Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 21.02.2023/Pykälä 18


 

Vireillä olevat työt

 

Tekninen lautakunta 21.02.2023 § 18  

  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Vireillä olevat työt

 

-          Kärkölä-Herrala siirtovesilinjan urakoitsijan valinta on tehty. Viimeisiä neuvotteluita maanomistajien kanssa käydään ja ensimmäinen maastokatselmus on sovittu pidettäväksi. Maanrakennustöiden aloitus aikaisintaan maaliskuussa 2023.

-          Kunnan sisäisten vuokrien määritys on valmistunut Trellumin toimesta, asia tuodaan teknisen lautakunnan päätettäväksi keväällä 2023.

-          Päiväkodin sähköpääkeskuksen ja siivouskomeron siirron suunnittelu päiväkodin tiloihin on käynnissä 2023. Samalla suunnitellaan päiväkodin eriyttäminen Vuokkoharjun koulusta.

-          Katuvalojen saneerauksesta käynnistetään ranskalainen urakka keväällä 2023. Tavoitteena vaihtaa mahdollisimman paljon elohopealamppuja energiaa säästäviin led-valaisimiin.

-          Energiatodistusten laadinta kunnan omiin, säilytettäviin kiinteistöihin tehdään kevään 2023 aikana. Osaan kiinteistöjä tehdään energiatodistusten päivitys.

-          Kunnantalon tutkimussuunnitelma on valmistunut ja tutkimussuunnitelman kilpailutusta valmistellaan siten, että hanke voidaan käynnistää huhtikuun aikana.

-          Kärkölän veden toiminta-alueella olevat liittymättömät kiinteistöt kartoitetaan talven 2022-2023 aikana. Tavoitteena nostaa toiminta-alueen liittymisprosenttia. Samalla toiminta-aluekartat ja muut vesilaitoksen keskeiset kartat muutetaan paikkatietomuotoon ArcGis-järjestelmässä.

-          Vuotovesiselvitys on käynnissä. Puitesopimusurakoitsijan kanssa sovittu korjauskohteita. Lahti Aquan esiselvitys on valmistunut, jonka perusteella sovittu jatkosuunnittelusta. Vuotovesiselvitys Sitowisen osalta on käynnissä.

-          Talvikunnossapitokausi on käynnissä.

-          Aurauskartat teiden ja katujen kunnossapitotiedot viedään Kärkölän karttatiimiin.

-          Kantamon asukkaiden saunaremontti on kilpailutuksessa.

-          Kunnantalon sisäilmatyöryhmä kokoontuu, kun sisäilmakyselyn tulokset ovat saapuneet. Sisäilmatyöryhmä kokoontuu maaliskuun lopulla.

-          Raksamessut ovat 10.3-12.3 ja messuja hoidetaan viime vuoden mallilla eteenpäin.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Lautakunta merkitsee tehdyt työt tiedokseen.

 

Päätös Tekninen lautakunta merkitsi tehdyt työt tiedoksi.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto