Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.05.2023/Pykälä 51


 

Vireillä olevat työt

 

Tekninen lautakunta 23.05.2023 § 51  

  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Vireillä olevat työt

 

-                  Kärkölä-Herrala siirtoviemärilinjan suunnittelu on käynnissä. Linjasuunnittelu on valmiina, ja laitossuunnittelun periaatteista vielä neuvotellaan. Kaikkien maanomistajien kanssa on päästy sopimukseen ja puunkaadot ovat käynnissä. Maanrakennustöiden aloitus toukokuussa 2023.

 

-                  Kiinteistöstrategia on valmisteilla. Kiinteistöstrategia tuodaan teknisen lautakunnan käsittelyyn toukokuussa, josta strategia etenee jatkokäsittelyyn. Hyväksynnän jälkeen kunnan omistukseen ja säilytettäviin kiinteistöihin teetetään energiatodistukset.

 

-                  Kunnantalolta on siirrytty väistöön entisen Opintien koulun tiloihin.

 

-                  Kärkölän veden toiminta-alueella olevat liittymättömät kiinteistöt kartoitettu talven 2022 - 2023 aikana. Tavoitteena nostaa toiminta-alueen liittymisprosenttia. Samalla toiminta-aluekartat ja muut vesilaitoksen keskeiset kartat muutetaan paikkatietomuotoon ArcGis-järjestelmässä järjestelmään vieminen vielä kesken. Aineisto ei turvallisuussyistä ole kokonaisuudessaan julkinen. Toiminta-aluekartat viedään karttatiimiin kevään /kesän aikana.

 

-                  Vuotovesiselvitys on käynnissä. Vuotovesiselvitystä tehtäessä on selvinnyt, että pääosin vuotovedet muodostuvat sulamis- ja sadevesistä. Kiinteistöjen epäillään johtavan sadevesiä viemäriin. Tekninen johtaja ja yhdyskuntatekniikan insinööri neuvottelevat vuotovesiselvityksen tekemisestä Aquapriori Oy:n kanssa. Kyseessä on innovatiivinen ja kustannustehokas menetelmä, jolla voidaan paikallistaa vuotokohdat. Järvelän alueelle toteutetaan kesällä savukokeita ja tästä neuvotellaan puitesopimustoimittajan kanssa.

 

-                  Vuotovesikorjauksia toteutetaan Lappilaan yhden linjaston saneerauksena, ja Järvelän alueelle Vanhatien alueelle kilpailutetaan sujutus sekä jätevesikaivojen korjaus.  

 

-                  Yksityistieavustuksia on valtion toimesta nostettu vuosille 23-25. Tekninen toimi voi avustaa tiekuntia hakemusten tekemisessä. Valtionavustuksen enimmäismäärät nousevat seuraavasti:

-        tavanomaiset tien parantamiskohteet 50 % ?70 %

-        merkittävimmät siltakohteet 75 % ? 85 %

-        luonnonolosuhteiden aiheuttamat yllättävät korjauskohteet 75 % ? 85 %

-        lauttapaikka ja vuosittain purettava silta 80 % ? 85 % vähintään 80 %

-        talvitie 65 % ? 70 %

 

-                  Kantamon saunaremontti on alkanut toukokuussa.

 

-                  Skeitti- ja skuuttipuiston toinen osallistumistyöpaja pidettiin 16.5. Osallistuminen oli vähäistä. Nuorisolle tehtiin myös QR-kysely, mutta tähän ei saatu vastausta.

 

-                  Suunnittelutyö Vuokkoharjun päiväkodin irroittamiseksi Vuokkoharjun koulusta on käynnissä. Suunnitteluun liittyen pidetty suunnittelukatselmus päiväkodilla 15.5.2023.

 

-                  Jätehuoltokatosten suunnittelutyö on käynnissä. Kohteiden rakentaminen toteutetaan vuoden 2023 aikana.

 

-                  Järvelän juna-aseman eritasojärjestelyn yleissuunnittelu on käynnistynyt. Suunnitelma edellyttää Asemantien muuttamista kaduksi. Kohteesta on käynnistettävä neuvottelut ELYn kanssa.

 

-                  Vuokkoharjun vesihuollon paineenkorotusaseman asennustyö on käynnissä ja valmistuu 26.5.2023 mennessä.

 

-                  Kaavoittajan haku tekniselle toimelle talousarvion mukaisesti on käynnistetty.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tehdyt työt tiedokseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tehdyt työt tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto