 

 

 

 

 

 

 

Tuotot

1 097 000

326 810

770 190

29,8

232 603

1 145 006

1 097 000

Kulut

-675 890

-264 556

-411 334

39,1

-152 264

-840 625

-675 890

Netto

421 110

62 254

358 856

14,8

80 339

304 381

421 110

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisäinen palvelutuotanto

 

 

 

 

 

 

 

Tuotot

1 231 360

318 701

912 659

25,9

274 349

1 196 824

1 231 360

Kulut

-1 436 270

-366 455

-1 069 815

25,5

-335 490

-1 346 571

-1 436 270

Netto

-204 910

-47 754

-157 156

23,3

-61 141

-149 746

-204 910

 

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee talouden osavuosikatsauksen 1.1. - 31.3.2023 tiedoksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto