Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.04.2022/Pykälä 67



 

Lausuntopyyntö teknisen lautakunnan päätökseen 25.1.2022 § 8; oikaisuvaatimus kiinteistöpäällikön päätökseen 9.12.2021 § 8

 

Tekninen lautakunta 22.03.2022 § 27 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Kuntaan saapui lausuntopyyntö Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta 23.2.2022 koskien teknisen lautakunnan päätöstä 25.1.2022 § 8.

 

Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää kunnanhallitusta oheisen valituksen johdosta

1. hankkimaan teknisen lautakunnan lausunnon,

2. liittämään asiakirjoihin jäljennökset valituksenalaisen päätöksen perusteena olevista asiakirjoista ja

3. liittämään asiakirjoihin seuraavat lisäselvitykset: kunnan hallintosääntö.

 

Kunnanhallitukselle varataan tilaisuus antaa tarvittaessa oma lausuntonsa asiasta.

 

Lausunnossa tulee antaa selostus asiasta, vastata oikeudenkäynnin osapuolen esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausua esitetystä selvityksestä.

 

Lausunto ja asiakirjat on toimitettava hallinto-oikeudelle viimeistään 14.4.2022 mennessä.

 

Päätöstä koskeva valittajan valitus

 

Kärkölän kunta tarjosi huutokaupalla Huutokaupat.com:ssa 17.9. - 27.10.2021 ostettavaksi kiinteistöä -------------. Huutokaupan päättymisajankohdaksi oli määritelty 27.10.2021 klo 12. Seurasin itse huutokaupan etenemistä ja näin, että huutokauppa päättyi tuloksettomana - yhtään tarjousta ei jätetty määräaikaan mennessä.

 

Pian määräajan päättymisen jälkeen Kärkölän kunta ilmoitti Kärkölässä tapahtuu -sivustolla (facebook), että huutokauppaa on jatkettu kahdeksalla tunnilla eli klo 20 asti. Ilmoituksesta ei selvinnyt se, kuka jatkamispäätöksen teki. Ilmoitus on sittemmin poistettu julkaisusta. Huutokaupan jatkamisesta ei ole kunnanhallituksen päätöstä.

 

Oikaisuvaatimuksessani pyrin saamaan selvitystä sille, miten ja miksi huutokauppaa jatkettiin. Oikaisuvaatimustani ei käsitelty tältä osin. Kärkölän kunnalla on pääsy lokitietoihin, joista asia selviää. Minulla ei tätä mahdollisuutta ole.

 

Koska huutokaupan jatkamisesta ei ole kunnanhallituksen päätöstä, ei kiinteistöpäälliköllä ole ollut toimivaltaa viranhaltijapäätöksen 8/2021 tekemiseksi. Päätös tulee kumota.

 

Selvitys ja perustelut

 

Kärkölän Tontti huutokauppa on asetettu Kärkölän kunnan toimesta Huutokaupat.com- sivustolle voimaan siten, että määräaika päättyi 27.10.2021 klo 20:00 koko huutokauppaprosessin alusta alkaen, eikä voimassaoloaikaa ole miltään osin muutettu huutokaupan aukiolon aikana. Kärkölän kunnan kaikesta tiedotuksesta vastaa yksin Kärkölän kunnan nimittämä viestintäorganisaatio. Kärkölän kunnan viralliset www -sivut ovat edellä mainitun viestintäorganisaation hallinnoima virallisen kuntalaisia palvelevan tiedon jakamisen kanava. Tekninen lautakunta ei ota vastineessaan kantaa epäviralliseen sosiaalisessa mediassa tuotettuun viestintään, johon valituksessa on vedottu. Painotamme, että Kärkölän kunnan käyttämä virallinen tiedonjakoalusta on kunnan www-sivusto. Kärkölän kunta ei vastaa yksityisten henkilöiden ylläpitämistä sosiaalisen median alustoilla jaettavasta informaatiosta miltään osin.

