Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 19


Liite1 Valtuustoaloite hankerahaston perustaminen

 

Valtuustoaloite hankerahaston perustaminen

 

Kunnanhallitus 16.01.2023 § 6 

 

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

 Valtuutettu Kauko Issakainen teki alla olevan valtuustoaloitteen 12.12.2022 valtuuston kokouksessa koskien hankerahaston perustamista.

 

Aloitteen mukaan Kärkölän kunta perustaa hankerahaston luomalla pohjamunan 5 000 euroa jäähdytysputkiston asentamiseen monitoimikaukalon alle.

 

Perustettavaan hankerahaston tilille voivat varoja osoittaa niin yksityiset, yhteisöt kuin yritykset.

 

Monitoimikaukalon rakentamisaikataulu alkanee sulamaan aikaan 2023.

 

Hanke tulee palvelemaan koulujen lähiliikuntaa sekä iltaisin ja viikonloppuisin tapahtuvaa               liikuntatoimintaa.              

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää pyytää kehityspäällikköä antamaan lausunnon 30.1.2023 kokoukseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu aloitteentekijä

 kehityspäällikkö

 

 

Kunnanhallitus 30.01.2023 § 19  

697/00.01.01/2022  

 

Valmistelija kehityspäällikkö matti.skytta@karkola.fi puh. 044-770 2025

 

Valtuutettu Kauko Issakainen teki valtuustoaloitteen 12.12.2022 valtuuston kokouksessa koskien hankerahaston perustamista. Aloitteen mukaan Kärkölän kunta perustaa hankerahaston luomalla pohjamunan 5 000 euroa jäähdytysputkiston asentamiseen monitoimikaukalon alle. Perustettavaan hankerahaston tilille voivat varoja osoittaa niin yksityiset, yhteisöt kuin yritykset.

 

Monitoimikaukalon kokoisen tekojään investointikustannus ilman rakennuksia ja muita ei suoraan tekojäähän liittyviä rakennelmia maksaisi arviolta noin 700 000 euroa. Arvio perustuu Sipoon kunnan vastaavanlaisen kohteen laskelmista saatuihin tietoihin. Vuotuisten ylläpitokustannusten voidaan arvioida olevan noin 84 000 euroa ja uusintakustannusten viidelletoista vuodelle noin 156 000 euroa.

 

Kuntaliiton lakiyksiköltä saadun vastauksen mukaan kunnilta on rahankeräysten järjestäminen kielletty, koska niillä katsotaan verotusoikeuden perusteella olevan muutenkin edellytykset rahoituksen järjestämiseen.

 

Rahankeräyslain 5 § mukaan valtiolle, kunnalle ja kuntayhtymälle ei myönnetä rahankeräyslupaa. Edellä 5 § 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat järjestää rahankeräyksen valtion, kunnan tai kuntayhtymän toimintaan. Momenteissa 1 ja 2 tarkoitetut tahot ovat 1) Suomessa rekisteröity yhdistys, jolla on yleishyödyllinen tarkoitus sekä 2) Suomessa rekisteröity säätiö, jolla on yleishyödyllinen tarkoitus.

 

Edellä kuvatun perusteella kunta ei voi perustaa hankerahastoa rahan keräämiseksi, jotta tekojää saataisiin toteutettua. Yleishyödyllinen yhdistys tai säätiö voisi olla mahdollisen rahankeräyksen toteuttaja. Siinäkin tapauksessa tulee erikseen arvioida, millä edellytyksillä kunta voisi investoinnin toteuttaa ja miten ylläpidon kustannukset katetaan.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi kehityspäällikön lausunnon sekä toteaa aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu aloitteentekijä