Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 25.04.2023/Pykälä 43


 

Muuttojärjestelyt ja muuttokulut Virkatieltä Opintien koululle

 

Tekninen lautakunta 25.04.2023 § 43  

90/10.03.00/2023  

 

 

Valmistelija kiinteistöpäällikkö leena.pekkanen@karkola.fi puh. 044-770 2148

 

Kunnanvirastolla useat henkilöt ovat saaneet erilaisia oireita (nuhaa, päänsärkyä, silmäoireita jne.) Virastolla tehtiin alkuvuodesta 2023 Työterveys Wellamon toimesta oirekysely, jonka tulokset käytiin läpi henkilökunnan kanssa 18.03.2023.

 

Sisäilmaoirekyselyn perusteella työterveys teki seuraavat johtopäätökset:

-        Sisäilmakyselyllä kartoitetaan käyttäjien kokemuksia sisäympäristöstä ja arvioidaan kokemusten yleisyyttä suhteessa vertailuaineistoon. Kyselyn perusteella ei voida arvioida sairastumisriskiä tai tehdä johtopäätöksiä rakennuksen ja sen järjestelmien kunnosta.

-        Sisäilmakyselyn perusteella Kärkölän kunnanvirastossa työskentelevien kokemus työympäristöhaitoista oli tavanomainen, lukuun ottamatta tunkkaista ja kuivaa ilmaa, riittämätöntä ilmanvaihtoa ja homeen tai maakellarin hajua. Kokemus työhön liitetyistä oireista oli tavanomainen, lukuun ottamatta väsymystä, silmien ja nenän ärtymistä, käheyttä ja kurkun kuivuutta sekä kasvojen kuivuutta tai punoitusta ja käsien iho-oireita.

 

Sisäilmaoirekyselyn mukaan henkilökunnalla on yhtenäisiä oireita, joiden perusteella on syytä tarjota henkilökunnalle väistötilat Opintien koululle. Opintien koulu on tyhjillään, joten sinne saadaan luontevasti väliaikaiset tilat.

 

Kunnanviraston henkilökunnalle pidettiin 1.2.2023 tilaisuus tulevista tilajärjestelyistä Opintien koululla. Tilaisuudessa sovittiin, että jokainen käy kiinteistöpäällikön kanssa tutustumassa alustavan suunnitelman mukaisiin tiloihin. Tilat on nyt kartoitettu ja sovittu henkilöstön kanssa.

 

Tarvittaviin tiloihin on Kuntien Tieran toimesta perustettu verkko, jonka hankinnat sekä kustannukset ovat seuraavat:

 

-          11 kpl tukiasemia, 375 €/kpl, tukiasemat yhteensä 4125 €

-          3 kpl kytkin, 835 €/kpl, yhteensä 2505 €

-          Asennustarvikkeet 600 €

-          Asennus ja määrittelytyö: 3 htp, 2 677 € (alv 0 %)

 

yhteensä 9 907 euroa (alv 0 %).

 

Kustannukset tiliöidään projektille 9199 kiinteistöjen korjaussuunnittelu.

 

Muuton osalta pyydettiin tarjous Niemi Palvelut Oy:ltä. Muutto virastotalolta Opintien koululle tarjouksen mukaan maksaa noin 4 500  euroa.

 

Virastotalon korjaustoimenpiteet on kartoitettu FCG finnish Consulting Group Oy:n toimesta.

 

Kartoituksen raportti on liitteenä.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee selvityksen tiedoksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi selvityksen tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto