Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.11.2022/Pykälä 208


 

Väinö Seppälän stipendirahaston apurahojen jakaminen vuonna 2022

 

Kunnanhallitus 19.09.2022 § 158 

504/02.05.01.00/2022 

 

Valmistelija talouspäällikkö markus.saarikivi@karkola.fi puh. 044-770 2213

 

Rahaston tarkoituksena on avustaa kärköläläisiä opiskelijoita, jotka perus-koulun ja/tai lukion suoritettuaan opiskelevat päätoimisesti ammatillisissa oppilaitoksissa taikka korkeakoulussa taikka vastaavassa oppilaitoksessa. Etusijalla ovat maa- ja metsätalousalalle sekä teollisuuteen valmistavassa oppilaitoksissa opiskelevat opiskelijat.

 

Kärköläläiseksi katsotaan opiskelija, jonka väestökirjalain mukainen kotipaikka on Kärkölä. Kärköläläiseksi katsotaan myöskin opiskelija, joka täyttää seuraavat kolme ehtoa:

 

-                                          opiskelijan väestökirjalain mukainen kotipaikka on ollut Kärkölä hänen saadessaan peruskoulun taikka lukion päästötodistuksen,

-                                          opiskelijan väestökirjalain mukainen kotipaikka on ollut Kärkölä hänen aloittaessaan päätoimisen opiskelun peruskoulun tai lukion suoritettuaan ja

-                                          jommallakummalla opiskelijan vanhemmista, mikäli he ovat elossa, on väestökirjalain mukainen kotipaikka Kärkölässä.

 

Apurahoja jaetaan kunnanhallituksen päättämä osuus pääomalle kertyneiden korkojen ja muiden tuottojen määrästä.

 

Apurahojen jaon toimittaa kunnanhallitus vuosittain syyslukukauden aikana joulukuun loppuun mennessä hakemusten perusteella harkintansa mukaisina henkilökohtaisina apurahoina. Apurahahakemukseen on liitettävä selvitys opintojen kestosta ja opintomenestyksestä. 

 

Stipendirahasto koostuu sijoitusrahasto-osuuksista, joiden markkina-arvo 31.12.2021 tilinpäätöksessä oli 101 061,83 euroa. Stipendirahaston pääoma on 46 527,80 euroa. Korkotuottoja on kertynyt vuoden aikana 2 351,37 euroa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuonna 2022 jakaa apurahoja enintään 2 300 euroa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 28.11.2022 § 208  

504/02.05.01.00/2022  

 

Valmistelija pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Väinö Seppälän rahaston apurahojen hakemisesta kuulutettiin kunnan verkkosivuilla 22.9. - 11.11.2022 sekä Hollolan Sanomissa 28.9.2022. Määräaika hakemuksille oli 11.11.2022 mennessä. Määräaikaan mennessä saapui 18 hakemusta, joista tehtiin liitteenä oleva yhteenveto (sisältää henkilötietoja, ei julkaista).

 

Apurahojen jaon toimittaa kunnanhallitus vuosittain syyslukukauden aikana joulukuun loppuun mennessä hakemusten perusteella harkintansa mukaisina henkilökohtaisina apurahoina.

 

Jaettava summa vuonna 2022 on 2 300 euroa.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää liitteen mukaisesti apurahat.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu hakijat, talouspäällikkö