Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kärkölän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://karkola.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.03.2022/Pykälä 13


Liite1 Sidonnaisuusilmoitukset 2021

 

Sidonnaisuusilmoitukset

 

Tarkastuslautakunta 30.03.2022 § 13  

    

 

Esittelijä puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Käsitellään kuntalain 84 § mukaiset uudet sidonnaisuusilmoitukset ja merkitään ne tiedoksi.

 

Päätös Käsiteltiin ja merkittiin tiedoksi kuntalain 84 §:n mukaiset uudet sidonnaisuusilmoitukset. Tarkastuslautakunta saattaa sidonnaisuusilmoitukset tiedoksi kunnanvaltuustolle.

Lisäksi todettiin, että viisi ilmoitusvelvollista ei ole vielä toimittanut sidonnaisuusilmoitustaan. Asia koskee sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajaa, keskusvaalilautakunnan puheenjohtajaa/teknisen lautakunnan jäsentä, lisäksi teknisen lautakunnan yhtä jäsentä ja ympäristölautakunnan kahta jäsentä. Ilmoitusvelvollisuus perustuu kuntalain 84 §:ään. Ilmoitusvelvollisten tulee tehdä tarkastuslautakunnalle lainmukainen sidonnaisuusilmoitus.