Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 16.06.2022/Pykälä 62


Liite1 Paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma 2022

 

Paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman päivittäminen

 

Sivistys- ja hyvinvointilautakunta 16.06.2022 § 62  

346/03.03/2022  

 

 

Valmistelija varhaiskasvatuksen johtaja kaija.lindén@karkola.fi puh. 044-770 2100

 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on varhaiskasvatuslain perusteella Opetushallituksen antama valtakunnallinen määräys, jonka mukaan paikallinen (kuntakohtainen) varhaiskasvatussuunnitelma ja lasten varhaiskasvatussuunnitelmat laaditaan ja varhaiskasvatus toteutetaan. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden laatimista ohjaa erityisesti varhaiskasvatuslaki, jossa säädetään lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen sekä varhaiskasvatuksen tavoitteista. Esiopetus, jota säätelee perusopetuslaki, on osa varhaiskasvatusta. Esiopetusta ohjaa Opetushallituksen määräyksenä annettu esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet.

 

Varhaiskasvatussuunnitelmakokonaisuus on kolmitasoinen. Se koostuu valtakunnallisesta varhaiskasvatussuunnitelman perusteista, paikallisista varhaiskasvatussuunnitelmista sekä lasten varhaiskasvatussuunnitelmista.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa määrätään varhaiskasvatuksen toteuttamisen keskeisistä tavoitteista ja sisällöistä, varhaiskasvatuksen järjestäjän ja lasten huoltajien välisestä yhteistyöstä, monialaisesta yhteistyöstä sekä lapsen varhaiskasvatussuunnitelman sisällöstä.

 

Varhaiskasvatuksen järjestäjien tulee laatia valtakunnallisten varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden pohjalta paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmat ja päivittää ne varhaiskasvatuslain mukaiseksi.

Opetushallitus määräsi 18.2.2022 uusista varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Perusteet uudistettiin vastaamaan varhaiskasvatuslain muutoksia. Varhaiskasvatuksen järjestäjät ja yksityiset palveluntuottajat päivittävät omat paikalliset varhaiskasvatussuunnitelmansa kansallisten perusteiden mukaisesti ja ne otetaan käyttöön elokuussa 2022.

 

Kärkölän kunnan paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma on laadittu yhdessä lasten, huoltajien, yhteistyötahojen ja henkilöstön kanssa. Kunnan varhaiskasvatussuunnitelma otettiin käyttöön 1.8.2017 ja päivitettiin edellisen kerran 19.5.2019. Kunnan uusi varhaiskasvatussuunnitelma on päivitetty valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman mukaiseksi 25.5.2022. Muutokset määrittelevät entistä tarkemmin kolmitasoisen tuen mallin mukaan tuen tasot ja muodot sekä se, miten tukea annetaan. Kolmitasoisen tuen mallissa lapselle annettavan tuen tasot jaotellaan yleiseen, tehostettuun ja erityiseen tukeen. Tuen tarve arvioidaan lapsen yksilöllisen tuen tarpeen perusteella. Lapselle tulee muun muassa oikeus varhaiskasvatukseen osallistumisen edellyttämiin apuvälineisiin ja uudistus näkyy myös jokaiselle lapselle tehtävässä henkilökohtaisessa varhaiskasvatussuunnitelmassa.

 

Liitteenä Kärkölän kunnan paikallinen varhaiskasvatussuunnitelma.

 

Varhaiskasvatuksen johtaja on pyydetty kokoukseen esittelemään paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman muutokset.

 

Esittelijä sivistysjohtaja Petri Käkönen

 

Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta merkitsee esittelyn tiedoksi. Lautakunta päättää hyväksyä Kärkölän kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaan tehdyt muutokset ja määrää päivitetyn suunnitelman käyttöön otettavaksi 1.8.2022 alkaen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin muutoksitta.

 

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimus

 

Jakelu varhaiskasvatuksen johtaja