Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Strategiatoimikunta
Muistio 16.05.2022/Asianro 11


Liite 2 Maankäytön suunnittelu ja maapolitiikka

 

Maankäytön pitkän aikavälin tavoitteiden asettaminen

 

Strategiatoimikunta 07.03.2022 § 4 

 

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 

Maapolitiikka ja kaavoitus muodostavat kunnan maankäyttöpolitiikan. Maankäyttöpolitiikan avulla suunnitellaan ja toteutetaan kunnan eri toimintojen tarvitsemat maankäyttöratkaisut.

 

Maankäyttöpolitiikassa määritellään kunnan etukäteen sovitut toimintalinjat, joiden mukaan kunnassa pyritään pitkän aikavälin tavoitteisiin. Maapoliittinen toimintalinjan tulisi noudattaa kunnan strategiaa ja sen toteuttamiseksi on laadittava maapoliittinen ohjelma.

 

Maapoliittinen ohjelma ohjaa kunnan kaavoitustyötä. Kunnan kaavoitusmonopoli on maapolitiikan kulmakivi ja kunnan tehtävänä on vaikuttaa yhdyskuntarakenteen muotoutumiseen. Kaavoja tehtäessä on noudatettava kaavataloudellisia näkökulmia ja suunnitelmallisuutta, sillä kunta on taloudellisesti vastuussa yhdyskuntarakenteen, kuten katujen ja yleisten alueiden kustannuksista.  Kaavoitus vaikuttaa myös kunnan järjestämien palveluiden ja työpaikkojen saatavuuteen sekä kustannuksiin.

 

Maapoliittista työohjelmaa laadittaessa tulisi huomioida starategian tavoitteet, nykyinen kaavoituksen tilanne ja tulevaisuuden mahdollisuudet. Maapoliittisen ohjelman tulisi vastata kysymykseen, miten kuntaa on tarkoitus kehittää ja mitkä ovat kunnan tavoitteet ja mahdollisuudet.

 

Esittelijä kansliapäällikkö Lilli Peltonen

 

Päätösehdotus Strategiatoimikunta keskustelee maankäytön pitkän aikavälin tavoitteista ja ehdottaa, että käynnistetään maapoliittisen ohjelman laatiminen.

 

Päätös Maapoliittisessa ohjelmassa määritellään maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Ohjelman laadinta on myös pohja osayleiskaavan päivittämiseen.

Käynnistetään maapoliittisen ohjelman laadinta strategiatoimikunnassa. Ohjelman hyväksyy valtuusto.

 

 

 

Strategiatoimikunta 16.05.2022 § 11  

114/10.00.02/2022  

 

Valmistelija tekninen johtaja emilia.lehikoinen@karkola.fi puh. 044-770 2056

 pormestari markku.koskinen@karkola.fi puh. 045 160 4164

 

Maapolittinen ohjelma on asiakirja, joka määrittelee maapoliittiset tavoitteet ja periaatteet. Maapoliittinen ohjelman perusteella päivitetään Kärkölän kunnan osayleiskaava. Maapoliittinen ohjelma antaa tietoa kunnan maankäyttöön liittyvästä toimintapolitiikasta mm. maanomistajille, tontin hakijoille ja yrityksille.

 

Maapoliittisia tavoitteita voivat olla mm. :

  • kaavataloudellinen ja hyvä yhdyskuntarakenne
  • tuulivoiman mahdollistaminen sekä
  • yhdenvertaisuusperiaatteen toteuttaminen

 

Kärkölän strategia sisältää vision ja arvot, jotka toimivat maapoliittisen ohjelman suuntaviivoina. Kärkölän visiona on olla elinvoimainen ja itsenäinen Kärkölä-  meidän kärkikylä.

Kärkölän arvoja ovat luottamus, ennakkoluuloton maalaisjärki  ja yhteisöllinen välittäminen.

 

Luottamus

Hyvän kuntayhteisömme perustana on kuntalaisten luottamus toisiin kärköläläisiin, naapureista aina päätöksentekoon asti. Luottamus rakentuu avoimuudesta, rehellisyydestä ja oikeudenmukaisuudesta.

 

Ennakkoluuloton maalaisjärki

Uskallamme tarttua tulevaisuuden maaseudun mahdollisuuksiin rohkeilla ja ennakkoluulottomilla toimilla perusasioita unohtamatta. Positiivisella ja järkevällä kehittymisellä pystymme takaamaan terveen kuntatalouden ja kärköläläisten hyvinvoinnin myös jatkossakin.

 

Yhteisöllinen välittäminen

Yhdessä voimme pitää jokaisesta huolta, sillä erilaiset kärköläläiset tarvitsevat toistensa tukea. Tiivis yhteisömme välittää myös arvokkaasta elinympäristöstämme.

 

Maapoliittinen ohjelma voidaan toteuttaa päättäjiä osallistavana prosessina seuraavasti:

 

  • Strategiatoimikunta esittää hallitukselle etenemistapaa.
  • Kunnanhallitus päättää toteuttaa maapoliittisen ohjelman laatimisen sekä kiinnittää siihen tarvittavat resurssit.
  • Maapoliittinen ohjelma toteutetaan työpajamuotoisesti kahdessa työpajassa siten, että ensimmäinen työpaja on elokuussa ja toinen lokakuussa. Ensimmäisessä työpajassa kerätään lähtötiedot ja sen perusteella tehdään maapoliittisen ohjelman runko. Toisessa työpajassa käsitellään tehty runkotyö ja tehdään tarvittavat muutokset. Maapoliittinen ohjelma valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä siten, että osayleiskaavan päivitys voidaan aloittaa vuoden 2023 alussa.

 

Esittelijä kansliapäällikkö Jouni Nieminen

 

Päätösehdotus Käynnistetään maapoliittisen ohjelman laadinta.

 

Päätös Päätettiin päätösehdotuksen mukaisesti.