Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 19.01.2023/Pykälä 6


 

Uuden Perussuomalaiset r.p:n varavaltuutetun määrääminen kaudelle 2021-2025

 

Keskusvaalilautakunta 19.01.2023 § 6  

570/00.00.00/2020  

 

Valmistelija ympäristösihteeri riitta.hyytiainen@karkola.fi puh. 044-770 2235

 

 

Valtuuston puheenjohtaja Matti Airola pyytää määräämään uuden Perussuomalaiset r.p:n varavaltuutetun.  Perussuomalaiset r.p:n  varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi Matti Mäntylän poisjäännin vuoksi.

 

Kuntalain 17 § mukaan kun valtuutettu  on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

Vaalilain 93 § mukaan jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti.

 

Matti Mäntylän tilalle Perussuomalaiset r.p:n 1. varavaltuutettu Jukka Tammelin nousee valtuustoon ja muut varavaltuutetut nousevat astetta ylemmäksi varavaltuutettuina.  Puolueella on kaksi valtuutettua, joten varavaltuutettujakin valitaan kaksi.  Vaalituloksen perusteella Perussuomalaiset r.p:n 2. varavaltuutetuksi nousee Mika Jormanainen vertausluvulla 38,400.

 

 

Esittelijä keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää Perussuomalaiset r.p:n uudeksi varavaltuutetuksi Mika Jormanaisen kaudelle 2021-2025.

 

Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku muutoksenhakukielto

 

Jakelu valtuusto, Mika Jormanainen