Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.08.2022/Pykälä 134


Liite4 Valtuustoaloite koirapuiston rakentaminen Lappilaan

 

Valtuustoaloite koirapuiston rakentaminen Lappilaan

 

Kunnanhallitus 08.08.2022 § 134  

394/10.03.01.00/2022  

 

Valmistelija asianhallintapäällikkö jaana.nihtila@karkola.fi puh. 044-770 2207

 

Valtuutetut Sirpa Kinnari, Marko Hietala ja Matti Mäntylä tekivät liitteenä olevan valtuustoaloitteen 20.6.2022 valtuuston kokouksessa koskien koirapuiston rakentamista Lappilaan.

 

Kärkölässä on ainakin Järvelän taajamassa huolehdittu, että sinne on perustettu aikoinaan koirille oma koirapuisto, jossa on aitaukset isoille ja pienille koirille.

 

Lappilan kylä, vaikka se onkin pieni kylä, niin siellä asustelee hyvinkin paljon asukkaita, joilla on koiria lemmikkeinä ja on myös niin, että kaikilla ei ole autoa, jolla lähteä Järvelän koirapuistoon.

 

Lappilassa on myös hyvää kunnan omistamaa maata, johon se olisi hyvä rakentaa, mm. Koulunmäen alueelle nykyisen jääkiekkokaukalon viereen.

 

Valtuutetut esittävät, että Lappilaan kunta rakentaa koirille koirapuiston niin kuin se on tehnyt aikoinaan aloitteen perusteella Järvelään. Tähän koirapuistoasiaan on tullut kyselyjä ja pyyntöjä Lappilan asukkailta.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen tekniselle lautakunnalle tiedoksi ja ohjaa lautakuntaa huomiomaan aloitteen vuoden 2023 talousarvion ja investointiohjelman valmistelussa mahdollisena kehittämiskohteena.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu aloitteentekijät

 Tekninen lautakuntakunta

 tekninen johtaja