RSS-linkki
Kokousasiat:https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.09.2022/Pykälä 164
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijapäätöksiin
Kunnanhallitus 19.09.2022 § 164
Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi, puh. 044-770 2207
Viranhaltijapäätökset ovat nähtävillä jäsenille kokonaisuudessaan sähköisessä kokouksessa Tiedostot/Viranhaltijapäätökset
pormestarin päätökset ajalta 26.8. - 15.9.2022:
9.9.2022 § 4
Asia Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhdyspintaneuvottelukunnan jäsenen ja varajäsenen nimeäminen
Päätös Päätän nimetä Päijät-Hämeen hyvinvointialueen yhdyspintaneuvottelukunnan jäseneksi sivistysjohtaja Petri Käkösen ja varajäseneksi pormestari Markku Koskisen.
Esittelijä pormestari Markku Koskinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tehdyn päätöksen tietoonsa saatetuiksi. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että se ei ota käsiteltäväkseen edellä mainittua päätöstä.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |