Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kulttuuritoimikunta
Muistio 22.03.2023/Asianro 7


 

Kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien suunnittelu

  

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 20.10.2022 § 91  

557/12.03.00/2022  

 

 

Valmistelija  sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Huovila-toimikunnan lisäksi kulttuuritoimikunta päätti kokouksessaan 28.9.2022 esittää sivistys- ja hyvinvointilautakunnalle, että kunta osallistuu vuonna 2023 samojen tapahtumien järjestämiseen järjestämisvastuullisena tai yhteistyötahona kuin oli vuonna 2022.

 

Esittelijä  sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus  Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää Huovila- ja kulttuuritoimikuntien esitysten perusteella toteuttaa seuraavat Huovilan puistossa järjestettävät  kulttuuritapahtumat, joiden osalta kunnalla on järjestämisvastuu:

11.6. Kärkölä-päivä
10.7. Hauska maalauspäivä/Helena Schjerfbeckin päivä
29.9. Valon ja musiikin ilta

ja osallistua seuraavien tapahtumien järjestämiseen yhteistyötahona

- Kärkölän Sahtimestaruuskilpailut
- Entisten ja nykyisten kärköläläisten senioreiden tapaaminen
- Perinnepäivä
- Vanhojen autojen kokoontumisajot
- Kärry-päivä

Lautakunta päättää, että Huovilan puiston kesäkausi toteutetaan ajalla 28.5. - 27.8.2023.

Lautakunta päättää valtuuttaa Huovila- ja kulttuuritoimikunnat päättämään kokonaisuudessa kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien sisällöistä sekä Huovilan puistossa kesällä 2023 toteutettavasta polkupyöränäyttelystä.  

Lisäksi lautakunta päättää kansallisiin juhlapäiviin liittyen, että kunta osallistuu Kärkölän kappeliseurakunnan ja järjestöjen kanssa yhteistyössä paikallisesti perinteeksi muodostuneiden kansallisten juhlapäivien tilaisuuksien järjestämiseen vuonna 2023. Niitä ovat kansallinen veteraanipäivä, kaatuneiden muistopäivä, adventtikävely, itsenäisyyspäivä ja jouluaaton messu/hartaus.

 

Päätös  Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku  Oikaisuvaatimus

 

 

Kulttuuritoimikunta 22.03.2023 § 7  

115/12.03.01/2023 

 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Kulttuuritoimikunnan tehtäväksi on määritetty suunnitella kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien sisällöt. Toimikunnan jäsenille esitellään kokouksessa edellisien vuosien kulttuuritapahtumien ohjelmasisällöt ja yleiset järjestelyt sekä yhteenveto esiintyjätarjouksista tämän vuoden tapahtumiin liittyen.

 

Päätösehdotus Kulttuuritoimikunta aloittaa kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien sisältöjen ja järjestelyjen suunnittelun.

 

Päätös Kulttuuritoimikunta aloitti kunnan järjestämisvastuulla olevien kulttuuritapahtumien sisältöjen ja järjestelyjen suunnittelun.