 

Kiinteistön ------------- myynnistä huutokaupassa on päätetty kunnanhallituksen toimesta 14.2.2020 § 206. Pykälässä kunnanhallitus velvoittaa kehityspäällikköä vastaamaan tonttihuutokauppojen aikataulun suunnittelusta ja toteuttamisesta. Kehityspäällikkö on vastannut huutokaupan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Kiinteistöpäällikölle on jäänyt vt. teknisen johtajan ominaisuudessa velvollisuus päättää tontin myynnistä.

 

Esittelijä tekninen johtaja Emilia Lehikoinen

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta antaa lausuntonaan kunnanhallitukselle teknisen johtajan selvityksen ja perustelut.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä päätösehdotuksen.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

 

Kunnanhallitus 11.04.2022 § 67  

707/10.03.02.02/2021  

 

Valmistelija kansliapäällikkö jouni.nieminen@karkola.fi, puh. 044-770 2206

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 22.3.2022 § 27 antanut seuraavan lausunnon asiassa kunnanhallitukselle:

 

Kärkölän Tontti huutokauppa on asetettu Kärkölän kunnan toimesta Huutokaupat.com- sivustolle voimaan siten, että määräaika päättyi 27.10.2021 klo 20:00 koko huutokauppaprosessin alusta alkaen, eikä voimassaoloaikaa ole miltään osin muutettu huutokaupan aukiolon aikana. Kärkölän kunnan kaikesta tiedotuksesta vastaa yksin Kärkölän kunnan nimittämä viestintäorganisaatio. Kärkölän kunnan viralliset www -sivut ovat edellä mainitun viestintäorganisaation hallinnoima virallisen kuntalaisia palvelevan tiedon jakamisen kanava. Tekninen lautakunta ei ota vastineessaan kantaa epäviralliseen sosiaalisessa mediassa tuotettuun viestintään, johon valituksessa on vedottu. Painotamme, että Kärkölän kunnan käyttämä virallinen tiedonjakoalusta on kunnan www-sivusto. Kärkölän kunta ei vastaa yksityisten henkilöiden ylläpitämistä sosiaalisen median alustoilla jaettavasta informaatiosta miltään osin.

 

Kiinteistön ------------- myynnistä huutokaupassa on päätetty kunnanhallituksen toimesta 14.2.2020 § 206. Pykälässä kunnanhallitus velvoittaa kehityspäällikköä vastaamaan tonttihuutokauppojen aikataulun suunnittelusta ja toteuttamisesta. Kehityspäällikkö on vastannut huutokaupan suunnittelusta ja toteuttamisesta. Kiinteistöpäällikölle on jäänyt vt. teknisen johtajan ominaisuudessa velvollisuus päättää tontin myynnistä.

 

Esittelijä pormestari Markku Koskinen

 

Päätösehdotus Kärkölän kunnanhallitus esittää lausuntonaan Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle 7.2.2022 tehdyn hallintovalituksen (355/03.04.04.04.10/2022) hylkäämistä seuraavin perustein:

1. Tekninen lautakunta päätti kokouksessaan 25.1.2022 § 8 hylätä oikaisuvaatimuksen perusteettomana, koska tarjous on saapunut huutokaupan voimassaoloaikana ja hyväksytty kiinteistön ostotarjouksena hallintosäännön 32 § kohta 9. sekä kunnanvaltuuston päätöksen 16.05.2016 § 17. ehtojen mukaisesti.

2. Tekninen lautakunta 22.3.2022 § 27 lausunnon mukaan toistaa, että huutokaupan määräaika päättyi 27.10.2021 klo 20:00 eikä voimassaoloaikaa ole miltään osin muutettu huutokaupan aukiolon aikana.

Hallinto-oikeuden kunnanhallitukselta pyytämä teknisen lautakunnan lausunto on kirjattu annetussa muodossa tämän pykälän esittelyssä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätökseen liitetään Huutokauppa.com raportti ilmoituksesta.

 

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto

 

Jakelu Hämeenlinnan hallinto-oikeus

 tekninen johtaja