Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 226



 

Pakolaisten kuntaan sijoittamisesta ja kotoutumisesta sopimuksen hyväksyminen

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 226  

635/04.03.01/2022  

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010 § 41 mukaan kunta voi tehdä ELY-keskuksen kanssa sopimuksen lain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä. 

 

Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Kärkölän kunta sopivat kotoutumislain 2 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettujen henkilöiden kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.

 

Kärkölän kunnalla on ollut voimassa oleva sopimus ELY-keskuksen kanssa. Sopimukseen on tarvetta tehdä tarkennuksia Hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa, kotoutumislakien muuttuessa ja ukrainalaisten tilapäisen suojelun osalta. Kunnalla tulee olla voimassa oleva sopimus myös vastaanottokeskuksen laadittua kuntamallin mukaista sopimusta varten. Päivitetty sopimus on liitteenä.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteessä esitetyn päivitetyn sopimuksen ja valtuuttaa pormestarin allekirjoittamaan sen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu ELY-keskus