Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 157


 

Lisämäärärahan myöntäminen perusopetukseen valmistavan opetuksen toisen opettajan palkkakustannuksiin vuodelle 2022

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 16.06.2022 § 68 

287/02.02.00/2021

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Perusopetukseen valmistavaan opetukseen on ilmoittautunut kahdeksan maahanmuuttajataustaista perusopetusikäistä 15.6.2022 mennessä. Perusopetuslaissa säädetään maahanmuuttajille järjestettävästä perusopetukseen valmistavasta opetuksesta. Maahanmuuttajille järjestettävän perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteena on antaa oppilaalle tarvittavat valmiudet suomen tai ruotsin kielessä ja tarpeelliset muut valmiudet esiopetukseen tai perusopetukseen siirtymistä varten sekä edistää oppilaiden tasapainoista kehitystä ja kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan. Opetuksen tavoitteena on lisäksi tukea ja edistää oppilaiden oman äidinkielen hallintaa ja oman kulttuurin tuntemusta. Opetuksen tavoitteet on tarkemmin määriteltävä valmistavan opetuksen oppilaan omassa opinto-ohjelmassa. Tavoitteiden määrittelyn lähtökohtana ovat oppilaan suomen tai ruotsin kielen taito sekä oppilaan aikaisempi koulunkäyntihistoria.

 

Perusopetukseen valmistavaa opetusta annetaan 6-10-vuotiaille vähintään 900 tuntia ja tätä vanhemmille vähintään 1000 tuntia. Opetukseen osallistuvalla on oikeus siirtyä perusopetukseen tai esiopetukseen jo ennen edellä todettujen tuntimäärien täyttymistä, jos hän pystyy seuraamaan

perusopetusta tai esiopetusta. Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalla on työpäivinä oikeus saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, oppilaanohjausta sekä riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetusryhmien muodostamisesta päättää opetuksen järjestäjä. Opetusryhmät muodostetaan oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti siten, että ryhmäjako edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä sekä varmistaa opetussuunnitelman mukaisten ja oppilaiden omissa opinto-ohjelmissa asetettujen tavoitteiden saavuttamisen. Valmistavan opetuksen aikana oppilaita integroidaan esi- tai perusopetukseen, oppilaan ikätasoa vastaaviin suomen- tai ruotsinkielisiin opetusryhmiin oman opinto-ohjelman mukaan oppilaan omassa opinto-ohjelmassa määritellyllä tavalla. Integroinnin tavoitteena on edistää kotoutumista, opiskeluvalmiuksien ja suomen tai ruotsin kielen taidon kehittymistä sekä laaja-alaisen osaamisen ja eri oppiaineiden sisältöjen omaksumista.

 

Vuoden 2022 talousarviossa, eikä perusopetuksen lukuvuoden 2022-2023 tuntikehyksessä ole huomioitu valmistavan opetuksen järjestämiseen tarvittavaa resurssia. Valtio korvaa kunnalle valmistavan opetuksen järjestämisestä syyslukukaudella 2022 aiheutuvat kustannukset kotikuntakorvausperusteisesti vuonna 2024.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää perustaa perusopetukseen valmistavan opetuksen opetusryhmän ryhmään ilmoitettujen oppilaiden määrää perustuen 1.8.2022 alkaen ja laajentaa perusopetuksen lukuvuoden 2022-2023 tuntikehystä 26 vuosiviikkotunnilla opetuksen järjestämiseksi. Lautakunta päättää esittää kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle 23 000 euron suuruisen lisämäärärahan kohdentamista valmistavan opetuksen opettajan palkkakustannuksiin syyslukukaudelle. 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu kunnanhallitus

 rehtori

 

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 25.08.2022 § 73 

287/02.02.00/2021 

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetusryhmässä on järjestetty opetusta lukuvuoden alusta alkaen yhden opettajan toimesta. Ryhmäkoko on kasvanut 15.6.2022 ennakkotiedon (8 oppilasta) jälkeen siten, että se on vaihdellut 14-15 oppilaan välillä. Opetuksen järjestämisen kannalta on ollut erityisen haastavaa, että oppilaiden vuosiluokkajakauma on laajin mahdollinen (1-9 lk:t). Opetushallitus suosittelee, että valmistavan opetuksen ryhmäkoko ei ylitä 8-10 oppilasta. Laskennallisesti valtion kunnalle maksama kotikuntakorvaus kattaa valmistavan opetuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, mikäli opetusryhmässä on vähintään 7 oppilasta. Valmistavan opetuksen opetusryhmien muodostamisesta päättää opetuksen järjestäjä. Opetusryhmät muodostetaan oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti siten, että ryhmäjako edistää oppilaiden tervettä kasvua ja kehitystä sekä varmistaa opetussuunnitelman mukaisten ja oppilaiden omissa opinto-ohjelmissa asetettujen tavoitteiden saavuttamisen. Tällä hetkellä käytettävissä olevan oppilasmäärätiedon ja Ukrainan tilanteesta saadun tiedon perusteella on perusteltua muodostaa kaksi erillistä, opetuksen järjestämisen kannalta tarkoituksenmukaisesti muodostettua opetusryhmää valmistavaan opetukseen. Opetuksen järjestämisen tarve on arvioitavissa uudelleen ennen syyslukukauden päättymistä.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta päättää perustaa perusopetukseen valmistavaan opetukseen toisen opetusryhmän opetukseen ilmoitettujen oppilaiden määrään perustuen 1.9.2022 alkaen ja laajentaa perusopetuksen lukuvuoden 2022-2023 tuntikehystä 24 vuosiviikkotunnilla opetuksen järjestämiseksi. Lautakunta päättää esittää kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle 17 000 euron suuruisen lisämäärärahan kohdentamista valmistavan opetuksen toisen opettajan palkkakustannuksiin ajalle 1.9.-31.12.2022.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu kunnanhallitus

 rehtori

 

 

Kunnanhallitus 19.09.2022 § 157  

287/02.02.00/2021  

 

Valmistelija sivistysjohtaja petri.kakonen@karkola.fi puh. 044-770 2130

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta käsitteli asiaa kokouksessaan 25.8.2022 § 73.

 

Perusopetukseen valmistavan opetuksen ryhmäkoko on kasvanut 15.6.2022 ennakkotiedon (8 oppilasta) jälkeen siten, että se on vaihdellut 14 - 15 oppilaan välillä. Opetuksen järjestämisen kannalta on ollut erityisen haastavaa, että oppilaiden vuosiluokkajakauma on laajin mahdollinen (1 - 9 luokat). Opetushallitus suosittelee, että valmistavan opetuksen ryhmäkoko ei ylitä 8 - 10 oppilasta.

 

Laskennallisesti valtion kunnalle maksama kotikuntakorvaus kattaa valmistavan opetuksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, mikäli opetusryhmässä on vähintään 7 oppilasta.

 

 Lautakunta esittää kunnanhallituksen kautta kunnanvaltuustolle 17 000 euron suuruisen lisämäärärahan kohdentamista valmistavan opetuksen toisen opettajan palkkakustannuksiin ajalle 1.9 .- 31.12.2022.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle 17 000 euron suuruisen lisämäärähan hyväksymistä sivistystoimen vuoden 2022 talousarvioon valmistavan opetuksen toisen opettajan palkkakustannuksiin syyslukukaudelle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu sivistysjohtaja

 rehtori

 Kunnanvaltuusto